Lauantai 15.12.2018

Jounin Kauppa ja hurja Facebook-ilmiö – ”Reippaasti ollaan voiton puolella”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.10.2016 08:25
  • Kuva: Mirja Rintala / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Sampo Kaulanen kertoo, että Facebook-näkyvyys näkyy myös liikevaihdossa. Arkistokuva.
|

Jounin Kauppaa Äkäslompolossa pyörittävä Sampo Kaulanen kertoi viikonloppuna Yrittäjäpäivillä Vaasassa Facebook-tempauksistaan, Kauppalehti kertoo.

Vuonna 2007 isoisänsä Jouni Kaulasen kaupan toimitusjohtajana aloittanut Sampo Kaulanen lähti sosiaaliseen mediaan neljä vuotta sitten. Tunnettuutta hän on hankkinut Diili-ohjelmassa ja Ylläksestä kertovasta reality-ohjelmasta.

Nyt Jounin Kaupalla on yli puoli miljoonaa seuraajaa Facebookissa ja somen kautta yritys tavoittaa joka viikko yhdestä kolmeen miljoonaa kontaktia. Se on hurja temppu Suomen mittakaavassa.

Sosiaalisen median palkinto some-awarsinkin voittanut Kaulanen on tunnettu erilaisista tempauksistaan ja tykkäyksiä kalastelevista arvonnoista.

– Olen pistänyt hemmetisti rahaa haisemaan, yli satatuhatta euroa.

Neljälle vuodelle jaettuna ja suhteutettuna saatuun näkyvyyteen se ei Kaulasen mielestä kuitenkaan ole paljon.

– Reippaasti ollaan voiton puolella.

Yrittäjäsanomien mukaan Kaulanen sanoi, että some-julkisuus näkyy myös taloudellisesti.

– Ihmiset kyselevät, että niin niin mutta näkyykö se lisääntynyt some-julkisuus liikevaihdossa. Kyllä näkyy. Esimerkiksi heinäkuussa liikevaihto oli noin 20 prosenttia aiempaa suurempi, hän sanoi.

Kauppalehden mukaan Jounin Kauppa on kasvanut viime vuoden tasaisesti noin kuuden prosentin vauhtia. K-marketiksi kauppa on iso, liikevaihto on reilut kymmenen miljoonaa euroa.

Läheskään aina some-tempaukset eivät kuitenkaan tuota hyvää lopputulosta.

– Ehkä yksi kymmenestä onnistuu, Kaulanen sanoo.

Lue lisää Kauppalehdestä.

Lue myös: 

Yrittäjä keksi ällistyttävän tempun: ”Kun ollaan tuolta pirun syrjästä”

 

Hullu Facebook-tempaus toi tuplapotin K-kauppiaalle: ”Koitamapa pirruuthaan...”

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit