Keskiviikko 21.11.2018

Näyttelyarvio: Ellen Thesleff tulee!

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.7.2008 08:31
  • Kuva: Retretti
    Kuva
    Ellen Thesleff, Venetsia 1905 öljy kankaalle 40x40 cm Yksityiskokoelma Foto: Matias Uusikylä
  • Kuva: Retretti
    Kuva
    Ellen Thesleff, Juhannus (Iltamaisema) 1906 öljy kankaalle 70x70 cm Yksityiskokoelma Foto: Hannu Aaltonen

Punkaharjun Retretissä nyt esiteltävä taidemaalari Ellen Thesleff (1869-1954) on kiehtonut minua kultakauden taiteilijoista eniten intensiivisen ja sisäistyneen taiteensa sekä epäsovinnaisuutensa takia. Hän omistautui taiteelleen, koki ja eli taiteensa kautta eikä esimerkiksi avioitunut koskaan.

Kun Thesleff ei näyttänyt välittävän paljonkaan siitä mitä häneltä odotettiin, vaan toimi oman näkemyksensä mukaan, hänestä tuli myös väistämättä edelläkävijä kolorismissa, abstraktia ennakoivassa ilmaisussaan sekä liikkeen ja musiikin ilmentämisessä kuvan keinoin. Hän ei tuntunut myöskään koskaan välittävän kovin paljon, miten ”taidemaailma” hänet arvottaa, mutta ilmeisesti hän nautti arvostusta jo eläessään.

Tämän erikoisen itsenäisyyden on täytynyt perustua paitsi erittäin voimakkaaseen persoonallisuuteen ja näkemyksellisyyteen, myös suhteelliseen taloudelliseen riippumattomuuteen, jonka varakas perhe mahdollisti. Ellen Thesleff matkusteli koko ajan, ja oleskeli varsinkin Italiassa paljon toiseen maailmansotaan asti.

Kirjoitin edellä olevan ennen kuin luin ansiokkaat tekstit näyttelyluettelosta. Siellä samat havainnot on ilmaistu toisin sanoin, joten näköjään olen näyttelyn katsomalla tavoittanut kokoajien tarkoituksen. Vaikka varsinkin nuoria ja varsinkin naisia nitistetään usein kuittaamalla, ettei jossain oivalluksessa ole mitään uutta, niin itse olen elämän varrella oppinut arvostamaan henkilökohtaista oivallusta ja elämystä arvokkaana ja aina ainutkertaisena, vaikka joku muu joskus muulloin olisikin oivaltanut saman. ”… todellista taideteosta ei voi ymmärtää – muutoin kuin omalla persoonallisella tavallaan…” vahvistaa Thesleff kirjeessään sisarelleen, mikä on viisas ohje myös tämän päivän katsojalle.

Thesleffin omaperäisyydestä kertoo sekin, että hän osallistui karelianistien Karjalan retkelle, mutta kun hän ei ollut kiinnostunut palvelemaan aatteita ja tyylisuuntia, niin sieltä syntynyt jälki oli jotain aivan muuta kuin mitä noilta retkiltä yleensä syntyi. Thesleffiä ei oikeastaan voisi kuitata edes kultakauden taiteilijaksi, koska hän työskenteli kuolemaansa 1954 asti ja suuri osa hänen taiteellisesta tuotannostaan on vuosisadan vaihteeseen ajoitetun kultakauden jälkeen tehtyä.

Thesleff maalasi lähellä olevia asioita: sitä mitä näki siellä missä kulloinkin oli: Helsingissä, Italiassa ja suvun Ruoveden kesähuvilassa Muroleessa. Muotokuvia, maisemia, kukka-asetelmia, fantasioitaan. Hänen näyttelyssä esillä olevat muistikirjansakin kertovat, että hän piti tavallaan päiväkirjaa piirtämällä ja maalamalla. Ei kuitenkaan niin, että hänen maalauksensa kuvittaisivat hänen elämäänsä, vaan sitä mitä hän näki ja koki tulkittuna sitä kautta, mikä häntä ennen kaikkea väreissä kulloinkin kiinnosti.

Joskus näyttää siltä, että Italian vaikutelmat, väri- ja valomaailma puhkeavat esiin vasta Suomessa kuten esimerkiksi Juhannus- ja Tytöt niityllä –maalauksissa vuodelta 1906 tai päinvastoin – Suomen valo ja värimaailma Italiassa esimerkiksi Maisema Toscanassa-, Välimeri ja Pinjoja Villa Borghesen puistossa –maalauksissa. Muutamat Helsinki-kuvat ovat hienoimpia mitä pääkaupungin kansallismaisemasta Tuomiokirkkoineen on mielestäni tehty.

Thesleffin henkilökuvat ovat intensiivisiä ja karakteristisia. Thesleff maalasi enimmäkseen omakuvia ja perhettään. Vuoden 1895 maalaus sisaresta Thyrasta on aikaansa edellä. Omakuvissa hän ei kaunistellut itseään, esittää itsensä erikoisena ja omalaatuisena, erikoisen näköisenä, eikä minään kaunottarena. Kaiku-teema kiehtoi häntä pitkään ja hän teki aiheesta useita maalauksia, vuoden 1891 Kaiku lienee Thesleffin tunnetuin maalaus, mutta tyylitellympi Kaiku vuodelta 1930 on myös upea maalaus. Hän kirjoitti kaiusta myös runoja:

”Näenkö sinua koskaan?
Kaiku: minä rakastan sinua.”

Liike, tanssi, musiikki ovat Thesleffin tutkimuskohteena varsinkin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Hänen tanssia ja Chopinin valsseja kuvaavia töitä katsellessa tulee mieleen, mahtoiko hän olla eideetikko. Thesleffin kotona musisoitiin. Jo alkukauden töissä on soittavia sisaruksia.

Täytyy muistaa, että ennen radiota ja levysoittimia oli osattava itsekin soittaa, jos halusi musiikkia kotiinsa, ja säätyläistyttöjen kasvatukseen kuului pianon tai jonkin muun soittimen opetus. Mutta mielenkiintoista on, että Thesleff kuvaa omaa maalaamistaankin musiikkitermein: sinfonian säveltämiseksi suurelle kankaalle. Hän nimeää joitain teoksiaan Chopinin valsseiksi. Tutkijat ovat päätyneet siihen, että myös Isadora Duncanin uusi tanssi on innoittanut Thesleffiä. Sekä teemasta Kaiku metaforana että teemasta musiikki Thesleffin kuvissa himottaisi kirjoittaa esseet.

Olen iloinen, että Retrettiin koottiin tämä 140 teoksen näyttely Ellen Thesleffin tuotannosta. Olen jo pitkään halunnut nähdä sellaisen ja pidän häntä ainakin Helene Schjerfbeckin veroisena taiteilijana.

Haluaisin vähitellen nähdä myös Fanny Churbergin tai Anitra Lucanderin, ehkä Turun Taidemuseon 2002 jälkeen myös Sigrid Schaumanin - tuotannoista kootut näyttelyt, kun nämä taiteemme vanhat ladyt ovat alkaneet näemmä kiinnostaa näyttelyjärjestäjiä ja tutkijoita.

Taidekeskus Retretti, Punkaharju: Värien tanssi. Ellen Thesleffin taidetta. Päättyy 31. elokuuta.

Jaa artikkeli:

Kommentit