Keskiviikko 16.1.2019

Jos rakastat

Ti, 01/05/2010 - 13:05 -- admin
  • Kuva: FS-Film
    Kuva
    Eduskuntatalon porraskohtaus pelotti Uuden Suomen elokuvakriitikko Mikko Pielaa etukäteen, mutta "hyvinhän tuo riittävän lyhyenä meni".

Neil Hardwick iskee ensimmäisellä pitkällä näytelmäelokuvallaan suomalaisia suoraan palleaan ja sydämeen. ”Jos rakastat” on ihmeen onnistunut romanttinen musiikkielokuva. Parissa tunnissa katsoja ehtii liikuttua yhtä paljon kuin viikossa karaokebaarissa.

En tiedä mikä ”Mamma Mia!” tuottaja Jarkko Hentulan takaraivossa on kummitellut, mutta idea lähteä rakentamaan suomalaista musiikkielokuvaa kotimaisten, takavuosikymmenien saatossa suosionsa ansainneiden sävelmien varaan, on hyvä.

Vielä parempaa on se, ettei kyse ole tasapaksuna pötkönä etenevästä, tanssinumeroiden ryydittämästä sävelparaatista, vaan kappaleiden tunnetilat istuvat hyvin Katja Kallion käsikirjoittamaan rakkaustarinaan, joka on Topeliuksen sadun ”Adalmiinan helmi” oivaltava modernisointi.

Paatuneimmankin katsojan kannattaa siis varata hieman talouspaperia povitaskuun. Emotionaaliset lataukset ovat kovemmat kuin jossakin Abba-musikaalissa. ”Jos rakastat” –elokuvan tarinassa on pitkästä aikaa kypsää melodramaattista myllerrystä, jonka lähin vertauskohta löytynee sittenkin 1960-luvulta Jacques Demyn elokuvasta ”Cherbourgin sateenvarjot”…

Helsingin Kivinokassa on kuvattu aurinkoisia uimarantakohtauksia, mutta itse tarina on tummasävyinen: hemmoteltu ja ”poispilattu” ministerin tytär syöksyy huumehumalassa yökerhosta, varastaa urheiluauton ja kaahaa sillä kohtalokkaan kolarin. Yläluokkainen tyttö menettää muistinsa ja joutuu rakentamaan uuden identiteetin yhteiskunnan pohjalla. Samaan hötäkkään ilmaantuu sitten myös rakkaus maahanmuuttajanuorukaiseen.

Alitajuinen syyllisyys ja rakkaus kietoutuvat sumuverhoksi, jonka läpi huidotaan lopulta varsin suurieleisesti.

Täytyy sanoa, että monikulttuurista Suomea on harvoin kuvattu näin luontevasti. Johtuneeko tuo sitten tarinan topeliaanisesta humanismista vai siitä, että ohjaaja Hardwick on itsekin maahanmuuttaja, ihminen, joka on tosin jo jokusen vuosikymmenen yrittänyt meitä ymmärtää?

Mukana on tietysti leegio kokeneita eturivin näyttelijöitä, mutta nuori pääpari on tärkein. Chike Ohanwe tekee afrikkalaistaustaisena Tonina aivan kelpo suorituksen, mutta Elli Vallinojasta voisi kyllä kysyä: mitä hänenkaltaisensa tyttö tekee tämänkaltaisessa elokuvassa?

Edellinen oli vitsi. Kulunutta ilmaisua käyttääkseni: hän on löytö. Hän näyttää enkeliltä. Hän kävelee kuin enkeli. Hän laulaa kuin enkeli. Ehkäpä hän on sellainen?

Enkelimäiseltä Vallinojan Ada tosiaan tuntuu, kun hänet pannaan laulamaan Chydeniuksen ”Nuoruustangoa” sairaalan tiputuksessa makaaville ukonköriläille. Mieleenpainuva, hieno kohtaus.

Osku Heiskasen koreografioimat tanssit ilmentävät usein eri ammattiryhmien hellämielistä sympatiaa päähenkilöille. Pelkäsin hieman etukäteen tietämääni eduskuntatalon porraskohtausta, mutta hyvinhän tuo riittävän lyhyenä meni.

Eniten häiritsi tanssikohtaus, jossa alun kohtalokkaan autokolarin uhria pelastamaan tulleet auttajat alkavat heilutella kesken kaiken pitsalaatikoita. Kohtauksessa oli säpinää, joka meni meni vähän mauttomasti metsään eikä Helsingin kaduille kuten musiikin mukaan olisi pitänyt.

Okei. Mä sanon viimeisen sanan ja se on kyllä. Eli menkää katsomaan ennen kuin viidestoista yö saapuu painajaisineen ja pilaa lasten mehuhetken joka päivä ja joka ikinen yö, sillä minä suojelen sinua kaikelta, koska Rakkaus on lumivalkoinen näiden tammikuistenkin hankien keskellä.

filmtrailer:2923

Tähdet: 
4
Ensi-ilta: 
6.1.
Ikäraja: 
K 7
Genre: 
Musiikkielokuva
Ohjaus: 
Neil Hardwick
Käsikirjoitus: 
Katja Kallio
Pääosissa: 
Elli Vallinoja, Chike Ohanwe, Taneli Mäkelä, Satu, Silvo, Jessica Penttilä, Sarah Kivi, Meri Nenonen, Jenni Hakala, Matti Onnismaa, Minttu Mustakallio