Lauantai 16.2.2019

Adriana Mater

Su, 02/24/2008 - 00:00 -- admin
  • Kuva: Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli
    Kuva
    Monica Groop, Pia Freund.

Kaija Saariahon toinen ooppera Adriana Mater on yllättäen ajankohtainen, sillä se sijoittuu entisen Jugoslavian sotaisaan lähimenneisyyteen. Viikko sitten itsenäiseksi julistautunut Kosovo on saanut katseet jälleen kääntymään Balkanin alueen ongelmiin. Nyt tilanne voi mutkistua entisestään, sillä maailmanpoliittisessa konsensuksessa on jo hiusmurtumien merkkejä.

Libretisti Amin Maalouf on Beirutissa syntyneenä kristittynä elänyt Libanonin rikkinäisen menneisyyden ennen asettumistaan Pariisiin. Sota, pelko, uskonnollinen fanaattisuus ja monikulttuurisuuden ongelmat ovat olleet hänen elämänsä arkea. Tästä kaikesta kumpuavat Maaloufin kertomusten aiheet ja jännitteet, niin myös ooppera Adriana Mater.

Adriana Mater on kertomus naisen raiskaamisesta ja sen seurauksista. Tarina ei kikkaile monipolvisilla draamallisilla käänteillä eikä siinä ole kätkettyä symboliikkaa. Sodassa raiskatun naisen sekä raiskauksesta seuranneen lapsen traumat ovat puhdasta elämän tuskaa, pelkoa ja häpeää.

Oopperan Tsargo on nuori vetreä naapurin poika, joka haaveilee rakkaudesta Adrianaan. Sitten Tsargo joutuu sotaan, joka paaduttaa hänet. Hänestä tulee raaka intohimonsa orja, joka vastaa Adrianan torjuttuun rakkauteen raiskaamalla hänet.

Tsargo palaa paikkakunnalle 17 vuotta myöhemmin ja kohtaa kostoa uhkuvan poikansa. Kun Yonas saa tietää, että isä on sokeutunut sodassa, hän ei kykene tappamaan tätä kostoksi äitinsä nöyryytyksestä. Tarinan opetus on siinä, että vaikka Adriana ja Yonas eivät saa kostoaan, he kokevat kuitenkin pelastuneensa.

Sotaraiskauksien paradoksi on siinä, että nimenomaan sota on lopulta pelastus. Sodasta tulee subjekti, raiskaus on vain seuraus. Tässä tarinassa on myös se paradoksi, että Adrianan raiskasi oman kylän poika, ei vieras vihollinen etnisen puhdistuksen yhteydessä. Mutta jos vain yksin Jugoslavian hajoamissodissa raiskattiin yli 50 000 naista ja lasta, on tuskan kuuluttava jo oopperankin lavalla.

Monica Groopin Adriana on oopperan suvereeni keskushahmo. Groopin kaunis ja kantava tumma äänellinen syleily hohkaa suloista äidillistä rakkautta. Saariaho on kirjoittanut keskeisen osan Adrianan melismoivasta melodiikasta suppealle, hyvin soivalle äänialueelle, ja jättänyt dramaattisissa tilanteissa tilaa laajalle rekisterille. Groopin ranska kuulostaa kauniilta.

Pia Freundin Refka-sisar on viisas, huolehtivainen isosisko, jonka järkähtämätön äidillisyys siirtyy oopperan kuluessa asteittain Adrianaan. Freundin sopraanoon on tullut kauniinväristä syvyyttä. Groopin ja Freundin äänet sulautuivat lumoavan kauniisti toisiinsa lyhyissä duo-hetkissä.

Tuomas Katajalasta on kehittymässä eturivin tenorimme. Hänen ylärekisterinsä on harvinaisen vapautunut ja soinnillisesti loistelias. Katajalan soisi saavan tasaiseen tahtiin haastavia rooleja, sillä hänellä on kaikki mahdollisuudet merkittävään kansainväliseen uraan. Katajalan Yonas oli lavalla joka hetki läsnä, ja hän malttoi toteuttaa ohjaajan haastavat liikekielen hidasteet uskollisesti. Toivottavasti hän pääsee laulamaan Yonaksen roolia myös muualla.

Jyrki Korhonen mukautui hienosti Tsargon eri vaiheisiin. Korhosen äänessä on basson syvyyttä ja tummuutta, mutta ylä-äänissä tarvittaessa myös kirkasta ja täyteläistä baritonaalista pitoa. Korhonen on vanha konkari, jonka kokemuksen karaisema läsnäolo lavalla tuo tapahtumille uskottavuutta.

Peter Sellarsin ohjaus nojaa jälleen uskollisesti draaman jälkeisen teatterin ilmaisuun. Asiat etenevät hitaasti, liikkeet saattavat hidastua tahallisesti äärimmilleen koskettaen ärsyttävyyden rajapintaa. Sellars hyödyntää näin erityisesti Robert Wilsoniin ruumiillistuvaa keston estetiikkaa. Mielenkiintoista olisi kuitenkin luoda hitaasti sykkivälle musiikille kontrapunktia kamarinäytelmän keinovaroin.

George Tsypin ja James F. Ingalls olivat luoneet pelkistyneisyydessään hienosti tunteiden eri tiloja peilaavan lavastuksen ja valaistuksen. Lopun tyhjä tila varjoineen alleviivasi hienosti käsiliikkeiden ja ohjauksen staattisia symbolisia eleitä.

Musiikin pitkä kooda luo loppuun vahvan psykologisen urkupistemäisen jännitteen. Tässä Saariaho koettelee onnistuneesti lopettamisen äärirajoja. Pohdin tässä yhteydessä, kuinka pitkälle kyllästeinen musiikki sietää musiikillista prolongaatiota. Saariaho kuitenkin tietää, minne toimivien kestojen rajat piirtyvät. Orkestraatio ei ole niin värikästä kuin Saariahon ensimmäisessä oopperassa Kaukainen rakkaus, mutta se selittynee aiheen tummuudella.

Oopperan tietokonemusiikilliset osuudet sulautuivat hienovaraisesti musiikin lineaariseen kudokseen. Paikoitellen laulajien ajoittainen vahvistaminen ja kuoron kierrättäminen salin yllä tuli liikaa ulos äänikuvasta. Muutamat räsähdykset ja poksahdukset kaiuttimissa antanevat aihetta tarkistaa säätöjä.

Saariahon Adriana Materin Suomen ensi-ilta on edellisen oopperanjohtajan Erkki Korhosen suurten ponnistelujen tulosta. Ooppera on Pariisin oopperan ja Suomen Kansallisoopperan yhteistuotantoa, ja oopperaan kohdistuva kansainvälinen kiinnostus ja menestys ovat pitkälti myös Korhosen taustatyön tulosta. Siitä kiitos Korhoselle, joka kaikkien ristipaineiden myräkässä jaksoi ajaa uuden suomalaisen oopperan asiaa.

Kaija Saariaho: Adriana Mater
Ensi-ilta 23.2. Suomen Kansallisoopperassa

Amin Maalouf, libretto

Ernest Martínez Izquierdo, kapellimestari
Peter Sellars, ohjaus
George Tsypin, lavastus
Martin Pakledinaz, puvut
James F. Ingalls, valot
Gilbert Nouno (Ircam)
Petteri Laukkanen
Josi Keinonen, äänisuunnittelu

Rooleissa:
Monica Groop (Adriana)
Pia Freund (Refka)
Jyrki Korhonen (Tsargo)
Tuomas Katajala (Yonas)

Teostiedot: 
Kaija Saariaho: Adriana Mater Ensi-ilta 23.2. Suomen Kansallisoopperassa Amin Maalouf, libretto Ernest Martínez Izquierdo, kapellimestari Peter Sellars, ohjaus Rooleissa: Monica Groop (Adriana) Pia Freund (Refka) Jyrki Korhonen (Tsargo) Tuomas Katajala (Yonas) Suomen Kansallisoopperan orkesteri Suomen Kansallisoopperan kuoro