Perjantai 18.1.2019

Elokuva-arvio: Punk – Tauti joka ei tapa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
13.3.2008 14:36
  • Kuva: Katja Nyman
    Kuva

Vuodet vierivät, pakko myöntää. Olen saman ikäinen kuin käsillä olevan Punk-dokumentin ohjaaja Jouko Aaltonen ja tulin Helsinkiin opiskelemaan samana vuonna eli 1977. Kuulumme siis molemmat sukupolveen, joka sijoittuu 1970-luvun poliittisen laululiikkeen ja punkin väliin.

Nyt Aaltonen on tehnyt kiintoisat ja nostalgiset dokumenttielokuvat molemmista. Laululiikkeestä kertonut Aaltosen edellinen elokuva ”Kenen joukoissa seisot” oli nostaalgisempi. Tämäkin on, mutta tässä on se puoli että porvariston kauhuksi punk näköjään elää ja voi hyvin 2000 –luvun Suomessa, vaikka elokuvan alussa Andy McCoy toteaakin ystävänsä ja punklegenda Pete Malmin hautajaisten jälkeen, että punk on kuollut.

Eipäs tosiaan olekaan. Aaltosen dokumentin kiinnostava puoli on se, että hän on löytänyt nykyisiä uusia punk –bändejä kuten Akupunktion ja tyttöbändi Creepy Crawlien, joiden aloitteleva tarina rinnastuu vanhojen starojen (Pelle Miljoona, Eppu Normaali, Veltto Virtanen, Andy McCoy) muisteluksiin.

Tämä vanhojen ja nuorten rinnakkaiskuljetus toimii hyvin. Kuulostaa ehkä setämäiseltä ja onkin sitä, mutta totean silti: Aaltonen onnistuu kuvaamaan jotain hyvin olennaista ilmiöstä nimeltään nuoruus. On sekin saavutus sinänsä, vaikka osin tämä nuoruuden ihmettely peittoaa yhteiskuntakriittisyyden, jota olisi ollut lupa enemmänkin odottaa – punkista kun on kyse.

”Punk –tauti joka ei tapa” jättääkin yllättävän kiltin vaikutelman. Yhtäältä vanhat vähän kilpaillenkin muistelevat, että kuka nyt ensimmäisenä mitäkin soitti ja kuinka sitten ”tuotteistuttiin” ja toisaalta nykynuoret uhoavat sillä etteivät ole ”tuotteistuttamassakaan” itseään. Väliin uhkaa jäädä punkin ideologinen jatkumo, mitä ilmentää se, ettei 1980-luvun radikaalimpia ns. suomirockin ulkopuolelle jääneitä bändejä paljon käsitellä ”Kohu 63” –yhtyettä lukuun ottamatta.

Monet alkuperäistä punk –aatetta ylläpitäneet 1980-luvun bändit jäävät vain logoiksi kuvassa. Vanha legendaarinen levytuottaja Atte Blom sanookin tämän asian elokuvassa ääneen.

Niin, että voi olla, ettei tämä Aaltosen dokumentti pure kovin hyvin nykypunkkareihin. Saattavatpa tuomita sen ”sosiaalidemokraattiseksi mössöksi”. Mutta hei, mitäs me keski-ikäiset siitä välitetään.

Onhan tässä ihan mahdottomasti tunnetta. Pelle Miljoonan sanoittaja ja säveltäjä Ari Taskinen sanookin, että tunnetta oli vaan niin paljon, että se piti saada ulos eikä siinä aina tekniikastakaan niin väliä pidetty.

Ja onhan tässä iso leegio hauskoja kulttuurianekdootteja. Ajatelkaa nyt vaikka sitä, että jos edellä mainittu Taskinen olisi saavuttanut päämääränsä suhteessaan Italiassa tapaamaansa nuoreen neitoseen, olisimme ehkä jääneet ilman kappaletta ”Tahdon rakastella sinua”. Siitähän olisi seurannut myös se, että kansamme väkiluku olisi tällä hetkellä hyvinkin paljon alle viisi miljoonaa.

Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan? Akupunktio –bändin nuori rumpali ja ideologi Seve inhoaa ihmisten mammonanhimoa ja ahneutta. Pohtiessaan politiikan ja uskonnon suhdetta hän viittoo ylös kohti Jumalaa ja myös omaan rintaansa. Ilmoittaa, että Jumala on tuolla ylhäällä ja myös sisäisesti meissä, mutta papeista hän ei juuri perusta. Miten tämä eroaa nuoren Lutherin puheista! Eihän hänkään voinut tietää nuorena katolisia tekopyhiä pappeja kritisoidessaan, että jonakin päivänä tänne ilmaantuu myös luterilaisten pappien lauma.

Jouko Aaltonen on aikaisemmin urallaan ollut kuvaamassa Siperiassa yhdessä Heimo Lappalaisen kanssa mm. sukukansojemme shamaaneja. On hyvin vaikeaa määritellä sitä, mitä ns. antropologinen dokumenttielokuva ylipäätään on, mutta noiden siperialaisfilmien (esim. Taigan kansalaisia. 1992) oletetaan juuri sitä olevan.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että Aaltonen viihtyy punk –rumpujen äärellä korvineen ja tarkastelee asioita antropologisella silmällä. Mitä se nyt sitten ikänä tarkoittaakaan. Tai sitten se, jos sanon, että shamaaniksi hän on ehkä liian kiltti ja hyvä ihminen.

Neljä tähteä

Punk – tauti joka ei tapa

ikäraja: sallittu

Genre: Musiikkidokumentti

Ohjaus & Käsikirjoitus: Jouko Aaltonen

Mukana mm: Pelle Miljoona, Eppu Normaali, Problems, Andy McCoy, Kohu -63, Akupunktio, Creepy Crawlie

Neljä tähteä!

Jaa artikkeli: