Lauantai 19.1.2019

Suomen ”kuoppa” täyttyy ensi vuonna?”Kestävään kasvuun on eväitä, kunhan emme itse mokaa”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
3.6.2017 09:49
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Vaikka talouskasvu on vihdoin käynnistynyt, finanssikriisiä edeltäneeseen bruttokansantuotteen määrään on vielä matkaa.
|

Suomessa saatiin viikolla hyviä talouslukuja ja alkuvuoden kasvu oli jopa nopeampaa kuin Ruotsissa tai saksassa. Sekä Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn että Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju korostavat kuitenkin, että nyt julkaistut hyvät talousluvut tarkoittavat vasta sitä, että Suomessa on päästy pahimman yli. 

Suomen talous on kasvanut nyt kuusi vuosineljännestä peräkkäin. Tilastokeskuksen torstaina julkistamien alkuvuoden ennakkotietojen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvoi edellisvuoden avausneljännekseen verrattuna 2,7 prosenttia ja pitkään laahannut vienti jopa 8,8 prosenttia. 

–Itsetyytyväisyyteen ei ole aihetta ja pulmia riittää, mutta pahimman ohi on päästy. Kestävään kasvuun on eväitä, kunhan emme itse mokaa sitä ja jatkamme uudistusten tiellä, Olli Rehn toteaa Suomen Pankin nettisivuilla ja Maaseutun tulevaisuudessa julkaistussa kolumnissaan.

Aki Kangasharju puolestaan huomauttaa, että vaikka kasvu on vihdoin käynnistynyt, finanssikriisiä edeltäneeseen bruttokansantuotteen määrään on vielä matkaa. 

–Jos kasvu jatkuu nykyisellään, kuoppa täyttyy vihdoin ensi vuoden aikana, hän arvioi blogissaan

Kangasharju muistuttaa, että viime aikoina kasvua ovat tukeneet investoinnit ja matalan inflaation tukema ostovoima. 

–Molemmat kasvun moottorit hiipuvat tulevina vuosina, koska kilpailukykysopimuksen henkisiä supermaltillisia palkankorotuksia on jatkettava, inflaatio hiljalleen nousee ja rakentamisen jyrkin kasvupyrähdys osoittaa hiipumisen merkkejä, hän sanoo.

Tärkeä taantumasta toipumisen merkkipaalu olisi Kangasharjun mukaan se, että bkt:n kasvu palaisi lukemiin, joista nautittiin ennen finanssikriisin, eurokriisin ja Venäjän tuomia ongelmia. 

–Sitä yli kolmen ja puolen prosentin kasvutrendiä emme valitettavasti saavuta ehkä koskaan. Hidas tuottavuuskasvu ja väestön ikääntyminen pitävät kasvun pitempiaikaisen trendin matalana pitkään, hän kommentoi.

Olli Rehn korostaa, että paikallisesti sovittavilla ratkaisuilla voi olla suuri merkitys tuottavuuden ja työllisyyden parantamisessa.

–Luottamuksen vahvistaminen sekä liitto- että yritystasolla on tässäkin avainasemassa, hän sanoo.

Rehnin mukaan kiky-sopimus osoittaa myös, että suomalainen sopimusyhteiskunta pystyy sopeutumaan rahaliiton oloihin. 

–Jos siihen kyetään jatkossakin, kestävää kasvua ja parempaa työllisyyttä on lupa odottaa.

Lisää aiheesta:

Nyt se sanottiin maailmallakin: ”Suomi ei ole enää Euroopan sairas mies”

Varoituksia eduskunnasta: Suomi nousi mutta vasta suhdannehuipussa – ”Emme ole valmiita uuteen iskuun”

Jaa artikkeli:

Kommentit