Nämä leasing-autot kiinnostavat suomalaisia nyt – yksi selkeä muutos viime vuoteen

Kaupallinen yhteistyö
Moni mieltää leasingin työsuhdeautoiluksi, mutta yhä useampi hankkii ajokin omaan käyttöön kiinteällä kuukausisopimuksella.
Autotalli.comin katsaus leasing-kilpailutuksiin paljastaa, mitä autoja suomalaiset haluavat ja miten tilanne on muuttunut. Jutussa vertaillaan kuluvan vuoden tammi-elokuun yksityisleasing-kilpailutuksia vuoden 2021 vastaavaan ajanjaksoon.
Sähkössä selkeä kasvu
Vuonna 2022 sähkön suosio käyttövoimana on jälleen kasvanut. Jo pidempään vallinnutta trendiä kiihdytti keväällä polttoaineen hinnannousu Venäjän hyökkäyssodan seurauksena.
Bensiini on edelleen yksityisleasing-autojen suosituin käyttövoima, mutta vuoteen 2021 verrattuna ero sähköön on pienentynyt huomattavasti. Kun vuoden 2021 tammi-elokuussa bensiinin osuus yksityisleasingin kilpailutuksista oli reilusti yli puolet, 59 %, on se tänä vuonna tippunut 47 prosenttiin.
Siinä missä bensa-autojen kysynnän osuus on laskenut, on sähköautojen osuus kolminkertaistunut viime vuodesta. Leasing voi olla houkutteleva tapa kokeilla uutta käyttövoimaa, jos ei ole valmis ostamaan vaikkapa sähköautoa omaksi. Tänä vuonna kilpailutuksista oli sähköautoja 15 %, kun viime vuonna samaan aikaan sähköautot kattoivat vain 6 % kaikista kilpailutuksista.
Hybridit, ladattavat mukaan lukien, noudattelevat samaa trendiä. Kiinnostus on tänä vuonna ollut nousujohteinen viime vuoteen nähden, mutta hieman maltillisemmin kuin täyssähkön kohdalla.
Dieselin jo valmiiksi marginaalinen osuus on tippunut vuoden 2021 tammi-elokuun 8 prosentista neljään prosenttiin.
Perusautot pitävät pintansa
Sekä tänä vuonna että viime vuoden tammi-elokuussa suosituimmat merkit yksityisleasingissa ovat olleet Skoda ja Toyota selkeällä erolla muihin. Se ei ole yllättävää, sillä merkit ovat vuodesta toiseen suomalaisten kestosuosikkeja myös myydyissä autoissa. Yksittäisistä malleista Toyota Yaris ja Skoda Octavia kiikkuvat kilpailutustilastojen kärjessä. Vuonna 2021 Skoda Fabia mahtui myös top kolmoseen, tänä vuonna se teki tilaa Opel Corsalle.
Samoin kuin viime vuonna, suosituin korimalli leasing-autoissa on vuonna 2022 ollut hatchback. Niukasti perässä on maastoauto, ja kolmantena farmari. Vuonna 2021 farmari oli hieman suositumpi kuin maasturi.
Sopivaa kokonaisuutta valitessa on auton ominaisuuksien lisäksi olennaista tietää, paljonko kilometrejä kertyy. Autotalli.comissa tehdään selvästi eniten kilpailutuksia 15 000 kilometrin vuosittaiselle ajomäärälle.
Eniten muutaman vuoden sopimuksia
Yksityisleasingin suurimpia etuja on kiinteä kuukausihinta. Sen avulla autoilun kulut saa sopimaan omalle lompakolle, eikä yllätyksiä tule. Autotalli.comista kerättyjen tietojen mukaan suurin osa ihmisistä toivoo kuukausikuluksi 300 € tai 400 €. Viime vuoden tammi-elokuussa suosituin valinta oli 400 €/kk, tänä vuonna on ollut eniten kysyntää noin 300 euron sopimuksille.
Kuukausikuluun vaikuttaa myös sopimuksen pituus. Suomalaisten selvästi suosituimmat määräajat yksityisleasing-sopimukselle ovat 24 kk ja 36 kk. Neljän vuoden mittaisia sopimuksia kilpailutetaan kolmanneksi eniten, kun taas 12 kk ja 60 kk sopimuksia on molempia kilpailutuksista alle 5 %.
Yksityisleasing-sopimuksia on tarjolla laidasta laitaan, oli sitten tarve useaksi vuodeksi bensa-farmarille, tai kiinnostus testata täyssähköajokkia 12 kuukautta.
Autotalli.comin kautta kilpailutat sinulle sopivimmat diilit huolettomaan leasing-autoiluun.
Jaa artikkeli