Keskiviikko 17.7.2019

”1600 sivua, professoreiden mukaan vastoin perustuslakeja” – Suomalaismeppi älähtää kauppasopimuksesta

Luotu: 
24.11.2016 14:19
  • Kuva: EPA/All over press
    Kuva
    Arkistokuva EU-parlamentista.
|

Vasemmistoliittolainen europarlamentaarikko Merja Kyllönen arvostelee Puheenvuoro-blogissaan Kanadan kanssa solmittavaan CETA-kauppasopimukseen liittyvää prosessia.

– Sen sijaan että [Euroopan parlamentti] valiokuntineen voisi käydä perusteellisesti läpi 1600-sivuisen sopimuksen, diiliä kiirehditään nyt mahdollisimman nopeasti ratifioitavaksi. Kolme viikkoa sitten allekirjoitettu sopimus aiotaan hyväksyä parlamentin joulukuun täysistunnossa yksinkertaisella kyllä/ei -äänestyksellä. Tästä on demokratia kaukana, Kyllönen kirjoittaa.

– Eilen parlamentin enemmistö äänesti myös että sopimusta ei ole tarpeen tarkastella laillisuusnäkökulmasta, vaikka esimerkiksi 101 oikeustieteen professoria 24:sta maasta on arvioinut että CETAn sisältämät investointisuojan säädökset ovat vastoin EU:n jäsenvaltioiden perustuslakeja ja EU:n tunnustamia perusoikeuksia, Kyllönen ihmettelee.

Asia aiheuttaa riitaa myös suomalaismeppien kesken. Keskustalainen meppi Hannu Takkula pitää sopimusta ehdottoman tärkeänä.

– CETAa on virheellisesti kutsuttu TTIP-sopimuksen Troijan hevoseksi, sillä valitettavasti ihmisten mielissä nämä kaksi sopimusta yhdistetään toisiinsa. Kyse on kuitenkin kahdesta täysin toisistaan erillisestä sopimuksesta. Tämä tuntuu ihmisiltä unohtuvan. CETA-sopimus avaa uuden kasvun mahdollisuuden eurooppalaisille yrityksille. Uudet markkinat eivät ole ainoastaan tarpeellisia vaan välttämättömiä EU:n talouskasvulle, Takkula kirjoitti Puheenvuorossa viime kuussa.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Eero Laine

Mitähän asiasta Suomessa lausuu oikeusministeri Lindström, jonka aikana ennennäkemätön määrä kotimaisia lakihankkeita on todettu perustuslain vastaisiksi ja palautettu. Paluu laborantin hommiin alkaa häämöttää. Samalla pääsee kokeilemaan aktivointihankkeita ja haastatteluja käytännössä.

Kurre Stenbäck

Miten on luvattu palkita Hannu Takkula(t) ja muut vastaavat?
Ja mitä nuo Kanukit ostaisivat mitä eivät ole jo ostaneet? Mistä ne työpaikat tulevat joita yksi sun toinen ministeri hehkuttaa?

Lämpökasiteltyä mäntyrimaa? Tuskin, Suomi ostaa ne ja muut mitä tarvii Virosta. Ja sertifioidut puut kuten mäntyä Venäjältä.