Torstai 23.5.2019

Konserttiarvio: Marko Mustonen nousemassa pianistiemme eliittiin

Luotu: 
23.11.2007 11:50
  • Kuva
    Marko Mustonen

Nuori 23-vuotias pianistilahjakkuus Marko Mustonen on kohoamassa pianistiemme harvalukuiseen eliittiin. Mustonen on osallistunut menestyksekkäästi moniin kilpailuihin, viimeksi hän voitti kesäkuussa ensimmäisen palkinnon Pohjoismaisissa pianokilpailuissa Tanskassa. Hän kuuluu myös niiden harvojen suomalaispianistien joukkoon, jotka ovat yltäneet semifinaaliin kansainvälisessä Chopin-kilpailussa. Mustonen on edennyt urallaan johdonmukaisesti ja nöyrästi työtä tehden. Hän haluaa edelleen opiskella ja onkin suuntaamassa Yhdysvaltoihin Yalen yliopistoon.

Kun Pjotr Tshaikovskin kaikkien rakastaman b-molli-pianokonserton mahtipontiset akordit kajahtivat johdantoteeman ylle, oli selvää että lavalla on varmaotteinen virtuoosi, joka ei enää harjoittele konserttoa vaan on tekemässä illan kapellimestarin Leif Segerstamin kanssa musiikkia.

Konserton ensimmäisen osan kadenssit Mustonen rakensi kypsän taiteilijan tavoin viisaasti musiikin ehdoilla, ei pullistellen. Hän antoi osan musiikin muutenkin kasvaa täyteen mittaansa rauhassa. Osa kulminoitui hienosti loppujuoksuun.

Toinen osa oli soinnillisesti harvinaisen vivahteikas. Usein pianistit korostavat osan nopeita jaksoja niin motorisesti, että kaunis teema ei kanna loppuun saakka. Mustonen antoi nopeille jaksoille ihastuttavan eteerisen, unenomaisen värin.

Finaalissa Mustonen paljasti lopulta leijonan kyntensä. Harvoin kuulee konserton viimeisessä osassa yhtä täsmällisesti ja taidokkaasti soitettuja repliikkejä, jotka rakentuvat kohti osan ja konserton loppuhuipennusta. Mustosen soitossa on yksi ihailtava piirre yli muiden: hän ei menetä kontrolliaan soittoonsa, vaikka eläytyy musiikkiin täydellä sydämellä. Yleisö oli haltioissaan.

Uusi pianon sankari on löytynyt. Uskon, että Mustonen on seuraava pianistimme, joka luo kansainvälisen uran.

Gustav Mahlerin ensimmäinen sinfonia jauhaa kiusallisella tavalla koko ajan Vaeltavan kisällin laulujen teemoja. Laulusarjan Mahler kirjoitti muutamia vuosia aikaisemmin. Ensimmäinen sinfonia oli Mahlerille vaikea, musiikin tematiikka ja rakenne on levotonta, mikään ei oikein johda mihinkään; olen aina kokenut ensimmäisen sinfonian niin, että säveltäjällä ei yksinkertaisesti ollut kovin hyvä olla musiikkinsa kanssa.

Mahler oli kirjallisesti ja filosofisesti erittäin sivistynyt, hän tunsi kirjallisuuden antiikista Nietzscheen. Ensimmäinen sinfonia sai lisänimen Titaani. Taustalla oli Jean Paulin samanniminen mammuttiromaani. Tarina on löydettävissä musiikista, mutta Mahler varmaan itsekin ymmärsi, että myöhemmin musiikkia ei voi alistaa romaanijuonelle, vaan musiikki elää lopulta itsenäistä elämää.

Jokaisen Mahlerin sinfonian taustalla on filosofis-kirjallis-moraalis-uskonnollinen ajatusrakennelma ja ohjelma. Mahlerille musiikki oli ohjelmallisuudesta huolimatta vapauttaja ja eräänlainen lunastaja.

Mahlerin tragedia oli juutalaisuutensa kieltäminen ja sielunsa myyminen katolilaisuudelle urasyistä.

Mahler oli salakavala modernisti. Hän toi tahtomattaankin paljon uusia piirteitä orkesterimusiikkiin. Tärkein näistä on orkesterin käyttö; Mahler löysi orkesterista uusia värejä rohkeiden soitinyhdistelmien kautta. Toinen on musiikillinen kerronta: kukaan säveltäjä ei aikaisemmin uskaltanut törmäyttää vastakohtaisia musiikkeja rohkeasti toisiinsa. Efekti toimi suvereenisti tässäkin konsertissa kirvoittaen kuulijoilta yllätyksen kohdalla pieniä naurunpyrähdyksiä. Mahler oli aikaansa edellä, hänen tekniikkansa yleistyi myöhemmin elokuvan alalla, jossa nopeilla leikkauksilla luodaan kerrontaan erilaisia tiheyksiä.

Konsertin alkunumerona kuultiin Jean Sibeliuksen Im Memoriam. Olen usein miettinyt teoksen karua ja jotenkin vaikeasti etenevää ja harhailevaa muotoa. Orkestrointi tuo mieleen usein Mahlerin viidennen sinfonian.

Joskus taustalla kuuluu Beethovenin Eroican surumarssi tai Wagnerin Götterdämmerungin hautajaismarssi. Teos on ongelmallinen, siinä on Sibeliuksen signeeraus, mutta teos on jäänyt jotenkin keskeneräiseksi.

Leif Segerstam on velho, joka saa vaikeankin musiikin kukoistamaan. Hän korosti Sibeliuksen fragmentaarista rakennetta äärimmilleen luoden teoksesta suuren elämän ääriviivoja vavisuttavan muistopaasin. Mahler-kapellimestarina Segerstam on omimmillaan ja varmasti yksi maailman taitavimmista. Kaupunginorkesterin muusikot olivat jälleen parhaimmillaan Segerstamin isällisen kaitselmuksen syleilyssä.

Helsingin kaupunginorkesterin herramuusikot esiintyivät tavallisuudesta poiketen tummissa puvuissa. Kyseessä ei ollut Eero Hämeenniemen kirjassaan Tulevaisuuden musiikin historia vaatima sinfoniaorkesterin uuden pukeutumiskoodin kokeilu, vaan yksinkertaisesti herrojen frakit olivat jääneet HKO:n Pietarin-konsertin jälkeen Venäjän tullin huostaan epätavallisen pitkäksi aikaa. Ja täytyy sanoa, että valjulta näytti: filharmoninen henki vaatii ehdottomasti frakit.

Helsingin kaupunginorkesteri
22.11.2007 Finlandia-talo
Leif Segerstam, kapellimestari
Marko Mustonen, piano
Sibelius-Tshaikovski-Mahler

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: