Torstai 24.5.2018

EKP jarruttelee korkopaniikkia – Suomalaisarvio: ”Voidaan käydä 5 – 6 prosentin tasolla”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
28.1.2018 12:25
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    EKP:n pääjohtajan Mario Draghin mukaan on olemassa vain erittäin pieni mahdollisuus, että ohjauskorkoja nostettaisiin tänä vuonna.
|

OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen arvioi, että korkotasosta on tällä hetkellä ilmassa normaalia suurempi epävarmuus.

– Tulevaa korkotasoa on pohdittu laajastikin eri tahoilla. Itse pitäisin runsaan pitkän ajan keskiarvolle 2-3 prosentin haarukkaa kohtalaisena arvauksena hieman euribor-korosta riippuen. Oma käsitykseni on siis korkeampi kuin markkinat hinnoittelevat tällä erää. Monen mielestä muutaman prosentin markkinakorkojen taso ei ehkä tunnu kummoiselta. Täytyy silti muistaa, että kun miinukselta lähdetään ja keskimäärin lähemmäksi kolmea päädytään, niin välillä voidaan käydä 5 – 6 prosentin tasolla. Silloinkin, kun kehitys on normaaleissa puitteissa, hän ennakoi blogissaan.

Huhut korkojen odotettua nopeammasta noususta lähtivät vauhtiin pari viikkoa sitten, kun Euroopan keskuspankin EKP:n neuvoston joulukuun pöytäkirjat julkistettiin. Korkojen on yleisesti odotettu lähtevän nousuun ensi vuonna, mutta EKP:n pöytäkirjoista löydettiin merkkejä sille, että rahapolitiikka voisi kiristyä jo tänä vuonna.

Lue lisää: EKP säikäytti asuntovelalliset: ”Nyt on viimeistään hyvä hetki miettiä, miten oma talous kestää”

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi jarrutteli paniikkia viime torstain korkokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessaan. Hän toisti aikaisemmin viestin, jonka korkoja ei nosteta vielä hyvään aikaan syyskuussa loppuvan arvopapereiden osto-ohjelman jälkeen, mutta ei kuitenkaan sanonut ehdottomasti ei koronnostoille vielä tänä vuonna.

–On olemassa vain erittäin pieni mahdollisuus, että ohjauskorkoja nostettaisiin tänä vuonna, Draghi totesi, kun asiaa erikseen kysyttiin.

Rahoitusmarkkinoilla suomalaisten yleisimmän asuntolainojen viitekoron eli 12 kuukauden euriborin hinnoitellaan nousevan noin puoleen prosenttiin vuoden 2019 loppuun mennessä ja jatkavan vähitellen noin kahteen prosenttiin ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

– Oman EKP:n ohjauskoron pidemmän ajan tasoa kuvaavan pallukkani laittaisin kenties 2,5 prosentin tasolle. Euriborit olisivat sitten hieman tätä korkeampia, Reijo Heiskanen ennustaa.

Danske Bank arvioi omassa EKP-kommentissaan, että keskuspankki nostaa talletuskorkoa vuoden 2019 toisella vuosineljänneksellä. 

12 kuukauden euribor noteerattiin perjantaina -0,369 prosentissa.

Lue myös: OP varoittaa: Korkojen nousu voi alkaa tänä vuonna – asuntovelallisen ”mietittävä jo nyt”

 

Jaa artikkeli: