Lauantai 18.8.2018

Palkka Bitcoineina? ”Sama kuin sen saisi lottokuponkeina”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
1.1.2018 11:06
  • Palkkoja Bitcoineina ovat maksaneet viime aikoihin asti pääasiassa kryptovaluutta-alalla toimivat startupit. Bitcoin-palkat vaikuttavat kuitenkin olevan yleistymään päin.
|

Bitcoinin kurssi on heilunut jälleen voimakkaasti. Yhä useammat luottavat kryptovaluuttaan kuitenkin siinä määrin, että haluavat osan palkastaan bitcoineina.

Palkkoja Bitcoineina ovat maksaneet viime aikoihin asti pääasiassa kryptovaluutta-alalla toimivat startupit. Bitcoin-palkat vaikuttavat kuitenkin olevan yleistymään päin.

Joulukuun alkupuolella suuri japanilainen internetyhtiö GMO Group ilmoitti maksavansa palkkoja Bitcoineina.

GMO:lla on 4 000 työntekijää. Yhtiö on hiljattain laajentanut toimintaansa kryptovaluuttojen vaihdantaan ja louhintaan. Yhtiö uskoo, että työntekijöille kehittyy paremmin kyky arvioida kryptovaluuttoja kriittisesti, kun heillä on niistä henkilökohtaista kokemusta.

Bitcoin-palkat kesällä käyttöön ottanut puolalainen sovelluskehitykseen keskittyvä El Passion kertoi joulukuun alussa, että suurin osa yhtiön palkoista maksetaan nyt osittain bitcoineina. Jotkut haluavat bitcoineina koko palkkansa.

Israelilainen Papaya Global taas tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuutta nostaa enintään 30 prosenttia palkastaan bitcoinin lisäksi ethereumina tai jonain muuna suosittuna kryptovaluuttana, HR Technologist kirjoittaa.

Bitcoin-palkkoja maksetaan myös perinteisemmillä aloilla. Yhdysvaltojen Kentuckyssa Hazardin poliisipäällikkö Tony Vaughn saa palkkansa bitcoineina. Tähän tarvittiin lupa kaupunginvaltuustolta, joka ei löytänyt uudistukselle mitään esteitä.

Hiljattain myös tanskalainen jääkiekkojoukkue Rungsted Seier Capital on ilmoittanut alkavansa maksaa pelaajiensa palkkoja bitcoineina, jos nämä haluavat. Joukkue on tehnyt sponsorisopimuksen rahoituspalveluyhtiö Bitcoin Suissen kanssa. Sen myötä myös joukkueen kotihalli on muuttanut nimensä Bitcoin Arenaksi.

Joukkueen pelaaja Nikolaj Rosenthal on tiettävästi ensimmäinen urheilija maailmassa, joka saa koko palkkansa bitcoineina, kertoo muun muassa Sportfin-sivusto.

Joidenkin kriitikkojen mukaan palkan maksaminen bitcoineina kannustaa ihmisiä uhkapelaamiseen.

"Palkan saaminen bitcoineina on sama kuin sen saisi lottokuponkeina", sanoo taloustieteen professori Massimo Massa BBC:lle.

Lue aiheesta lisää Talouselämästä.

Jaa artikkeli: