Maanantai 10.12.2018

”Eurokriisi 2.0” edessä ensi vuonna? Strategi: ”Voi uhata koko euron tulevaisuutta”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.12.2016 17:42
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Vuoden 2017 raskas vaalikalenteri voi johtaa ikäviin yllätyksiin euroalueella, erityisesti Italiassa.
|

Sekä Nordean päästrategi Jan von Gerich että europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ennakoivat euroalueelle turbulentteja aikoja. Von Gerichin mukaan ”eurokriisi 2.0” voi iskeä jo ensi vuonna, Väyrynen puolestaan arvioi, että Eurooppa-politiikalla on ratkaiseva merkitys vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Von Gerichin mukaan euroalueen vaalikalenteri voi ensi vuonna johtaa ikäviin yllätyksiin. 

–Vaalivuoden 2017 poliittisista riskeistä suurimmaksi nousee Italia. Uusi kansanäänestys – tällä kertaa maan eurojäsenyydestä – voi viedä markkinat uudelleen kriisitunnelmiin ja pahimmillaan uhata koko euron tulevaisuutta. Vuoden 2017 raskas vaalikalenteri voi johtaa ikäviin yllätyksiin euroalueella. Hollannissa, Ranskassa, Saksassa ja todennäköisesti myös Italiassa äänestetään politiikan suunnasta. Kaikissa näissä maissa eurokriittisten voimien kannatus on ollut selvässä nousussa viime vuosina. Hollannissa ja Italiassa eurokriittiset puolueet ovat jopa johtaneet useita viimeaikaisista mielipidetiedusteluista, hän kirjoittaa blogissaan.

Väyrynen puolestaan nostaa esiin Brexit-neuvottelut, joiden on määrä alkaa ensi keväänä ja siten päättyä vuonna 2019. Suomi aloittaa EU:n puheenjohtajana heti eduskuntavaalien jälkeen vuonna 2019.

–Brexit-neuvottelut käynnistynevät ensi keväänä, joten niiden on määrä päättyä keväällä 2019. On kuitenkin mahdollista, että ne viivästyvät. Ne saattavat olla ratkaisuvaiheessa juuri Suomen puheenjohtajuuskaudella, Väyrynen toteaa Puheenvuoron blogissaan.

Hän korostaa, että puheenjohtajamaana Suomella on mahdollisuus vaikuttaa vahvasti unionin tulevaisuuteen, joka on nyt monin tavoin vaakalaudalla.

Väyrynen arvioi von Gerichin tavoin, että euroalueella tullaan kokemaan kriisejä. Europarlamentaarikon mukaan ne pakottavat korjaamaan yhteisvaluutan valuvikoja.

Von Gerich puolestaan näkee, että euroalueen suurin poliittinen riski löytyy Italiasta, jonka euroero voisi hänen mukaansa uhata koko euron tulevaisuutta.

–Populistien pääseminen valtaan on täysin mahdollista, ja maa on riittävän suuri uhkaamaan koko euroaluetta. 

Viime viikolla Italian tilanteesta varoittivat ruotsalaisen Carnegien strategi Henrik von Sydow että London School of Economicsin vieraileva tutkija, Euroopan komission puheenjohtaja entinen taloudellinen neuvonantaja Philippe Legrain.

–Tilanne on erittäin vaikea, koska päällä on useita kriisejä samaan aikaan. Niillä voi olla sekä poliittisia että taloudellisia vaikutuksia Italian ulkopuolellakin. Maalla on edessään pahimmassa tapauksessa hallituskriisi, pankkikriisi ja maahanmuuttokriisi samaan aikaan, von Sydow sanoi.

Legrain puolestaan on samaa mieltä von Gerichin kanssa siitä, että Italia saattaa vaikuttaa koko yhteisvaluuttaan dramaattisesti.

–Lyhyellä aikavälillä Italian pankkikriisi saattaa uhata eurooppalaista vakautta, pidemmällä aikavälillä Italia saattaa olla jättämässä euron, mikä laittaisi koko yhteisvaluutan uhan alle

Lue lisää: Varoitus euroaluetta uhkaavasta turbulenssista: ”Pahimmassa tapauksessa kolme kriisiä samaan aikaan”

 
Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jarmo Makkonen

Aivan, nyt on helppoa maksaa muiden maiden velkoja kun ollaan samassa valuutassa. Suomi voisi helposti maksaa Italian 360 miljardin roskalainat kunhan saadaan pysyä eurossa tuossa vakaassa valuutassa joka heiluu enemmän kuin heinänkorsi, alittaa juuri dollarin, oli muutama vuosi sitten melkein 2 taalaa.

Jarmo Hussi

"Kaikissa näissä maissa eurokriittisten voimien kannatus on ollut selvässä nousussa viime vuosina." Tyhjästäkö kannatus on ilmaantunut vai osaako von Gerich analysoida mistä eurokriittisten voimien nousu johtuu?

Matti Auer

Luulen, että eurovaluutan valuvikoja ei enää korjata, vaan se pitää valaa uudelleen uusilla materiaaleilla tai tehdä jotain aivan muuta. Luulen että ensi vuosi tulee olemaan se hetki -singulariteetti, kun Suomi ja suomalaiset tullaan viemään entistä ahtaamman neulansilmän läpi ja neulan takaa odottaa vielä pienempi neula, jos ei nyt viimein tehdä radikaaleja finxit-päätöksiä. Kumma, että tästä on varoiteltu jo vuosia, mutta pienillä korjauksilla euro-katastrofia on aina siirretty myöhemmäksi.

Mark Andersson

Eurosta voisi vielä pelastautua, mutta Suomen jästipäät eivät sitä tee ennen kuin karille ajetaan ja tyrät rytkyen.

Sen jälkeen sitten voivotellaan että kukaan ei olisi voinut aavistaakaan että näin tulee käymään. Mutta silloin on liian myöhäistä aloittaa järjen käyttö.

Atso Eerikäinen

Euroopan Yhdysvallat Amerikan Yhdysvaltojen tapaan olisi parasta, mitä Euroopalle ja nykyisen EU:n jäsenvaltioille voi tapahtua. Britanniakin palaisi kiireesti takaisin ja valuuttana tietysti olisi euro eikä punta. Ruotsin ja Tanskan olisi pakko siirtyä euroon, eivätkä enää voisi keinotella omilla valuutoillaan kilpailuetua tavoitellen.----Japanissakin alkaisi saada suomalaisia maataloustuotteita, kuten juustoja, joita Tanska vie Japaniin halvan kruununsa turvin.

Hannu Rautomäki

Eurolla herätettiin uudelleen henkiin jo kertaalleen kuollut yhteisvastuullinen sosialismi, tosin entistäkin epäoikeudenmukaisemmassa muodossa kun paremmin taloutensa hoitaneet maat ovat automaattisesti pakotettuja tukemaan veronmaksajiensa kukkarosta kurjan taloudenpidon maita.
Huono taloudenpito palkitaan, ja taloutensa paremmin hoitaneita rangaistaan.

Esko Kotilainen

Siihen sammui johtotähti,kävelemään jätkä lähti.Täydelliseen utopiaan ja valheeseen istutettu unelma läsähtää.Marxismiin perustettu,pumpuliin,ja harsoihin kätketty yritys on tullut matkansa päähän.Viimeisenä oljenkortena yritetään luoda EU armejaa,ei suinkaan ulkoista uhkaa vastaan,vaan taistelemaan sisäistä hajoamista vastaan,jopa voimakeinoin.Virhe tapahtui jo heti alussa,armeja tai vahva kaarti olisi pitänyt luoda välittömästi.Kuten kaikissa "kunnon" vallankaappauksissa on tapahtunut läpi historian.EU:lla on ehkä vielä yksi mahdollisuus muodostua liittovaltioksi,mutta se edellyttäisi veristä sotaa.Kuten aikoinaan Usa:kin.Itkettäisikin,mutta kun enemmän naurattaa,velkaisen kiemurtelu itseaiheutetuissa ongelmissaan.No,en kuitenkasn asu EU.ssa,joten minulle samantekevää.

Jaakko Paasonen

Paavo hyvä. Sinä puhut asioista joista pSoini varoitti jo vuosia sitten. Me täällä impivaarassa Ihmettelemme kuitenkin sitä, että kummalla jalaksella nyt seisot kun mökkisi ( puolueesi) liikkuu , kuten sina, kahteen eri suuntaan.?
Vasemmalla vai oikeslla.?

Jaakko Paasonen

Paavo hyvä. Sinä puhut asioista joista pSoini varoitti jo vuosia sitten. Me täällä impivaarassa Ihmettelemme kuitenkin sitä, että kummalla jalaksella nyt seisot kun mökkisi ( puolueesi) liikkuu , kuten sina, kahteen eri suuntaan.?
Vasemmalla vai oikeslla.?

Timo-Pekka Mustakallio

EU ei edes niin halutessaan enää pysty vaikuttamaan alle puolen vuoden päässä oleviin, hyvinkin ratkaiseviin vaaleihin. Vaikkapa Ranskassa 90% kansalaisista ei luota lainkaan, tai vain vähän maan poliittisiin elimiin (tammikuu 2016, lähes sama kuin toukokuun 2015 lukema 92% vastaavaan kysymykseen): juuri Ranska taas on kriittisen tärkeä, jotta EU:lla voisi olla pieniäkään toiveita välttää hajoaminen (joita toiveita ei ole). Eurokraatit tosin laahaavat rystysiään edelleen, näpertelevät omien mieliagendojensa parissa - Euroopan entisten monarkkien pahaa tapaa toistaen, jos vetäisi rohkeita historiallisia yhteyksiä - eivätkä ota juoksuaskelta edes näön vuoksi... vaikka EU:n pelastamiseksi pitäisi nyt jo pinkoa sen minkä jaloistaan irti saa. Taisin jo vuosi sitten uumoilla, että EU törmää umpikujansa peräseinään ehtimättä juurikaan jarruttaa... eikä ole aihetta muuttaa näkökantaa.

Fillon konservatiivipuolelta on ehkä ainoa jonka taakse pettyneet demarit saattavat hampaat narskuen mennä (laajasti halveksittu Hollande ei enää kilpaile, ja Valls on jo lähtökohtaisesti vailla toivoa epäonnistuneen puoluetoverinsa vanavedessä). Entäpä, jos enemmistö haluaakin muutosta - niin kamala kuin se ehkä onkin - ja Brysselin sanelua jo vuosia vastustanut Le Pen nousee presidentiksi? Ranskan yhteiskunnallinen tila on hyvin vaikea (poikkeustilaa jatkettiin 26.7.2016 edelleen puolella vuodella) eikä sen talous ole vahva - mutta milläpä Euromaalla Saksaa lukuun ottamatta olisikaan? EU:n liikevoima alkaa hyytyä joka jäsenmaassa, sakkausvaroitin rääkyy ja sauva täristää jäsenmaiden käydessä levottomiksi, samalla kuin EU tempoo ohjaimia neuvottomana...

... näinköhän tämä karkaa kohta kierteeseen?!