Keskiviikko 26.9.2018

Valtiovarainministeriö: Bensa on kallista – totu siihen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.5.2008 07:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva

Valtiovarainministeriö ei lupaa helpotuksia polttonesteiden verotukseen. Alivaltiosihteeri Martti Hetemäki kehottaa sanomalehti Kalevan haastattelussa kuluttajia ja kuljetusyrityksiä tottumaan polttonesteiden korkeisiin hintoihin.

Sen sijaan, että bensaveroa alennettaisiin, Hetemäki tarjoaa tuloveronalennuksia palkansaajien ostovoiman turvaamiseksi.

- Tuloverotuksen alentaminen tuo työtä ja tuottavuutta, eikä sodi ilmastotavoitteita vastaan, perustelee Hetemäki Kalevassa.

Hintatietoja kuluttajilta keräävän polttoaine.net-sivuston mukaan 95-oktaanisen bensiinin litrahinta Suomessa on jo keskimäärin 1,5 euroa.

Jaa artikkeli:

Kommentit

marttirokka

Eilen uutisissa mainittiin Belgiassa ja Hollannissa bensan ja dieselin maksavan 1,5 €/l. Itäeuroopassa hinta rassaa vielä enemmän tulotasoon nähden. Ei löydy enään hintoja alle yhden euron.
Ennustan polkupyöräkorjaamoille ja suutareille kulta-aikaa.

oksanenjuha

Epäilemättä.

Ja yksi asia on ihmetyttänyt vuosikausia: vaikka bensan hinta ylittää maagisen "kipurajan" vuosi toisensa jälkeen, tuntuu lippalakki- / wunderbaum -nuorisolla edelleen riittävän tarpeeksi rahaa "naisen sukupuolielinrallin" ajelemiseen. :-D

pakista

En ole varma, kumpaa tarkoitat, mutta omalta osaltani pidän autoilusta. Mutta polttoaineen kohoava hinta ja erityisesti suurempien kaupunkien kasvavat liikenneongelmat puoltavat joukkoliikennettä ja pienikulutuksisia autoja pidemmillä matkoilla.

Lentoliikenteen päästöt ovat ehdottomasti liian korkeat ja pakottavat panostamaan sen moottoritekniikan kehittämiseen. Toivon mukaan tämä tapahtuu nopeasti.

Polkupyörä on aivan verraton väline. Päästöt ylämäissä tunnetut mutta pienet.

oksanenjuha

Valtio alensi juuri uusien autojen verotusta siten, että ne maksavat nykyisellään jopa useita tuhansia euroja vähemmän. Kyllä sillä jossain määrin bensan hintaan saadaan kompensaatiota.

"Muuten emme voi huolehtia maataloustuista,pitää yllä kylä yliopistoja,tukea rikkaiden verovähennyksiä."

En tiedä, olisiko maatalouden totaalinen alasajo, yliopistojen keskittäminen ruuhka-Suomeen tai varakkaiden ihmisten maastapako liian korkean verotuksen vuoksi loppujen lopuksi kenenkään etu kokonaisuutta ajatellen.

pontiac59

Kaikilla ei ole taloudellista mahdollisuutta ostaa uutta autoa. Tämä verouudistus oli lähinnä autokauppiaiden lobbaama. Eikä uusien, hiukan vähemmän kuluttavien autojen ympäristäystävällisyys ole aivan niin selvää kuin autotehtaat vakuuttavat. Jos joku valmistaisi vielä yksinkertaisia, kestäviä ja helposti huollettavia autoja, ne olisivat luonnonvarojen ja päästöjen kannalta parempi vaihtoehto kuin nykyiset kertakäyttökotterot. Vanhalla ajaminen on ympäristöteko!

pakista

Sähkövetoisen auton kehittäminen edelleen on ehkä paras keino
yksityisliikenteen puolella ja miksei joukkoliikenteessäkin.

Yipäätään liikenteen osuus talouksien kulutuksesta ja luonnon resurssivarastoista alkaa olla huolestuttavan suuri.

pontiac59

Miksi minun pitää kustantaa sinulle metro?
Ethän sinäkään osallistu minun työmatkakustannuksiin sentilläkään. Päinvastoin maksan veroa jokaikisestä kilometristä jotta pääsen tekemään työtäni joka tuo Suomelle vientituloja, josta hyvästä työnantajani ja minä taas maksamme veroja.

pontiac59

Käsittääkseni jopa 8% maapallon CO2 päästöistä tulee liikenteestä. Kyllä sen takia voidaan Suomi ajaa lamaan ja inflaatioon. Oikeasti hallitusta ei ympäristö kiinnosta, kasvihuoneilmiökin on vain hyvä keppihevonen keskittämispolitiikalle ja verojen kiristämiselle. Sen sijaan kuvittelin että porvaripuolueet ymmärtäsivät jotain taloudellisen kasvun päälle, näin ei ilmeisesti ole. Virkamiesten ja byrokratian maksimoiminen ja keskittäminen pääkaupunkiin sekä brysseliin tuntuu olevan näillä niinkuin demareilla se ykkösasia.

K: Halutaanko koko Suomi oikeasti pitää asuttuna?
V.M.:Ei, yhteiskuntarakenteen tiivitämisellä saadaan aikaan kustannussäästöjä ja kansalaisten parempi hallinta.
K: Tulisiko polttoaineiden verotusta keventää laman ja inflaatio torjumiseksi?
V.M.: Ei, lamoja tulee ja menee, mutta hyvä virka ja vapaa autoetu säilyvät.
K: Nostettiinko polttoaineveroa ilmastonmuutoksen torjumiseksi? V.M.: Emme mekään niin tyhmiä ole, että uskoisimme ihmisen vaikuttavan ilmastonmuutokseen.
K: Alennettiinko vähäpäästöisten autojen verotusta ympäsritön vuoksi?
V.M.: Ei vaan, verotulojen lisäämiseksi ja sanotaanko että autokauppiaat tarjosivat muutaman aika mukavan illallisen...
K: Taannoin kun polttoaineveroa nostettiin, hallitus lupasi että sitä lasketaan sitten jos maailmanmarkkina hinta nousee. Onko nyt aika toteuttaa tämä lupaus?
V.M.: No, Lipponen lupaili kaikkea muutakin. Tiedättehän te nämä poliitikkojen lupaukset.
K: Suomi vai EU-virka?
V.M.: Brysselissä on tosi hyviä ravintoloita ja lämpimämpi ilmasto...