Perjantai 19.7.2019

”Tapaus Kata Kärkkäinen” ja Hesari

Luotu: 
12.12.2008 18:30
  • Kuva: Martti Leppä
    Kuva

Suomen kirjailijaliiton uusi puheenjohtaja Tuula-Liina Varis pitää Helsingin Sanomien nostamaa keskustelua kirjailija Kata Kärkkäisen jäsenyydestä kuvaavana Suomen kulttuuripoliittiselle ilmapiirille.

Kirjan tulevaisuutta ei sinänsä uhkaa mikään, mutta aatteellis-ammatillisen järjestön puheenjohtajana aloittava Varis toivoo, että kirjojen tekeminen elättäisi ainakin ne vajaat 600, jotka ovat Kirjailijaliiton jäseniä.

Viime viikolla Suomen kirjailijaliitto hyväksyi jäsenekseen myös Kata Kärkkäisen, jonka jäsenyyden pitkittymistä seurattiin niin kuin muitakin julkkisaiheita. Kolme romaania julkaisseen Kärkkäisen jäsenyystavoitteista syntyi keskustelu viime helmikuussa. Helsingin Sanomissa jatkui Me Naiset –lehdessä jo keväällä 2007 aloitettu tunteikas kampanjointi siitä, että Kärkkäinen valittaisiin Kirjailijaliiton jäseneksi.

Uuden Suomen kirjailijavieraaksi tulevan Variksen mielestä kaikki kustannettu ei ole kirjallisuutta eikä kaikkea julkaista kirjallisten ansioiden perusteella.

– En puolusta kustantajia, jotka riistävät kirjailijaa sopimuksilla, joiden seurauksena kirjailija käytännössä itse kustantaa kirjansa. Näitä Suomessa on. Kustantajan tehtävä on kustantaa, kirjailijan kirjoittaa ja saada siitä asiallinen palkkio. Jotain tietysti kertoo maan henkisestä ilmapiiristä ja median kulttuuripolitiikasta, että Hesari nostaa erityiseksi taistelutehtäväkseen Kata Kärkkäisen hyväksymisen Kirjailijaliittoon. Jokainen voi siitä tehdä omat johtopäätöksensä, Varis sanoo.

Kysy maanantaina 15. joulukuuta Tuula-Liina Varikselta kello 16–17 kirjoista, kirjoittamisesta ja kirjailijaliiton asemasta sekä tehtävästä.

Voit kirjoittaa kysymyksesi ennakkoon alla olevalle lomakkeelle.

Lue Tuula-Liina Variksen haastattelu kokonaisuudessaan täällä .
Salla Seuri arvioi Tuula-Liina Variksen Irman täällä .

Jaa artikkeli:

Kommentit

Maaseutu on kingi

Tässä on sama asia kyseessä kuin politiikassakin, nätit julkkiset saavat palastatilaa naisten lehdissä ja nämä kampanjoivat julkkisten puolesta.

Viime kuntavaalien suurin voittaja olikin naisten lehdet joiden kansikuvajulkkiset pääsivät joukolla läpi.

Sama ilmiö tapahtuu kulttuurissa, tyhjänpäiväiset kauniit naiset ja miehet pääsevät pinnalle kuten Kata ja Sofi, itse kirjat ovat täyttä kuraa.

Liike

Kirjoitit: "Sama ilmiö tapahtuu kulttuurissa, tyhjänpäiväiset kauniit naiset ja miehet pääsevät pinnalle kuten Kata ja Sofi, itse kirjat ovat täyttä kuraa".

Jos tarkoitat tekstillä, että kauniit naiset ja miehet ovat automaattisesti tyhjänpäiväisiä, pidätkö sitten käänteisesti sellaista ihmistä automaattisesti järkevänä ja merkittävänä, jonka kadulla etenemistä voi seurata kuuntelemalla vastaantulijoiden kauhunkiljahduksia?

Ei, en kirjoita tällä kertaa mitään Tarja Halosesta, vaikka joku lukija saattoi ehkä odottaa edellisen kappaleen tekstin etenevän loogisesti esimerkkeihin erilaisista ihmistyypeistä.

Vieras

"Kustantajan tehtävä on kustantaa, kirjailijan kirjoittaa ja saada siitä asiallinen palkkio."

Me olemme internetin "globaalin kylän" seuraksena siirtymässä aikaan, missä kustantajista on tulossa tarpeeton kolmas osapuoli kulurä, jota ei välttämättä enää tarvita.

Vieras

Kuinka monta Kärkkäisen ja Oksasen kirjaa olet lukenut?

Olen samaa mieltä, että Kärkkäisen itkukampanja kirjailijaliiton jäsenyyden saamiseksi oli noloudessaan vertaansa vailla niin hänelle, Me Naiset -lehdelle ja Hesarille, Kirsi Pihoineen ja porukoineen.

Laajasti on mietitty sitäkin, miltä niistä Kirjailijaliiton uusista jäsenistä tuntui, jotka nyt saivat jäsenyyden samaan aikaan Kärkkäisen kanssa - luultavasti hekin moneen kertaan jäsenyyttä haettuaan. Hesari kun taas ja jälleen kerran suureen ääneen kertoi, että tämä yksi henkilö oli päässyt jäseneksi. Mitä IHMETTÄ Hesarille on tapahtunut?

Kannatan lämpimästi Kärkkäisen jäsenyyttä Kirjailijaliitossa, mutta koko prosessi jää kyllä historiaan sellaisena farssina, johon ei olisi suonut valtakunnan päälehden osallistuvan.

Tuula-Liina Varis on hieno valinta Kirjailijaliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Hänen avauksensa täällä US:ssä on hyvä idea. Itsensä kulttuurivaikuttajan paikalta jo ajat sitten vapaaehtoisesti pudottanut ns. Suomen pää-äänenkannattaja voi keskittyä jatkossakin johannatukiaisiin ja kärkkäisiin wannabeheihin. Todelliset kirjallisuuden ystävät ovat jo siirtyneet muiden foorumien äärelle.

tapio_o_neva

"Tuula-Liina Varis on hieno valinta Kirjailijaliiton uudeksi puheenjohtajaksi."

Hyvä valinta varmaankin, mutta miksi? Ketkä olisivat olleet vaihtoehdot?

"Hänen avauksensa täällä US:ssä on hyvä idea."

Minusta ei, koska lukijoille paljastuu tämänkin yhdistyksen pelin politiikka.

universal

Että kirjailijaliitto onkin ammattijärjestö, jonka tehtävänä on huolehtia että sen jäsenet saavat kohtuullisen, mieluummin hyvän toimeentulon tuotoksellaan. Olisi se sitten kulttuurinkuluttajien mieleen tai ei.

Siitä ajatuksesta onkin vain yksi askel sille ajattelulle, että oikeastaan valtion ( siis veronmaksajien) pitäisi elättää kirjailijaliiton jäsenet. He kun ovat selvästikin parempia ihmisiä kuin ne, jotka muilla ammateillaan tienaavat leipänsä vapaan kilpailun markkinoilta.

Tämän joulun kirjalahjaksi olen ostanut kirjan, joka ei ole kirjailijaliiton jäsenen kirjoittama. Ja tunnen oloni tyytyväiseksi.

Vieras

Ostatko kaikki muutkin tuotteet nimen omaan sillä perusteella, että niiden tekijä ei elä tekemällään työllä, vaan rahat saa joku muu, esim. omakustannepainotalo tässä tapauksessa, kuten otaksun?

Kirja ei suinkaan ole tuottamaton tuote. Variksen pointti taitaa olla se, että tuotteesta nimeltä kirja saa nykyisin rahat joku muu kuin teoksen tekijä. Voit olla ihan varma, että se ei-kirjailijaliiton jäsen, jolta kirjan pimeästi ostat, möisi kirjansa mieluummin virallista tietä, saaden näin työstään edes minimikorvauksen. Moni esikoiskirjailija toki myy omakustanteitaan ja muita tutuille vaikka eurolla ihan vain siitä ilosta, että joku suostuu ostamaan. Mutta et sinkään elämäntyötäsi sillä periaatteellasi tekisi.

Toisaalta voisit olla yllättynyt siitäkin, kuinka moni suomalainen bestseller-kirjailija ei ole kirjailijaliiton jäsen, mutta arvostaa silti sen toimintaa. Itse en näe Kirjailijaliittoa ammattijärjestönä, vaan tärkeänä kulttuurivaikuttajana.

Liike

Kirjoitit: "Voit olla ihan varma, että se ei-kirjailijaliiton jäsen, jolta kirjan pimeästi ostat, möisi kirjansa mieluummin virallista tietä, saaden näin työstään edes minimikorvauksen".

Millä perusteella väität, että Suomen kirjailijaliittoon kuulumattomien kirjailijoiden tai muiden kirjoittajien teosten myynti olisi pimeää ja tapahtuisi jotakin muuta kuin "virallista tietä" käyttäen?

Tarkoitatko, että esimerkiksi Kata Kärkkäisen kirjat on myyty ennen hänen jäsenyyttään kirjailijaliitossa tilittämättä niiden myynnistä veroja?

Entä mikä on tarkoittamasi "virallinen tie" kirjojen myynnissä ja mikä sitten on vastaavasti mielestäsi epävirallinen kirjojen myyntikanava?

Vieras

Pyydän anteeksi.

Minusta on vain todella erikoinen ajatus, että joku valitsee kirjan - taideteoksen, henkisen nautintotuotteen - sillä perusteella, että sen kirjoittaja ei sitten varmasti kuulu kirjailijaliittoon. Minusta olisi kamalan hankalaa esim. valita elokuva sen perusteella, että olikohan tuo näyttelijä nyt siinä pahekusmassani lakossa silloin viime vuonna tai vihaanko tuota elokuvayhtiötä jolle se tekee töitä.

Ymmärrän, jos haluat tukea ns. indipendent-kirjailijoita. Logiikkasi vain ontuu, sillä sitä suuremmalla syyllä sinun pitäisi kannattaa kirjailijaliittoa, sillä se ajaa myös heidän asiaansa. Siitä vain uutisoidaan vähemmän.

Tunnetko muuten kyseisen kirjailijan henkilökohtaisesti? Käsittääkseni jäsenluettelo ei ole julkinen, tai ainakaan ihan vaivatta saatavissa.

tapio_o_neva

Kyseessähän on sama ilmiö kuin se, että Speden elokuvat olivat rahvaan mielestä hyviä siksi, koska elokuvasäätiö ei niitä tukenut.

Itse olen sitä mieltä, että Uusi Suomi on pornouutisistaan huolimatta tolkullinen julkaisu niin kauan kuin Markku Huuskoa tai Niklas Herliniä ei kutsuta 6. joulukuuta presidentinlinnaan vastaanotolle.

Heti kun luen irtonumerosta mitään maksamatta Iltalehden tai Ilta-Sanomien verkkojulkaisuista, että Huusko tai Herlin ovat saaneet reservin ylennyksen, jonkin ritarikunnan komentajamerkin Tarja Haloselta tai Sauli Niinistöltä tai ovat presidentinlinnassa 6. joulukuuta kiiltävissä nahkakengissä ja fraketti päällä, alan epäillä, että Uusi Suomi alkaa vertautua Yleisradion poliittiseen toimitukseen, joka on naimisissa tai ainakin avosuhteessa eduskuntaryhmiin, Helsingin sanomien poliittiseen toimituksene tai Aamulehteen: on aika vaihtaa URL:ia.

Ylipormestari Raimo Ilaskivi pani asian muotoon liittyen hänen tehtäväänsä Helsingin kaupunginjohtajana: hänellä oli korkein virka, minkä Suomessa saattoi saavuttaa ilman Urho Kekkosen nimitystä.

Suomessa objektiivisen julkaisun ei tarvitse olla kuokkavieraiden puolella, mutta varjeltuakseen keskinäisen kehumisen kerhon haitallisilta vaikutuksilta, kannattaa olla 6. joulukuuta raikkaan ulkoilman puolella presidentinlinnan seiniä - ei keekoilemassa iltapukukierroksella sisällä.

tapio_o_neva

Olisi kyllä törkeä temppu Haloselta antaa julkista tunnustusta Uudelle Suomelle tekemällä porvari Huuskosta ja porvari Herlinistä jonkin ritakunnan ritari ja aatelinen, joka joutuisi nöyristelemään länsimaisen sananvapauskäsityksen vastaiseksi yhden kunnianmerkin ja ritarikunnan jäsenyyden vuoksi sekä leikkaamaan sananvapaudesta.

No Halonen on viimeisellä kaudella ja voi eläkkeelle jäävän Ahtisaaren tapaan äksyillä vapaaksi. Uskon, että vasta Niinistö presidenttinä ehdollistaa Uuden Suomen tekemällä suomettarelaisessa hengessä Huuskosta entistä korkea-arvoisemma reserviläisen ja Herlinistä ritarin. Jos Niinistö tekisi sen presidenttinä, ei ollenkaan epäiltäisi ketun hännän olleen kainalossa kuin jos sen tekisi Halonen, koska kaikki ihmettelisivät, mikä Setan, SAK:n tai SDP:n salajuoni tässä on kysymyksessä.

Uusi Suomi on hyvä, koska se tarjoaa periaatteessa alustan myös suomalaisuuden ylläpitämiselle ja päivittämiselle kansainvälisessä hengessä.

Itse asiassa se edustaa Suomalaisen puolueen, suomettarelaisuuden ja alkukokoomuslaisuuden myönteisiä puolia.

Täytyy sanoa, että olisi vaikea pysyä pois näppäimistöltä senkin jälkeen, kun Uusi Suomi kiinnitettäisiin the establishmentiin, mielipide- ja mielikartelliin.

Kati

Muistahan arvoisa Universal ostaessasi kirjailijaliittoon kuulumattoman kirjailijan kirjaa, että ostat sellaisen kirjan, jota ei ole painettu paperiliittoon kuuluvan henkilön tekemälle paperille. Varo myös että ettei auto- ja kuljetusliiton jäsen ole missään vaiheessa liikuttanut kirjaasi tai sen raaka-aineita. Erityisen varovainen kehoitan myös olemaan postinkantajien ja kaupanalan liittojen kanssa.

universal

Teen parhaani ettei minkään liiton jäsenyys tai ei-jäsenyys ole ratkaiseva tekijä ostopäätöstä tehdessäni. Tämänkin vuoden joululahjakirjaa ostaessani suurin paino oli kirjan aiheella, ja sitten vasta kirjailijan henkilöllä.

Yleisesti ottaen, olen kyllä elämäntaipaleeni varrella tehnyt sen havainnon, että jonkun liiton jäsenyys ei ole mikään tae liiton jäsenen ammattitaidosta. Toivottavasti kirjailijaliitto tekee tässä poikkeuksen.

Tahtoo vaan käydä niin että "liitto" on ahkerasti puolustamassa kaikille yhtälaisia oikeuksia ja etuja, työn tuloksesta riippumatta.
Tässäkin keskustelussa on jo sitä ilmaa, että elanto pitäisi kirjoittamalla saada, vaikkei tuotteella (tarpeeksi) ostajia olisikaan.

Vai pitäisikö sittenkin uskoa Katia, ja ostaa vain liiton jäsenten tekemiä ja käsittelemiä tuotteita?
Ja hyi minua, joulupukilta olen toivonut Juha Vuorisen kirjaa.

LassiHippeläinen

Jos ostat sellaisen kirjan, jonka tekijä ei ole Kirjailijaliiton jäsen, suomalainen kirjallisuus romahtaa. Esimerkiksi kaikki Kirjailijaliiton jäsenet ovat julkaisseet ensimmäiset kirjansa olematta liiton jäseniä. Varo niitä isänmaallisuuden nimessä!

tapio_o_neva

Uskon, että Kata Kärkkäisen julkaiseman maailmankirjallisuuden taso heikkenee nyt kun Kärkkäisestä on tullut Helsingin Sanomien painostuksen vuoksi kirjailijaliiton jäsen. Montaakaan kirjailijaliiton jäsentä ei Hugh Heffner ole julkaissut saati esitellyt.

Minusta nyt pitäisi aloittaa uusi kampanja, jotta Rakel Liekki ja uutukaiskirjailija Susan Kuronen pääsisivät kirjailijaliittoon. Minusta ainakin Kuronen on jatkanut Anita Hallaman aloittaman kirjallisuuden perinteistä rohkeasti ja ajanmukaisesti. Myös valtioneuvos Riitta Uosukainen on ihastuttavalla rikastuttanut suomalaista kirjallisuutta omaperäisellä ja rohkealla kerronnallaan.

Tuula-Liina Varis

Suomessa on perustuslaillinen yhdistymisvapaus. Yhdistys laatii itse sääntönsä ja jäsenkriteerinsä ja tulkitsee niitä itse. Se on demokratiaa, ei se, että yhdistyksen säännöistä pitäisi voida päättää huutoäänestyksellä mediassa.

kirjailijan akka

Ihan aluksi haluan onnitella Sinua Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajuudesta, ja myös liiton jäseniä hyvästä valinnasta.

V. 2009 alusta (jos eduskunta niin suo), paranee vihdoin apurahansaajien sosiaaliturva. Luvassa on niin työttömyyskorvausta, sairauspäivärahaa kuin eläketurvaakin. Käsittääkseni tämä koskee kuitenkin vain niitä kirjailijoita, jotka nauttivat vähintään vuoden pituista apurahaa.

Suurin osa ammattikirjailijoista elää vähän väliä ilman minkäänlaista apurahaa, tai nauttii niin pientä sellaista, ettei sosiaaliturvaehto täyty. Kirjojen tuotot maksetaan palkkioina, jotka ovat niin pieniä, ettei niistä maksella itselle vakuutuksia tai eläketurvaa.

Tästä uudistuksesta jäi taas kerran sellainen kuva, että ne, joilla on asiat muutenkin hyvin, saavat vielä lisäetuja. Kuten hyvin tiedät, valtaosa Suomen kirjailijoista kuuluu tähän mainitsemaani ryhmään, jota uudistus ei tule auttamaan kuin kenties vuoden verran silloin tällöin. Onko turha toivo, että vielä tämän sukupolven aikana kaikki kirjailijan ammatissa toimivat kuuluisivat samanlaisen sosiaaliturvan piiriin kuin muutkin Suomen kansalaiset?

Tuula-Liina Varis

Sosiaaliturvauudistus koskee myös pienempien kuin vuoden mittaisten apurahojen saajia. Järjestelmää ei voi tässä ruveta selvittämään, mutta se on merkittävä uudistus kirjailijoille. Valitettavasti se ei enää paljon keski-ikäisiä auta, eikä varsinkaan ikääntyneitä, mutta nuoret ehtivät kartuttaa eläkettä. Tähän asti kirjailijat ovat olleet melkein lainsuojattomia sosiaaliturvan kannalta.

Vieras

mutta säännöt menevät jotenkin niin, että "arvostetussa kustantamossa" tulee julkaista vähintään kolme tekijänoikeuslain alaista teosta. Like kelpaa hyvin, mutta omakustanteet eivät.

Lisäksi Kirjailijaliitolla on kaikkien kerhojen tapaan oikeus itse arvioida kenen tuotanto on riittävän tasokasta. Eräs usein ylenkatsottu vaatimus on, että kirjailijan tuotannossa on tietty jatkumo. Yksi maailmanvalloitus tai sata kirjaa viidessä vuodessa ei siis takaa jäsenyyttä julman ja epäreilun "raadin" edessä.

Onko Juha Vuori muuten edes hakenut jäsenyyttä? Jos Kata tukijoukkueineen jaksoi lööpit vinukuen tapella saadakseen oikeutta, niin ehkäpä Juhakin? Ei se vaadi kuin postin lähettämistä kerran vuodessa. Monelta on sisäänpääsy onnistunut jopa pienmmällä tuotannolla ja vähemmällä metelillä.

tapio_o_neva

Korkeatasoinen on indoeurooppalainen anglismi ja svetisismi, joka ei sovi ugrilaiseen kielenkäyttöön eikä mielimaisemaan.

Korkeatasoinen kustantamo tarkoittaa kustantamoa, joka ei sijaiset laaksossa, vaan jossain 2000 metrin - 4000 metrin korkeudessa. Tässä mielessä uskoisin, että mikä tahansa tiibettiläinen kustantamo graffittitaitelijaan on korkeatasoisempi kuin mikä tahansa miltei Itämeren rannan korkeudella toimiva suomalaiskustantamo.

Vuoristokustantamot ovat korkeatasoisia, kun taas rannikko- ja alankokustantamot ovat matalatasoisia.

Tuula-Liina Varis

Suomessa on kolme suurta, muutama keskisuuri ja lukematon määrä pieniä kustantajia. Osa pienistä on oikein hyviä. Sitten on niitä, joilla ei ole mitään julkaisukynnystä, kunhan kirjoittaja itse maksaa kirjan kustantamisen viulut. Tilanne ei ole koskaan Suomessa ollut niin kirjava ja villi kuin nyt.

jäsen nro 47

Enpä tiennytkään, että Suomesta löytyy noin monta kauna-erkkiä, joilla on jotain hampaankolossa Kirjailijaliittoa vastaan. Ovatko asialla epäonnistuneet kirjailijanalut, jotka eivät ole saaneet omille hirveille tuotoksilleen kustantajaa eivätkä itselleen liiton jäsenyyttä ja jotka purkavat nyt siitä siinnyttä kiukkuaan netissä?

tapio_o_neva

Kirjailijaliitto muodostaa hyvän maun kartellin, jonka vain Pertti Pasasen tai Seppo Remeksen kaltaiset rienaajat voivat ylittää. Paperityöväen liitto ei sanele sitä, millaisia papereita olisi kustantamojen sivistynyttä käyttää, kun taas Kirjailijaliitto vaikuttaa MTK:n tapaan hengenviljelijänä hengenviljelypolitiikkaan niin kuin MTK metsänomistuksen olosuhteisiin ja maatalouteen.

Ei Kirjailijaliitto ole pahasta - yhdistysten Suomessa se on hyvästä niin kuin raittiusyhdistykset. On vain niin, että siihen ei pidä suhtautua etujärjestönä, jolla on kulttuuriautonomia demokratiasta riippumatta niin kuin tupojärjestöillä on tupoautonomia parlamentarismista riippumatta.

Kirjailijat ja tutkijat tarvitsevat sosiaalitukensa, mutta se, kuka kelpaa joukkoon ja kuka ei kelpaa joukkoon sen jälkeen, kun joku on jo kelpuutettu joukkoon, ei ole asevelihenkeä, vaan akkojen jälkipuheita.

Kirjailijaliitto osoitti, että se alistuu monen muun tapaan Helsingin Sanomien painostukselle. Painoylihallitus teki oikein lakkauttaessaan Päivälehden, joka ymmärsi liikaa terrorismia.

tapio_o_neva

Varis vastustaa Kata Kärkkäisen valintaa Kirjailijaliiton jäseneksi siksi, että tämä on keski-ikää nuorempi pornotähti Playboy-lehdestä sekä maailmalla kuuluisampi kuin koko Kirjailijaliitto, minkä vuoksi hän ei sovi arvokkaiden ja hyvän kotikasvatuksen saaneiden kulttuurirouvien eikä opetusministeriön virkamiesten kanssa samaa pöytään.

Varis kuitenkin sivistyneistön tapaan lataa koko likasangon Helsingin Sanomien niskaan toteamalla, että Kata Kärkkäinen kyllä käy, mutta hänet valittiin väärällä tavalla Sanoman painostuksesta.

Tämän argumentin kehitti aikoinaan Turun palopäällikkö, joka mouhosi Auran vapaapalokunnan päällikölle, että Auran vapaapalokunta oli sammuttanut väärällä tavalla Auran kunnan ja Turun kaupungin rajalla riehuneen tulipalon.

Variksen argumentti on siis se, että "väärin sammutettu" eli että Kirjailijaliitto meni polvilleen Helsingin Sanomien painostuksen myötä, mutta hänellä ei tietenkään suvaitsevana ja avarakatseisena ihmisenä ole mitään Kata Kärkkäistä vastaan henkilökohtaiseksi.

Ehdotan, että Varikselta kysytään, kannattaako hän uutuuskirjailijoiden Susanna Kuronen ja Riitta Uosukainen ottamista Kirjailijaliittoon.

Varis ei voi vastata kuin verukkeella, koska Vanhanen kostaisi heikon kokoomuslaisen opetusministerin kautta koko kulttuurisakille.

Uusi puheenjohtaja siis kyseenalaistaa sekä Kirjailijaliiton edellisen johde että Helsingin Sanomat.

Mielestäni brunettejen määrää blondimaisessa Kirjailijaliitossa pitäisi lisätä, minkä vuoksi Susan Ruusunen sopii mainiosti jäseneksi.

Vieras

Minusta on hienoa, että Suomesta löytyy vielä näin herkkähipiäinen instanssi jonka jäsenet ovat arvomaailmaltaan ja -vallataan suurempia kuin Jumala ja Paavi yhteensä. Hienoa!
Mikähän siinä on, että Suomalaisen gylddyyrieliitin etuoikeuksiin kuuluu vain ja ainoastaan mollata ja vastustaa. Kulttuurin saralla ei Suomessa ole tapahtunut mitään sitten Gallen-Kallelan ja Sibeliuksen - he sentään tekivät töitä ja osasivat pitää hauskaa. Tämä nykyporukkahan vaan anelee apurahoja ja synkistelee keskenään.
Ai niin, kyllähän he muistavat parjata toisia. Tyypillinen puolustus tässä K. Kärkkäisenkin tapauksessa on mollata, vai sanoisinko, hienovaraisesti vihjata, Suomalaisen kultturikeskustelun tasosta, kun valtakunnan päälehti rohkeni sohaista gylttyyriväkeä tikulla takalistoon. Sitten vielä rupusakki kirjoittaa Me Naisissa - voi hyvä isä. Koittakaahan saada aikaiseksi yksi sellainen korkeakultturiteos joka maksaisi itsensä ja vieläpä leivän tekijälleen. Tuollainen omahyväinen toisten alentaminen aiheuttaa, ainakin minussa, lähinnä inhoa.
Luojan kiitos, että nykyään saan ja voin nauttia aidosti hyvästä kulttuurista muualla kuin Suomessa. Sopivina annoksina nautin myös tätä maatiaskulturia, jota Te Arvoisat Kirjailijaliiton Hienohelmat inhoatte. Itselleni antaa myös mukavan lisäsävärin tunne siitä, että tämän roskaksi ilmoittamanne kulttuurin tekijät maksavat laskunsa ja syövätkin, ihan itse tienaamillaan rahoilla - toisin kuin eräät.

Boris M

Kirjapainotaidon yleistyessä alkoi Raamatun ja postillojen lisäksi lukutaitoisten ulottuville ilmestyä joidenkin joutilaiden toimesta myös maallista ja muuhun kuin toteen perustuvaa kirjallisuutta.
Kesti kuitenkin kauan ennen kuin tämä herrasmiesten hieman hävettävä harrastus plebeijistyi ja sitä alettiin pitää ammattina.
Shakespeare ei vielä välittänyt kirjoittaa muistiin kuin muutamia runojaan.
Nykyisin kilpaillaan kunniasta kuulua kirjailijaliittoon.
Kunniaan korotetut toimivat yhdessä ja ajavat ammattietujaan.
Suomessa saunaentusiasti Arto Paasilinnaa ja paria muuta lukuun ottamatta kirjailijat eivät kuitenkaan tule toimeen omillaan, vaan elävät apurahoilla, puolison tuloilla tai muilla sivutienesteillä.
Ammattiylpeyttä ja yhteishenkeä se ei vähennä.
Joitakin vuosia sitten ammattiin kuuluva talkoohenki sai toimeksi sen, että kirjallisuuslehti Parnasson pitkäaikainen päätoimittaja ja kirjailijaliiton puheenjohtaja Jarkko Laine erotettiin eräänä aamuna kaikista viroistaan ja kuoli surusta pian sen jälkeen. Jos muistan oikein, hänen seuraajakseen haettiin hätäpäissä Helsingin Sanomista joku taloustoimittaja.

Tänään näyttää siltä, että suomalaiselle kirjailijalle ei ole tärkeintä kirjoittaminen, vaan kirjailijana olo.
Joku kirjailija, oliko se nyt Matti Pulkkinen, kirjoitti kerran, oliko se nyt Parnassossa, että jos kirjailija saisi kuvansa lehtiin ja vähän tekstiä sen alle kerran vuodessa mitään tekemättä, monelta loppuisivat motiivit kirjoittamiseen kokonaan.

tapio_o_neva

"Joitakin vuosia sitten ammattiin kuuluva talkoohenki sai toimeksi sen, että kirjallisuuslehti Parnasson pitkäaikainen päätoimittaja ja kirjailijaliiton puheenjohtaja Jarkko Laine erotettiin eräänä aamuna kaikista viroistaan ja kuoli surusta pian sen jälkeen. Jos muistan oikein, hänen seuraajakseen haettiin hätäpäissä Helsingin Sanomista joku taloustoimittaja."

Juuri tuo minusta osoittaa monien kansalliskorporaatoidemme neuvostolaista tai kansallissosialistista luonnetta. Kirjailija tai joku henkilö ikään kuin ei ole lukijoidensa paras kaveri, vaan hän on oikeastaan jokin valtionpalkinnon saaja, siis toimeenpanovallan kaveri.

Kun sitten ihminen, joka on "koko elämänsä uhrannut" yhteishyvälle melko vaatimattomista stipendeistä "ulkopuolelle" yhteiskunnan, hän tietenkin harmistuu, näkee koko elämäntyönsä turhana ja kuihtuu pois, ellei peräti surmaa itseään.

Ymmärrän kyllä, että sivistymättömyys ja raakuus on meille tavallisille ihmisille tyypillistä köyhän sosiaalisen perimän ja puutteenmukaisten vähien varojen vuoksi, mikä kannustaa primitiiviseen käytökseen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt yliopistoväen ja kulttuuriväen raakoja ja typeriä otteita ennen kuin tutustuin tuotannon puolella WSOY:hyn, Otavaan ja Satakunnan Kirjateollisuuteen, joista pidin viimeksi mainittua maakuntaisena vähiten kavalana ja itse asiassa melko reiluna.

Suomalaiset sivistyssuvut ja autonomian ajan virkamiessuvut ovat jonkinlainen tabu, joiden edesottamuksista ei saa puhua, koska täytyy ylläpitää uskoa suomalaisuuteen ilman soraääniä.

Aikanaan muuten J. K. Paasikivi ei juuri koskaan käyttäytynyt sivistyneesti, vaan hän oli "kova jätkä". KOP:n pääjohtajana hän saattoi lyödä nyrkkiä pöytään niin, että kullatut kahvikupit tärisivät. Paasikiven mahdottoman luonteen vuoksi hänelle piti löytää jokin kunniallinen loppusijoituspaikka. Vähiten Paasikiven jyrkästä luonteesta oli haittaa isänmaalle 1930-luvulla Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana.

Vieras

Haitko itse pitkään kirjailijaliiton jäsenyyttä? Oletko edelleen myös toimittajien ammattijärjestön jäsen? Onko kirjailijaliitto vähän niin kuin lääkärien liittokin eli että huolehditte siitä, ettei kirjailijoita ole liikaa?

Tuula-Liina Varis

Hain kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla ilmoitettiin, että liitto jää odottamaan kaunokirjallisen tuotantoni täydentymistä. Olen edelleen SJL:n jäsen.

Emme huolehdi siitä, ettei kirjailijoita ole liikaa, mutta kannamme kyllä huolta suomalaisen kaunokirjallisuuden tasosta tässä maailmassa, jossa kaikenlaisia painotuotteita tulee joka tuutista.

Boris M

Kansanvaltaistuminen, vähänlukeneitten lukutaito ja vaurastuminen on tuonut kirjallisuuteen samat trendit kuin iltalehtiin ja kaiken kansan kirkkonaan pitämään televisioon. Unelmaotsikko iltalehdissä ja kustantajan kirjaluetteloissa on Sarjamurhaajan muistelmat.
Suomessa ja osin muissakin pohjoismaissa on perinteisesti intellektuellien reviirinä pidettyyn kirjallisuuteen, sen valtavirtaan, tullut muualla maailmassa melko tuntematon kuriositeetti: työläiskirjailijat. Sitä voisi kutsua vaikka nimellä Väinö Linna ja Kalle Päätalo-ilmiö.
Työläiskodeissa, joiden kirjahyllyt ovat täynnä muistoja Thaimaan matkoilta, lukee alle kaksikymppinen vielä kehitysiässä oleva poika tai tyttö kirjoittamisen oppaita. Aiotko kirjailijaksi on vielä varttuneellekin saman luokan kysymys kuin Haluatko miljonääriksi.
Ilman mahdollisia miljooniakin moni jättäisi ikävän ja voimia kuluttavan uurastuksen kellonaikoihin sidotussa työssä ja vaihtaisi sen vapaaseen kirjailijan ammattiin.
Moni on myös onnistunut, päässyt siihen siistiin sisätyöhön, ehkä kirjailijaliittoonkin.
Mutta uurastusta sekin kysyy. Ehkä enemmän kuin kaivinkoneen kuljettaminen. Jotain on saatava aikaan, vaikka tyhjästä. Kellonajoista ei väliä, mutta apuraha on aikaan sidottu ja se tieto tikittää päässä. Työrytmistä on pidettävä kiinni, ehkä maanantaista perjantaihin ja vain viikonloput vapaiksi.
Ammatti on aina ammatti.

Sivustaseuraaja

Yllä olevasta keskustelusta voisikin jo tehdä sen tiivistetyn kysymyksen, että mikä on Kirjailijaliiton tehtävä? Näin ulkoapäin nähtynä sen tärkein tehtävä on antaa virallinen kanonisointi "kirjailija" nimikkeelle sekä taata jäsenkunnalleen apurahoja.
Kieltämättä koko touhu muistuttaa hieman TV1:n Kotikatsomon mainiota Suuri performanssi -elokuvaa. Tärkeintä ei ole se, mitä tekee, vaan se, että se tekeminen on oikeissa piireissä hyväksyttyä ja hyväksi havaittua. Luultavasti yksikään kirjan ostaja tai lukija ei tutki ensin Kirjailijaliiton jäsenluetteloa ennen osto- tai lukupäätöstään. Kaikki painettu tai julkaistu teksti ei todellakaan ole kirjallisuutta, mutta siitä ei päästä mihinkään, että nykytekniikka tuo mahdollisuuden julkaista tekstejä laajasti ja halvalla muun muassa netissä.
Useat kirjailijat, vai pitäisikö sanoa sellaisiksi haluavat, julkaiset kirjansa käytännössä omakustanteena, mutta kun miettii, kuinka monta sataa nimikettä julkaistaan näin joka vuosi, niin onko se sittenkään paha asia. Ainakin tekijät tuntuvat olevan itse tyytyväisiä, kun saavat tekstinsä kansiin. Eihän Suomessa taida kirjoillaan oikeasti tienata kukaan muu kuin Ilkka Remes, ja hänkin on ilmeisesti työkolletiivin nimimerkki, joka ei taatusti hae Kirjailijaliiton jäsenyyttä.

Tuula-Liina Varis

Jäsenyyttä haetaan lomakkeella. Sen oheen on liitettävä tuotanto. Kirjailijaliiton johtokunnan jäsentyöryhmä lukee kaikki kirjat ja arvioi ne ja tuo esityksensä johtokunnalle. Johtokunta esittää hyväksyttäviä ehdokkaita yleiskokoukselle. Pelkkä määrä ei riitä, myös laatua arvioidaan. Prosessi kestää kuukausia. Uusista jäsenistä päättäviä yleiskokouksia pidetään kaksi kertaa vuodessa.

Tuula-Liina Varis

Suomessa on ehkä viisi kirjailijaa, jotka ovat rikastuneet kirjoillaan. Sitten on parikymmentä kirjoillaan hyvin toimeen tulevaa. Enemmistö on hyvin köyhiä.

Kirjailijaliiton teettämän tulotutkimuksen mukaan kirjailijan mediaanitulo kirjallisuudesta on noin 2000 euroa vuodessa.

Sulo Hytonen

Onko Waltari mielestäsi merkittävä Suomalainen kirjailija?
Hieman laajantaen, voiko kirjailijaa arvioida edistyksellinen- taantumuksellinen akselilla? Jos, niin miten perustelet sen? Entäpä riittääkö esim. feminismi, yhdeksi ainoaksi maailman selitykseksi, kuten "marxismi leninismi ploteriaatin diktatuuri, vielä ei niin kovin kauaa sitten.

Tuula-Liina Varis

Waltari on hyvin merkittävä suomalainen kirjailija. Senkin takia, että hän oli todellinen ammattilainen, suunnattoman ahkera ja teki mitä tahansa Sinuhesta Kiekuun ja Kaikuun.

En jakaisi kirjailijoita edistyksellisiin ja taantumuksellisiin. Kirjailijalla pitää olla rikas maailmankatsomus ja hänen on aina kyettävä arvioimaan käsityksiään uudestaan.

Anne

Hei Tuula-Liina, tämän kysymyksen kanssa olen paininut jo jonkin aikaa, ja olisin kiitollinen, jos pystyisit vastaamaan.

Olen 39-vuotias kahden lapsen (6 ja 4 v.) kotiäiti Englannista. Olen asunut täällä 10 vuotta ja kirjoittajan urani on ollut melko lailla jäädyksissä tänä aikana, yhtä televisioprojektia lukuunottamatta. Olen kirjoittanut Suomeen teatterille ja televisiolle, saanut jopa koulutuksen alalle. Kun nuorimmainen aloittaa koulun ensi syksynä, pitää minun päättää, mitä elämässäni teen. Jatkanko kirjoittamista, vai hommaanko toisen ammatin josta saan säännöllistä tuloa.
Kaikki sanovat, että kirjoittaa voi missä tahansa. Mutta todellisuus on vähän mutkikkaampaa. On kaksinverroin yksinäisempää kirjoittaa toisesta maasta käsin, koska kontaktit puuttuvat. Vaikka tyttären koulun kautta tunnen monia televisioalan ammattilaisia he painivat niin eri sarjassa, etten voi kuvitellakaan jakavani heidän kanssaan omia kirjoittamiseen liittyviä ongelmiani.
On vaikea uskoa itseensä yksin.
Toinen ongelma on se, että Suomi on kutistunut. MInulla ei ole maahan enää yhteyttä. En osaa enää "kuvitella" sitä. Sen sijaan minulla on yhteys tähän maahan. Se antaa ideoita, mutta ne eivät käänny suomeksi, eivätkä kerro Suomesta. Olen miettinyt englanniksi kirjoittamista, mutta kirjoituskieleni ei ole täydellistä. Pelottaa myös tämä hitonmoinen kilpailu täällä.
Mutta luovuttaa en haluaisi.

Hyvää Joulua.

Tuula-Liina Varis

Luovuttaa ei ikinä kannata, jos kerran on palo kirjoittamiseen. Ilman muuta kannattaa jatkaa!

Vieraalla maalla kirjoittamisessa voi olla hyvätkin puolensa, syntyy hedelmällinen kitka ympäristön kanssa, kun on oma kieli, jolla kirjoittaa ja ympäristö puhuu eri kieltä.

Kun ei ole enää yhteyttä Suomeen, mutta sen sijaan on paljon ideoita, ja sitten yrittää kirjoittaa kuitenkin äidinkielellään. Siitä saattaa tulla jotain hyvin omaperäistä, kun jaksaa vain puurtaa!

Tuula-Liina Varis

Nykymaailmassa kirjailijan on pakko osallistua teostensa markkinointiin enemmän kuin moni haluaisikaan. Itseään ei kukaan halua myydä, mutta jokainen, joka julkaisee kirjan, haluaa sille tietysti myös lukijoita. Myös kustantaja edellyttää kirjailijalta markkinointiponnistuksia. Kaikki ei ole itsensä myymistä.