Risto Vuohelainen
Kansainvälistymispalveluista vastaava johtaja, Business Finland

Torppasiko korona suomalaisyritysten vientihaaveet? Päinvastoin, halu maailmalle on kovempi kuin koskaan!

Kaupallinen yhteistyö

Kirjoittaja Business Finland

Koronavuosi on ollut monella mittarilla synkkää luettavaa. Kaikki ei kuitenkaan ole ollut koronavuonnakaan pelkkää kurjuutta. Alustavien lukujen mukaan Business Finlandin asiakkaana olevien pk-yritysten vienti jopa kasvoi viime vuonna koronaa edeltävään vuoteen verrattuna. Tämä on yrityksiltä hatunnoston arvoinen temppu!

Yksi esimerkki toimialasta joka on onnistunut kasvattamaan jalansijaa uusilla markkinoilla, on elintarvikeala: suomalaisyritysten vienti Kiinaan kasvoi viime vuonna – keskellä koronapandemiaa – peräti 68%. Elintarvikevientiä vauhditettiin mm. viime syksynä viidessä kiinalaiskaupungissa järjestetyllä Meet the Buyer –kiertueella, joka toteutettiin suurelta osin virtuaalisena. Yrityksiltä saatu palaute uudenlaisesta tekemisen tavasta oli erinomaista. Menestys Kiinassa ei kuitenkaan ole tullut helposti. Food from Finland -ohjelma on edistänyt vientiä Kiinassa jo vuodesta 2015. Viennissä tärkeintä onkin pitkäjänteisyys ja keskittyminen muutamaan markkinaan sen sijaan, että poukkoillaan eri markkinoilla lyhyitä aikoja ja luovutetaan ensimmäisiin haasteisiin.

Asiakasyrityksiltä saatu palaute kertoo laajemminkin siitä, että Business Finlandin vienninedistämistyö on tärkeää ja tuloksellista. Mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti ja kasvun ja kansainvälistymisen palveluiden keskiarvo oli viime vuonna 4.5, asteikolla 1-5. Erityisen korkealle asiakasyritykset arvostavat Business Finlandilta saamaansa käytännön tukea; arvosana oli peräti 4,7.

Business Finlandin ainutlaatuisen aseman yksi kulmakivistä on se, että tunnemme sekä suomalaisyritysten tarjoaman että maailman markkinoiden mahdollisuudet. Meillä on yli 160 asiantuntijaa 40 toimistossa eri puolilla maailmaa. Heistä suurin osa on paikallisia yritystoiminnan konkareita, jotka hallitsevat paikallisen liiketoimintakulttuurin ja omaavat laajan verkoston. He toimivat maailmalla Suomen silminä korvina, ja luotaavat koko ajan yrityksille uusia mahdollisuuksia. Heidän kauttaan avautuvat myös paikalliset verkostot ja elintärkeät kontaktit.

Vienti kuitenkin alkaa Suomesta. Business Finlandin kotimaan verkosto on niin ikään erittäin oleellinen osa kansainvälistymispalvelua: kotimaan verkostomme tuntee suomalaiset yritykset ja heidän kansainvälistymisvalmiutensa ja -haasteensa sekä auttaa niitä kehittämään valmiuksiaan. Yritysten polku Suomesta maailmalle on katkeamaton.

Yrityksille on selkeää hyötyä siitä myös, että innovaatiorahoitus ja kansainvälistymispalvelut saa samasta paikasta. Business Finlandin asiantuntijat tietävät jo ennen tuotteen tai palvelun valmistumista mihin suuntaan Suomen tarjoaman vahvuudet kehittyvät ja voivat ennakoiden olla etsimässä maailmalta markkinamahdollisuuksia. Näin syntyy toimiva, tehokas ja tuloksellinen palveluketju. Tarve elinkeinoelämän uudistumiselle ja Business Finlandin palveluille on suurempi kuin koskaan: asiantuntija- ja rahoituspalvelujen kysyntä on erittäin vilkasta kaikilla Business Finlandin toiminta-alueilla, ja esimerkiksi neuvontapalveluiden määrä vuoden 2020 aikana oli yli 70% prosenttia suurempaa kuin vuotta aiemmin.  Koronasta huolimatta suomalaiset yritykset panostavat vientiin.

Business Finland

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 750 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa.

www.businessfinland.fi