Keskiviikko 24.7.2019

Elokuva-arvio: Kuulustelu

To, 09/24/2009 - 13:36 -- admin
  • Kuva: Jörn Donner Productions
    Kuva
    Minna Haapkylä
  • Kuva: Jörn Donner Productions
    Kuva
    Marcus Groth

Jörn Donner on itse määritellyt uusimman elokuvansa kossusnapsin kokoiseksi. ”Kuulustelu” on kuitenkin niin hyvä ja vaikuttava teos, etten ihmettelisi, vaikka sitä sulatellessa hupenisi kokonainen pullo.

Sodat ovat dramaattisia ja traumaattisia tapahtumia. Olen pitkään kummastellut sitä, miten viime vuosisadan sotia on Suomessa tyydytty pitkän elokuvan puolella käsittelemään lähinnä Väinö Linnan parin romaanin pohjalta, vaikka noissa myllerryksissä luulisi piilevän vaikka mitä kiinnostavaa alkuperäiskäsikirjoitusten ainesta.

No, onhan tässä nyt hiljan nähty Donnerin itsensä tuottama ja Lauri Törhösen ohjaama ”Raja 1918” ja Aku Louhimiehen ”Käsky”. Niihin verrattuna ”Kuulustelu” on varmaankin budjetiltaan pienin, mutta henkisesti se on suurin, itse asiassa aivan omaa luokkaansa.

Roomalaisen kirjallisuuden professorin ja jatkosodan aikaisen pääministerin Edwin Linkomiehen sotasyyllisenä vankilassa kirjoittamien muistelmien nimi on ”Vaikea aika”. Sitä todellakin tässä elokuvassa eletään.

Toisin kuin nykyään humanistisesti sivistyneillä demokraateilla oli tuolloin käyttöä.

”Kuulustelun” kuulustelija oli todellinen henkilö, myöhempi professori ja valtiosääntöoppinut Paavo Kastari, jota elokuvassa esittää hienosti Marcus Groth.

Kuulusteltava on desanttina Helsingissä syksyllä 1942 pidätetty Neuvosto-Karjalan presidentin tytär Kerttu Nuorteva, jota esittää, myös hienosti, Minna Haapkylä.

Pienimuotoinen historiallinen dokumenttidraama, jossa pyöritään vankiselleissä ja kuulusteluhuoneissa. Tylsääkö? Kaikkea muuta.

Donner ja käsikirjoittajana toiminut Olli Soinio ylittävät komeasti lajityypin tavanomaiset rajoitukset, jos sellaisista nyt voidaan ylipäätään puhua.

Kuulusteluprosessin edetessä katsoja tajuaa ympäröivän sotivan maailman todellisuutta laajasti ja kipeästi: on yhtä hyvin kysymys Stalinin suomalaisiin kommunisteihin kohdistamasta etnisestä puhdistuksesta, josta tilanteeseen värvätty Arvo Poika Tuominen Kerttua valaisee kuin Tallinnan Gestapon tyrmistä, joihin valtiollisen poliisin päällikkö Arno Anthoni on Kerttua heittämässä.

Hienossa kohtauksessa humanistinen vänrikki Kastari sanoo Gestapoa suosittelevalle Anthonille: ”Arno. Ovi on tuolla.” Aavistiko Kastari jo tuolloin, että hänestä itsestään olisi tuleva Valpon päällikkö helmikuussa 1944?

Kastarilla on pehmeät metodit: hän yrittää pehmittää Nuortevaa keskustelemalla suomalaisesta kirjallisuudesta, Leinosta ja Siljosta vahvistaakseen tämän suomalaista identiteettiä. Hän tarjoaa viiniä ja lupailee matkalippua Ruotsiin tai Australiaan…

Katsojakin koukuttuu näihin lupauksiin ja alkaa myös uumoilla kuulusteltavan ja kuulustelijan välistä romanssia. Mutta Donner pitää ihailtavasti suhteen teoreettisena ja päänsä kylmänä. Sota on sotaa ja vakoilutarinoissa ihmiset pettävät aina, myös itseään.

Kastarin hahmo tuo mieleen sivistyneen saksalaisen upseerin von Ebrennacin lauseen Vercorsin romaanista ”Meren hiljaisuus”: ”Minusta on sietämätöntä loukata toista ihmistä, vaikka hän olisi vihollisenikin.”

Donnerin ”Kuulustelun” asetelma tuo todellakin mieleen Vercorsin romaanin ja Jean-Pierre Melvillen siitä vuonna 1947 tekemän mestarillisen esikoisohjauksen. Ne ovat ilmeisiä sukulaisia, harvinaisen syvällisiä teoksia ihmisistä sodassa ja historiassa.

Ps. Paavo Kastari muuten väitteli vuonna 1940 oikeustieteen tohtoriksi aiheenaan ”Eduskunnan hajoitus Suomen lain mukaan. ”

filmtrailer:2787

Tähdet: 
5
Ensi-ilta: 
25.9.
Ikäraja: 
K 7
Genre: 
historiallinen draama
Ohjaus: 
Jörn Donner
Käsikirjoitus: 
Olli Soinio
Pääosissa: 
Minna Haapkylä, Marcus Groth, Hannu-Pekka Björkman, Lauri Nurkse