Lassi Kallio
Säästöpankkien Varainhoidon salkunhoitaja

Samuli Edelmann, inflaatio ja keskuspankit – mikä niitä yhdistää?

Kaupallinen yhteistyö

Julkaistu 25.11.2021
Kirjoittaja Säästöpankkiryhmä

Väliaikaista kaikki on vaan, laulaa Samuli Edelmann kappaleessaan Väliaikainen. Tätä samaa laulua ovat laulaneet maailman keskuspankkiirit, kukin vuorollaan, puolustaessaan kevyttä rahapolitiikkaa inflaation laukatessa reilusti tavoitetasoja korkeammalla. Mihin näkemys inflaation väliaikaisuudesta perustuu? Ennen tähän vastaamista, pysähdytään hetkeksi tarkastelemaan keskuspankkien tarkoitusta.

Keskuspankit – mikä niiden tarkoitus onkaan?

Viime vuosikymmeninä keskuspankkien olemassaolon tarkoitus on ollut ensisijaisesti hintavakauden ylläpitäminen. Tähän on johtanut takavuosien kipeät kokemukset valloilleen karanneesta inflaatiosta. Finanssikriisin jälkeisenä aikana keskuspankit eivät ole saaneet hintojen nousua liikkeelle, vaikka yrittämisen puutteesta niitä ei voi syyttää. Suurimpien keskuspankkien yhteenlaskettu tase on paisunut kuin pizzataikina, mutta yleinen hintataso on madellut paikallaan.

Kaukonäköisinä toimijoina useat keskuspankit ovat viime aikoina muuttaneet itse itselleen antamia mandaatteja. Aiemman hintojen nousun nopeusrajoituksen sijaan ne tavoittelevat nyt tiettyä keskimääräistä hintojen nousuvauhtia. Inflaation oltua vuosia tavoitetason alapuolella, voidaan sen uuden valtakirjan myötä antaa juosta tavoitetta nopeammin ilman tarvetta kiristää rahapolitiikkaa. Keskuspankit ovat siis itse antaneet itselleen luvan olla kiristämättä rahapolitiikkaa niin kauan, kuin inflaatio on heidän mielestään väliaikaista.

Mistä hintojen nousuvauhti johtuu?

Palataan nyt kysymykseen inflaation väliaikaisuudesta. Nyt nähtävä hintojen nousuvauhti ei ole seurausta keskuspankkien historiallisen kevyestä rahapolitiikasta. Sen taustalla on koronaviruksen aiheuttama pandemia. Kuten yleisesti tiedetään, kriisin alkuvaiheessa yhteiskunnat asetettiin eri asteisten sulkutilojen alle. Tämä sulki tehtaita ja työntekijöitä lomautettiin. Jotta väliaikaisen kriisin yli päästäisiin ilman tarpeettomia taloudellisia lommoja valtiot tukivat kulutusta valtavin tukitoimin. Tämä on johtanut kysynnän ja tarjonnan epätasapainoon, missä tarjonta ei pysty vastaamaan kohonneeseen kysyntään nostaen hintoja. Samaan aikaan logistiikkaketju on jumissa konttien ollessa väärässä paikassa ja satamat ruuhkautuneet.

Miksi keskuspankit eivät puutu inflaatioon?

Kontit siirtyvät hiljalleen sinne, missä niitä tarvitaan ja satamien ruuhkat saadaan purettua. Logistiikka ketjun pullonkaulat poistuvat. Samaan aikaan yritykset saavat ennätyshalpaa lainarahaa investointeihin. Kasvavat investoinnit lisäävät ennen pitkää tarjontaa ja epätasapaino korjautuu. Koska tämänhetkinen inflaatio ei ole monetäärinen vaan reaalitalouden ongelma, ei keskuspankeilla ole syytä puuttua siihen. Ohjauskoron nosto ei siirrä ainuttakaan konttia satamasta toiseen. Ei tuota pisaraakaan öljyä eikä ainoatakaan puolijohdetta. Itse asiassa rahapolitiikan pitäminen kevyenä voi toimia inflaatiota suitsevana mekanismina pitämällä investointien rahoittamisen edullisena.

Kysymys on riittääkö keskuspankkiireilla ja sijoittajilla kärsivällisyys katsoa korkeita inflaatiolukuja. Kuinka kauan väliaikainen on väliaikaista. Elo ihmisen huolineen, murheineen, se on väliaikainen. Näin lauloi Samuli Edelmann. Toivottavasti keskuspankkiirien aikakäsitys on erilainen.

Lassi Kallio on Säästöpankkien Varainhoidon salkunhoitaja, joka vastaa yhdistelmärahastoista ja ulkoisista rahastovalinnoista. Kun hän ei ole salkunhoitotyössä, on hän usein kentän laidalla valmentamassa juniorijalkapalloilijoita.

Säästöpankkiryhmä

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.