Torstai 22.8.2019

Venäjän hallituksen suomalainen neuvonantaja KL:lle: Pakotteet haitanneet ennen kaikkea Eurooppaa itseään

Luotu: 
29.1.2017 10:09
  • Kuva: LAURI OLANDER / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Pekka Viljakainen harmittelee suomalaisen Valion kärsineen pakotteista, kun Suomessa jalostettua maitoa ei ole voinut viedä Venäjälle.
|

Kauppalehden Moskovassa tapaama liikemies ja Venäjän hallituksen neuvonantaja Pekka Viljakainen arvioi, että EU:n Venäjälle asettamat pakotteet ovat haitanneet ennen kaikkea Eurooppaa itseään. Viljakaisen mukaan Venäjällä ainoa asia, mihin ne ovat oikeasti vaikuttaneet, on rahoituksen vaikeutuminen.

Venäjän itse asettamat vastapakotteet, jotka ovat kieltäneet elintarvikkeiden viennin Venäjälle, ovat Viljakaisen mukaan synnyttäneet Venäjälle jättimäisiä, jopa 100 000 lehmän karja- ja muita maatiloja.

Hän harmittelee suomalaisen Valion kärsineen pakotteista, kun Suomessa jalostettua maitoa ei ole voinut viedä Venäjälle.

–Ranskalainen Danone sen sijaan on lisännyt tuotantoa Venäjällä ja vallannut siten markkinoita. Venäläiset syövät nyt Danonen rahkaa, Viljakainen sanoo.

Viljakainen ei halua määritellä tarkemmin, miten läheiset välit hänellä on presidentti Vladimir Putiniin ja pääministeri Dmitri Medvedeviin.

–Pääministerin kanssa olen yhteyksissä kahden viikon välein ja presidentin kanssa kahden kuukauden välein, hän tyytyy sanomaan, ja kertoo saaneensa perjantaina presidentti Putinilta kuriirin tuoman kirjeen, jossa pyydettiin näkemyksiä Sotshin talousfoorumia varten maanantaina puoleen päivään mennessä.

Viljakainen korostaa, että hän ei ole Venäjän valtion virkamies vaan toimii ainoastaan konsulttina.

–Maksan veroni Suomeen, Viljakainen sanoo.

Lähde: Kauppalehti, Merja Saarinen

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Hannu Rautomäki

Kaikki EU-maat Luxemburg poislukien ovat ylivelkaantuneet yli EU:n itsensä asettaman velkaantumisrajan bkt:sta.
Venäjä sen sijaan voi edelleenkin käyttää vapaita öljy- ja kaasurahastojaan.
Tyhjätaskujen on turha pullistella talouspakotteineen, jotka tulevat kipeimmin omaan nilkkaan.

Seppo Himanen

Pakotteet tulisi asettaa myös Ukrainalle. Silloin Ukrainan hallitus saataisiin lopettamaan terrorismihöpinänsä ja myöntämään, että maassa on sisällissota. Tilanteen totuudenmukainen myöntäminen on edellytys neuvotteluille ja Minskin sopimuksen toteuttamiselle.

Olli-Pekka Jalovaara

Venäjä pakotteet ovat ymmärtämättömyyttä Venäjän ja maailman geopolittista tilannetta kohtaan, eikä niillä saavuteta muuta kuin venäjän vahvistuminen ja EUn heikkeneminen. Sekin hölmöys tässä vielä voitaisiin nähdä kun katsoo EUn viisautta, että USA poistaa pakotteet ja EU jatkaa niitä.

Kaarlo Erjala

Pakotteet eivät ole Venäjälle pelkästään haitallisia, koska ne ovat antaneet vauhtia oman tuotannon lisäämiseen. Suomalaisten elintarvikkeiden viennin pysyvä väheneminen läheisille Venäjän markkinoille olisi todella harmillista.

Tapio Mäkeläinen

Meillä on aika pitkä historia itäisen naapurimme kanssa. Olimme osa sitä 108 vuotta. Pakotteiden poistamista kannattavien logiikalla olisi siis saman tekevää jos Venäjä jatkaisi pan-slavistista uhoamistaan Baltiaan tai jopa Suomeen. Kunhan vaan juustoa menee kaupaksi.
Mitä tulee rahavarantoihin niin Venäjä on menettänyt niistä suuren osan ja maan kokoon sekä väkimäärään nähden ne ovat hyvin pieniä . Öljyosakkeita pantiin myyntiin n 20 mrd taalan summan saamiseksi. Tuo rahamäärä on hyvin pieni ongelmien mittakaavaan nähden.
Vai pitääkö loukatulle naapurille kerätä rahalahja tilanteen parantamiseksi. Viljakaisen puheisiin kannattaa näköjään suhtautua kuten erään nk "dosentin" avautumisiin.
Venäjä on Kalifornian osavaltiota pienempi kansantalous , jonka väestön elinajan odote laskee samoin kuin syntyvyys.

Timo Nenonen

"Pakotteet haitanneet ennen kaikkea Eurooppaa itseään"

Kovin on suicidaalista meininkiä Eu.n touhuissa. Eli ei mitään järkeä, ja eniten näistä pakotteista on kärsinyt Suomi. Näkyy olevan kivaa ampua itseään ei pelkästään polviin, vaan myös päähänsä.

Hans Kotkavuori

Ei aikoinaan auttanut Eurooppaa se pieni paperinpala Neville Chamberlainin kädessä. Eikä välttämättä pakotteet Venäjää vastaan.

Mutta jotain kai jonkun on tehtävä jos yksi kansainvälisen yhteisön jäsen viis veisaa muiden oikeuksista ja tekee mitä tahtoo muiden vahingoksi?

Näinä mielenkiintoisina aikoina on syytä muistaa, eivät jatkuva myöntyväisyys ja suomettuminen takaa nekään mitään.

Pekka Iiskonmaki

Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Pekka ei ole asiantuntija tai sitten vaikenee. Se on varmaan viisasta.

Venäjä ei ole ostovoimaltaan kovin kummoinen alue ja öljyporan kärjet mm. ovat suuri ongelma. Voidaanhan se nähdä rahoitusongelmana, kun ne ostaa mustasta pörssistä.