Torstai 23.5.2019

Sanoma myy Finnkinon

Luotu: 
21.3.2011 14:13
  • Kuva: Wikimedia Commons / Tumi-1983
    Kuva

Sanoma kertoo myyvänsä elokuvatoimintonsa Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa ruotsalaiselle pääomasijoitusyhtiö Ratos AB:lle.

Kauppaan sisältyvät Finnkino Oy ja sen tytäryhtiöt AS Forum Cinemas, SIA Forum Cinemas ja UAB Forum Cinemas sekä kolme näihin liiketoimintoihin liittyvää kiinteistöä Suomessa ja Latviassa. Elokuvatoiminnot työllistävät noin 620 henkeä.

Kaupan arvo on 116,0 miljoonaa euroa. Sanoma kirjaa kaupasta noin 50 miljoonan euron kertaluonteisen myyntivoiton vuoden 2011 toisen neljänneksen tulokseensa.

- Mediaympäristö muuttuu nopeasti. Vastataksemme tähän muutokseen ja voittaaksemme uusilla markkinoilla keskitymme yhä enemmän kuluttajille ja yrityksille suunnattuihin mediatuotteisiin sekä oppimisratkaisuihin, Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen perustelee myyntiä.

Toteutuessaan elokuvatoimintojen myynnin arvioidaan vaikuttavan Sanoma Traden ja Sanoma-konsernin vuoden 2011 näkymiin. Sanoma Traden liikevaihdon ja -voiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan laskevan selvästi vuonna 2011. Aiemmin liikevaihdon ennakoitiin kasvavan hieman ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä nousevan selvästi.

Kaupan seurauksena Sanoma-konsernin liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan laskevan hieman vuonna 2011. Aiemmin liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioitiin olevan edellisvuoden tasolla.

Kauppa vaatii Suomen ja Latvian kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Hyväksyntöjä odotetaan huhtikuun aikana.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Vyötiäinen

Suomessa on svekopiirejä, jotka ovat keskittyneet maamme kansallisomaisuuden myyntiin ruotsalaisille.

Valtavat määrät omaisuutta on siirtynyt ruotsalaisten haltuun. Onko tuo sattumaa?

Suomalaiset keskittyvät ostamaan venäläisiä ja muun maalaisia yrityksiä. Mutta ei ruotsalaisia.

Kyseessä on harkittu maanpetoksellinen suunnitelma.