Maanantai 17.6.2019

Näitä elokuvia Suomi katsoi 2007

Luotu: 
3.1.2008 16:04
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Simpsonin perheestä kertova piirroselokuva oli Suomen katsotuin elokuva vuonna 2007.

Suomen Filmikamari arvioi tässä vaiheessa viime vuoden elokuvakäyntien määräksi noin 6,7 miljoonaa. Pudotusta edelliseen vuoteen on noin 3 prosenttia.

Kotimaisen elokuvan vahva kausi sijoittui loppuvuoteen. Joulutarina, Raja 1918, Tali–Ihantala, Röllin sydän ja Sooloilua jatkavat vielä vahvasti vuoden 2008 ohjelmistoissa.

– Kotimaiseen elokuvaan luotetaan edelleen: elokuvasäätiön laskelmien mukaan kotimaista elokuvaa kävi viime vuonna katsomassa 1,3 miljoonaa katsojaa. Se tarkoittaa, että peräti yksi viidestä elokuvalipusta ostettiin kotimaiseen elokuvaan. Kansainvälisesti komea saavutus, Suomen elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen iloitsee.

Erityisesti pienillä paikkakunnilla kotimaisen elokuvan asema on vahva. Myös elokuvan paikallisuudella on suuri vaikutus. Claes Olssonin Colorado Avenue pärjäsi hyvin ruotsinkielisillä alueilla ja Markku Pölösen Lieksa! Pohjois-Karjalassa.

Esimerkiksi Pietarsaaren elokuvissa käynnit nousivat 21 prosenttia, mikä oli pitkälti Colorado Avenuen ansiota. Lieksa!-elokuva sai Joensuussa enemmän katsojia kuin Helsingissä. Poriin sijoittuva V2 – Jäätynyt enkeli oli Porin Finnkino Promenadin vuoden katsotuin elokuva.

Suomen suurimman elokuvateatteriketjun Finnkinon kävijämääräkehitys on ollut positiivinen. Finnkinon kävijämäärän kasvu oli 15 prosenttia.

Suomen kymmenen katsotuinta elokuvaa 2007

1. The Simpsons Movie. (415 279 katsojaa)
2. Pirates of The Caribbean – Maailman laidalla (362 446)
3. Harry Potter ja Feeniksin kilta (362 306)
4. Mr. Bean lomailee (307 188)
5. Rottatouille (261 557)
6. Joulutarina (242 800)
7. Shrek kolmas (240 818)
8. V2 – Jäätynyt enkeli (193 600)
9. Ganes (169 558)
10. Casino Royale (158 309. Ensi-ilta 2006, kokonaiskatsojat 502 546)

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit