Maanantai 25.9.2017

Aikuisten satukirja

Su, 08/10/2008 - 00:00 -- admin
  • Kuva: Robert Seger
    Kuva
  • Kuva: Robert Seger
    Kuva
    Romeo - Marc Gassot ja Julia - Kaisa El Ramly.
  • Kuva: Robert Seger
    Kuva
    Osku Haavisto, Stefan Karlsson, Miska Kaukonen, Pauliina Salonius.

Moni kakku päältä kaunis, ja jotkut niistä myös sisältä hyviä. Turun kaupunginteatterin Shakespearen Romeon ja Julian koreus ei jää vain pintaan. Koko esityksen ajan vaikuttaa siltä, kuin lavalla luettaisiin jättimäistä aikuisten satukirjaa. Jokaisella aukeamalla on paljon tutkailtavaa, mutta runsaus ei häiritse, vaan kiehtoo.

Turun kaupunginteatterin iso näyttämö on joka solullaan käytössä Juha Siltasen ohjaamassa ja myös suomentamassa Shakespearen Romeossa ja Juliassa. Esitys on runsas ja tragediaksi aika koominen, vaikka olen kyllä koomisemmankin tulkinnan nähnyt.

Tässä tulkinnassa saa pääpainon Romeon ja Julian tarinan ikiaikaisuus, joka monistuu, kertautuu, ja varioituu sekä visuaalisuudessa että lähes tauotta soivassa musiikkimatossa. Esitys vaatii yleisöä viipyilemään sen joka mutkassa.

Shakespearelainen runsaus kansanomaisine kekkulointeineen ja rivouksineen taittuu herkkyyteen ja traagisuuteen, jossa taas piilee komiikkaa ja traagista ironiaa. Se on oleellinen osa esityksen rankkuutta. Sen avulla vältetään melodramaattisuus ja saadaan tragediaan yleisempää, yksilöt ylittävää merkitystä. Suomennoksessa eivät näyttelijöiden sanat tunnu vaikeilta tai juhlallisilta. Sitä vastoin useat niistä jäävät kaikumaan mieleen.

Koomiset hahmot saavat yleisön puolelleen

Marc Gassot Romeona ja Kaisa El Ramly Juliana näyttelevät rakastumistaan kuin se olisi heitä suurempi luonnonvoima. Mutta he myös lumoutuvat luonnonvoiman kauneudesta, joten inhimillinen ja luonto käyvät vuoropuhelua. Kumpikaan näyttelijöistä ei enää ole ihan nuori, vaikka he ikäistään nuoremmilta näyttävätkin.

Kokemus auttaa viattomuuden esittämisessä yllättävän hyvin. Raikkaus välittyy paremmin, kun se on vähän feikkiä. Julian pukujen lepattavat, kimaltavat ja harsomaiset kankaat antavat Kaisa ElRamlylle metsänkeijumaisen, jopa peikkomaisen olemuksen.

Tuomas Lampisen suunnittelemat puvut jatkavat Julian liikkeitä ja tekevät hänet ääriviivattomaksi, läikehtiväksi ja lisäävät hänen erilaisuuttaan muista hahmoista, joiden asut olivat jämäkämpiä. Nuoruuden analyysistä pääpari saa taitavaa ilmaisua irti. Katsojakontakti silti välillä horjuu ja silloin he näyttelevät liiaksi omassa maailmassaan.

Ohjauksen levollinen rytmi latistaa näyttelijäntyötä välillä tasapaksuksi, ja se onkin teoksen suurimpia heikkouksia. Myöskään kaikki näyttelijät eivät tempaudu satuun mukaan, mutta helmiäkin erottuu. Etenkin kaksi koomisesti viritettyä hahmoa, Eila Halosen Imettäjä ja Miska Kaukosen Mercutio tekevät ehkä esityksen oivaltavinta näyttelijäntyötä.

Viihdyttävyys ei ole synti, jos sen taidon osaa. Veli Lorenzo (Mika Kujala), jonka keksintöjen ansioista nuoret rakastavaiset oikeastaan lopulta kuolevat, on salaperäinen, tavallaan kuin tulevaisuutta edustava ihminen unessa kulkevien joukossa. Ja tietysti juuri hän neuvokkuudessaan tekee suurimman virheen.

Oopperamaisen kokonaisvaltainen visuaalisuus

Lavastuksessa on oopperalle ja baletille ominaista, kokonaisvaltaista ajattelua. Teos on kuin läpisävelletty, sillä taustalla soi osia noin kolmestakymmenestä eri musiikkikappaleesta, ja useampiakin otoksia Prokofjevin leikkisästä baletista Romeo ja Julia.

Näyttämökuviin upotetut vihjeet ja symbolit eivät jätä katsojaa heti rauhaan. Jani Uljaan lavastus käyttää hyväkseen isoa tilaa rajaamalla välillä näyttelijöiden tilan etualaan. Taakse tuodaan kierreportaikko. Väreissä on kukkia, hedelmiä ja vasta lopussa synkeyttä. Projisoinnit ovat osoittelevia, mutta niiden hauskuus ja kaivattu kansanomaisuus pitsapaloineen ja risteineen toimii.

Loppukohtauksen teho tulee ennen kaikkea valoratkaisuista, jotka tekevät yleisöstä kohteen. Lopuksi Romeo ja Julia kulkevat katsomoon, kuolemaansa, ikään kuin irtautuvat tarinasta voidakseen taas syntyä uudestaan jossain toisessa kertomuksessa. Satukirja sulkeutuu. Esityksen jälkimakuja maistelee vielä pitkään, eikä vähiten käsiohjelman vuoksi. Se on kaunis ja sisällöltään hieno, jopa esseemäisen pohdiskeleva.

Teostiedot: 
Teksti William Shakespeare Suomennos ja ohjaus Juha Siltanen