Keskiviikko 16.1.2019

Pesä Pienoinen

La, 04/18/2009 - 16:24 -- admin
  • Kuva: Mikko Syrjä
    Kuva
    Kirsi-Kaisa Sinisalo, Taisto Reimaluoto

Kirsi-Kaisa Sinisalo ja Taisto Reimaluoto muodostavat toisiaan stimuloivasti täydentävän parin.

Sinisalo on pohdiskelevampi, Reimaluoto taas nappaa äärettömän nopeasti kiinni repliikkiensä ja runojensa nyansseista. Kummankin olemuksessa on maanläheistä sympaattisuutta, johon Pesä Pienoisen melko lohduton kehystarina sopii.

Pesä Pienoinen limittää päivänpolitiikkaa ja runoja toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi. Irtisanomiset ja pikkupaikkakunnan muut huolet varjostavat omaa kotiaan rakentavan pariskunnan arkea.

Pariskunta ottaa unelmiensa taloon lainaa ja uskoo palkkapäivään. Pian kaikki romahtaa. Kun työpaikat menevät alta, tulee riitoja ja toivottomuutta, jos kohta myös sitkeää yritystä jatkaa elämää kuolevalla paikkakunnalla. Koko yhteisön sosiaaliset ongelmatkin alkavat näkyä. Väestö ikääntyy, sosiaalihuollon ja mielenterveyspalveluiden jonot kasvavat. Elinkeinot käyvät vähiin.

Näinkin proosallinen näyttämötodellisuus luodaan kuitenkin sopivan viitteelliseksi ja vähän absurdiksi jo näyttämökuvasta ja äänimaailmasta, tai pitäisikö puhua äänilavastuksesta, alkaen.

Muutama kodin kiinnekohta on asetettu lavalle samassa mittakaavassa kuin näyttelijät, mutta valmistuva talo on leikkimökin kokoinen, jollain lailla epätodellinen alusta saakka. Huojuva talo jo ennen kuin se valmistuu. Immi Hellenin Oravan pesän idylli särkyy melkein heti. Pian pohditaan muun muassa Kirsi Kunnaksen, Saila Susiluodon, P. Mustapään, Eino Santasen, Ilmari Kiannon ja Mikko Rimmisen sanarytmein henkilöiden sisäisen elämän myllerryksiä.

Kehystarinan proosallisuus saa myös koko ajan korvilleen runoilta, joiden maaperänä ei heti pitäisi juuri tehdaspaikkakunnan arjen ahdinkoa. Runot rakentavat esitykseen oman, oivallusten ja hetkessä syttyvien näkyjen sillan ja saavat Sinisalon ja Reimaluodon esittämän pariskunnan elämän realismin murtumaan. Runoja käytetään repliikkeinä ja kommunikointiin yleisön kanssa, runot kurottavat henkilöitä lähemmäs ja poispäin toisistaan ja lyövät kiilaa, paikkaavat ihmissuhteita ja matkustavat kauas tästä päivästä.

Nykyrunoutta ei heti ajattele kovin maanläheistä tai yhteiskunnallista taustaa vasten. Pesä Pienoinen antaa yllättävän näytön nykyrunon yhteiskunnallisuudesta. Ei tarvitse huutaa tai voivotella suoraan, runo puhuu nykymaailmasta nimenomaan asettumalla keskustelemaan sen kanssa.

Runon ilmeisin ei ole pinnassa, vaan siinä, mihin se asetetaan. Kun Sinisalon ja Reimaluoto tiputtavat ne nykytodellisuuteen, tulee veikeä tunne, että runot ovat tietysti juuri tästä yhteiskunnasta kummunneita, mutta ovat ikään kuin asioita, joita siihen ei mahdu. Ne ovat kurottaneet arjesta pois, etsineet sanalle muotoja, jotka rikkovat tavanomaisen, tutun maiseman voidakseen sitä peilata. Intiimissä runoteatterissa sana voi tarkasti, herkästi ja hyvin ilman turhaa juhlallisuutta.

Teostiedot: 
16.4. Espoon kulttuurikeskus, Louhisali Käsikirjoitus: Kirsi-Kaisa Sinisalo Ohjaus: Taisto Reimaluoto Esittäjät: Kirsi-Kaisa Sinisalo, Taisto Reimaluoto Valo- ja äänisuunnittelu: Niklas Vainio