Maanantai 20.5.2019

Täällä Pohjantähden alla

Pe, 12/04/2009 - 12:52 -- admin
  • Kuva: Artista Filmi Oy / Filmikamari
    Kuva
    Taistelussa Niko Saarela (vas) ja Ilkka Koivula.

Timo Koivusalon suururakka on valmis. Se on sangen varmakätisesti vyöryvää kotoista epookkia, yllätyksetöntäkin, mutta tunteellisesti elokuva kouraisee syvältä.

Täytyy myöntää, että ennakkoepäilyksiä oli: pitikö tämä nyt välttämättä tehdä uudelleen ”Tuntemattoman sotilaan” tavoin.

Eikö kukaan keksi enää Väinö Linnan romaanien sivuitse jotakin omaperäistä ja tuoretta näkökulmaa vuoden 1918 traumaattisiin tapahtumiin? Aina sama torpparinäkökulma, vaikka esimerkiksi Ylikankaan ”Tie Tampereelle” pursuilee uskomattomia ja väkeviä visioita.

Mutta kehitys kehittyy ja myös Koivusalo ohjaajana. Ei ehkä ole paljon sanottu, jos sanoo tätä elokuvaa hänen parhaakseen, mutta sanotaan silti.

”Täällä Pohjantähden alla” tempaa mukaansa. Ei tullut yhtään ikävä Edvin Laineen vuoden 1968 elokuvaa. Kyllä tämä versio pärjää ihan omillaan.

Voisi hieman nupista esimerkiksi siitä, että elokuvan kattaessa aika pitkän ajallisen kaaren samojen näyttelijöiden käyttö on vähän ongelmallista. Ajattelen esimerkiksi Akselia esittävää Ilkka Koivulaa, joka on nuorukaisena turhan uurteikas.

Mutta Koivula ja melkeinpä kaikki näyttelijät tekevät hyvin vahvaa työtä. Tähän kyläyhteisöön tekee mieli uskoa. Selvästikin näyttelijät toimivat tiiminä, eivätkä vain käy kääntymässä rooliaan tekemässä. Ja roolitus on hyvin mietitty: Juhani Niemälän Töyryn isännän ja Tomi Salmelan torpparinsa Laurilan viha ja hampaiden kiristely tuntuu hyvin katsomoon.

Kyllä Akselin ja Elinan (Vera Kiiskinen) romanttinen kemia poreilee myös ihan uskottavaan hämäläislakoniseen tyyliin.

Näissä ihmisissä on luokkajaon molemmin puolin sympaattista arvokkuutta. Kutsuttakoon tätä paremman puutteessa vaikkapa sitten humanistiseksi ohjaajanotteeksi.

Vauvat ja pikkulapset ovat kaiken kauheuden keskellä aina liikuttavia, mutta tässä he ovat sitä jotenkin erityisen vahvasti.

Pariinkin kertaan elokuvassa kuullaan länsimurteinen itkemisen synonyymi ”porata”. Kaipa se on Linnan tekstissäkin. ”Älä ny rupee poraan.” jotenkin näin sanoo Akseli lähtemisen hetkellä Elinalle.

Kyllä poraaminen on katsomossakin usein lähellä. Varsinkin silloin kun poraavia nuoria naisia viedään viimeiselle matkalleen metsikköön. Harvinaisen julma ja häijyätekevä kohtaus.

Heikoimmillaan ”Täällä Pohjantähden alla” on mielestäni taistelukohtauksissa. Punakaarti törttöilee seisoskelemassa läheltä ampuvan valkoisten kuularuiskun tulen alla aika epäuskottavasti.

Lahden lähistöllä pellolla kykitään rähinän loppuvaiheessa piikkilankojen takana. Tämä kuten taistelukohtauksetkin ovat jotenkin oudon valjuja. Ehkä tässä alkaa olla poispilattu vaatimaan joukkokohtauksiin isompaa elokuvallista imua. Tietysti tämä on myös budjettitekninen kysymys.

3 tuntia ja 10 minuuttia solahtaa kuin huomaamatta seuratessa näiden hiekanmurusten valumista historian tiimalasin läpi. Odotamme mielenkiinnolla jatko-osaa, joka valmistunee ensi vuonna.

filmtrailer:3297

Tähdet: 
3
Ensi-ilta: 
4.12.2009
Ikäraja: 
K 13
Genre: 
Historiallinen draama
Ohjaus: 
Timo Koivusalo
Käsikirjoitus: 
Timo Koivusalo Väinö Linnan romaanista
Pääosissa: 
Ilkka, Koivula, Vera Kiiskinen, Risto Tuorila, Ritva Jalonen, Jonna Järnefelt, Hannu-Pekka Björkman, Heikki Nousiainen, Esko Roine, Elena Leeve, Sara Paavolainen