Tiistai 25.9.2018

Suomalaismeppi: Apple kävi keväällä kuultavana veroista – nyt selvisi syy vaikenemiselle

Jaa artikkeli:
Luotu: 
30.8.2016 17:38
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Euroopan parlamentin verovaliokunnassa vuoden ajan toiminut europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) on tyytyväinen EU-komission Applelle määräämään miljardien veromätkyyn.

Ruohonen-Lerner pitää komission Apple-päätöstä merkittävänä erävoittona veronkierron vastaisessa taistelussa. Komission mukaan Apple maksoi EU-maissa saamistaan voitoista 0,005 prosenttia veroja vuonna 2014.

– Suomalainen pk-yrittäjä ei voi edes haaveilla noin alhaisesta veroasteesta. Juuri tällaisten järjestelyiden avulla kansainväliset suuryritykset pelaavat pienet yritykset pois markkinoilta, Ruohonen-Lerner havainnollistaa.

Irlannin yritysverotuksen perustaso on BBC:n mukaan 12,5 prosenttia.

– Applen saamat verohelpotukset antoivat yhtiölle selvän etulyöntiaseman kilpailijoihin nähden. Tämä on vastoin EU:n kilpailulainsäädäntöä, Ruohonen-Lerner sanoo.

Komissio määräsi tänään teknologiajätin maksamaan Irlantiin 13 miljardin euron verot takautuvasti, koska EU-maat eivät saa hyödyttää yksittäisiä yhtiöitä verohelpotuksilla.  Sekä Irlanti että Apple aikovat valittaa päätöksestä.

Ruohonen-Lernerin mukaan Applen edustaja oli keväällä Euroopan parlamentin verovaliokunnassa kuultavana. Tuolloin yhtiö kieltäytyi kertomasta europarlamentaarikoille Irlantiin maksettujen verojen määrää.

– Nyt selvisi syy vaitonaisuudelle, toteaa Ruohonen-Lerner.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: