Keskiviikko 16.1.2019

Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli

La, 07/18/2009 - 08:30 -- admin
  • Kuva: Otava
    Kuva

Nuori kirjailija kirjoittaa henkensä pitimiksi kauhukertomuksia 1920-luvun synkän kiehtovassa Barcelonassa. Pakon edessä hän suostuu epäilyttävän, silmiään räpäyttämättä tuijottavan kustantajan ehdotukseen. Tilatun tekstin kirjoittaminen muuttuu pian karmivaksi painajaiseksi, ja samalla käy ilmi, että tilaajakin on ajat sitten julistettu kuolleeksi.

Jo Carlos Ruiz Zafónin Enkelipelin alkuasetelma kertoo, että trilleri liikkuu naurettavuuteen asti 1800-luvun goottilaisen kauhun tunnelmissa. Päähenkilön työhuonekaan ei ole mikään tavanomainen kivijalkaratkaisu, vaan kammio synkän huvilan tornissa.

Zafónin edellinen kirja, Tuulen varjo suomennettiin viisi vuotta sitten. Enkelipeli on Tuulen varjon itsenäinen edeltäjä: edellisen romaanin päähenkilö syntyy Enkelipelin lopussa. Tuulen varjosta pitäneille lukijoille Enkelipeli onkin ehdotonta luettavaa, joskin nyt kirjailija tuo tarinaan kauheampia sävyjä.

Enkelipelin lukija saa ihailla Zafónin viimeisteltyä kerrontaa ja etsiä hänen viljelemiään kirjallisia viittauksia. Samalla kirjailijan mielikuvituksen lento on niin naiivin hurjaa, että kirja tuntuu useaan otteeseen kääntyvän kevyeksi viihdejännäriksi.

Kuitenkaan vakavan kirjallisuuden ja viihteen rajankäynti ei Zafónin teosten kohdalla, jos koskaan, ole mielekästä.

Enkelipelin päähenkilön elämäntarina on kaavamaista nyyhkyä: hänet hylätään lapsena, eikä hän myöhemminkään saa osakseen juuri muuta kuin epäoikeudenmukaisuutta. Zafón kuitenkin kääntää kaavamaisuuden edukseen. Hän kirjoittaa hyvin tietoisena ratkaisujensa keinotekoisuudesta. Kaunokirjallisuus ja kertomusten tärkeys nousevat kirjan teemaksi trillerijuonen rinnalle.

Enkelipelin ydin on osoittaa, miten huiman tarinan mielikuvitus ja sanataide voivat yhdessä luoda kirjan sivuille.

Siinä sivussa romaanissa osoitellaan länsimaisen sanataiteen eri suuntiin: punotaan kokoon jännittävä trilleri, lainataan tunnelmaa 1800-luvun goottilaisista jännityskertomuksista ja pohdiskellaan todellisuuden ja kertomisen suhdetta suorastaan postmodernilla tavalla.

Zafón näyttää romaanissa mitä tapahtuu, kun kirjailijalla on käytössään huikea kirjallinen yleissivistys, kertomataiteen niksit ja viihdekirjallisuuden vetävimmät koukut ja juonikuviot.

Kirjailija: 
Carlos Ruiz Zafón
Kustantaja: 
Enkelipeli. Suomentaneet Tarja Härkönen ja Anu Partanen. Otava 2009, 607 s.
Muut asiasanat: