Keskiviikko 19.6.2019

Näkökulma: Tässäkö Erkki Liikasen seuraaja?

Luotu: 
5.9.2016 17:54
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Olli Rehn on jättämässä politiikan. Hän hakee Suomen Pankkiin töihin.
|

Suomen Pankin pääjohtajaruletti pyörähti tänään toden teolla käyntiin, kun julkisuuteen tuli tieto, että työeläkevakuuttajien Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes ja keskustalainen elinkeinoministeri Olli Rehn haluavat pankin johtokuntaan.

Toki hakijoita on myös muita, koviakin, mutta nämä kaksi ovat todella raskaan sarjan tarjokkaita tekemistensä ja yhteiskunnallisen toimintansa kautta.

Siimes oli politiikkaa tehdessään kansanedustaja, vasemmistoliiton puoluejohtaja ja kahden hallituksen ministeri. Rehn on nyt sekä ministeri että kansanedustaja ja sen lisäksi hän on entinen europarlamentaarikko ja EU-komissaari. Paljon muutakin yhteiskunnallista vaikuttamista kummankin cv:stä löytyy.

Olli Rehn on taloustieteestä väitellyt Oxfordin tohtori ja Suvi-Anne Siimes ekonomistitaustainen lisensiaatti. Koulutustausta on kummankin osalta siis myös kunnossa.

Paikkoja on Suomen Pankissa jaossa lähitulevaisuudessa kolmesta kaksi, kun Pentti Hakkarainen jää pois alkuvuodesta 2017 ja Seppo Honkapohja saman vuoden lopulla. Kolmaskin eli varsinaisen keulahenkilön paikka on auki kesällä 2018, kun Erkki Liikasen vuonna 2004 alkanut pitkä pääjohtajakausi päättyy.

Liikanen saanee näppinsä peliin vielä kahta johtokuntapaikkaa täytettäessä, minkä uskotaan heikentävän muuten hyvinkin pätevänä pidetyn valtiovarainministeriön ylijohtajan Pentti Pikkaraisen mahdollisuuksia suhteessa Siimekseen ja Rehniin.

Johtokunnan jäsenyyspyrkimys lienee vain alkusoittoa, kun sekä Siimes että Rehn tähdännevät lopulta Liikaseksi Liikasen paikalle. Se on suomalaisessa poliitikassa vaikuttaneelle edelleen se vihrein oksa, jolle istahtaa.

Nimittäjänä johtokuntaan toimii eduskunnan pankkivaltuusto, jossa keskustalla on kolme paikkaa, perussuomalaisilla, kokoomuksella ja SDP:llä kullakin kaksi paikkaa.

Johtokunnan rivijäsenyyden tapauksessa Rehnin paikkaa pidetään pässinlihana. Siimeksen kerroin on vähän suurempi, kun kaikkien hakijoiden nimetkään eivät ole olleet esillä.

Johtokunnan puheenjohtajan eli pääjohtajan nimittää tasavallan presidentti pankkivaltuuston esityksestä. Asiantuntijapiireissä vaakakupin uskotaan lopulta kallistuvan Olli Rehnin suuntaan.

Suomen Pankin pääjohtajan työ on jatkuvaa pyörimistä Euroopan rahamaailman kirkkaimmissa saleissa ilman poliitikkoihin, ja varsinkin ministereihin kohdistuvaa jatkuvaa julkista painetta ja pelkoa pätkätyön äkillisestä loppumisesta. Suomessa tuon roolin suorittaja on viime aikoina näyttäytynyt koko kansalle tv:ssä sormi pystyssä, kun tuottavuus taloudessa laahaa ja talouskasvu tökkii.

Palkka tässä Suomen Pankin eliittityössä on huima: yli 20 000 euroa kuussa. Johtokunnan rivijäsenenäkin tosin pääsee jo pitkälle yli 15 000 euroon, eli tavallisen kansan näkökulmasta käsittämättömiin ansioihin.

Ihan vertailun vuoksi: tasavallan presidentti Sauli Niinistön saama veroton korvaus vuodessa on hänen oman pudotusratkaisunsa jälkeen 126 000 euroa vuodessa, noin kymppitonni kuussa.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.

Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Toivottavasti ei, sillä Rehnin talouspoliittisen ajatuksen näyttö EU talouden peräsimessä pelottaa todella pahasti.

Ainakin se poikkea täysin minun ymmärryksestäni kanasan-ja kansainvälisestä taloudesta.

Tietenkään minulla ei ole Rehnin Oxfordin tohtoritutkintoa taloudessa mutta vain pitkäikäisen maailmantoiminnan seuraajan ja siihen siellä maailmalla osallistujan tiedot ja kokemukset. Lisäksi tieto siitä, että maailman johtavimmista taloustutkijoista osa on myös aivan eri mieltä Rehnin talous poliittisen ajatuksen kanssa ja ovat sen myös Rehnin komissaarikautena täällä julkisuudessa esiin tuoneet. Varmaan sattunut muidenkin lukijoiden silmiin.

Toisin sanoen, kansalaisena en äänestäisi Rehniä Suomen pankin johtoon, kuten en olisi äänestänyt TEM ministeriksikään samoista talouspolitiikan varsin erilaisista näkemyksistä johtuen. Tosin taas kerran todettuna, että kirjoitan kaiken etupiirin ympyrän ulkopuolelta ja eipä ole montaakaan kandidaattia joita olisin voinut TEM ja Suomen Pankkiin hyväksyä. Kuten en maan johtoon tai kuntien johtoon eturyhmä pohjalta.

Hyväksyn sellaiset jotka ovat siellä ilmiselvästi kansan etua valvomassa kokonaisuutena ja vailla kaiken voittavaa ideologiaa tai idealismiä.