Tiistai 16.10.2018

TE: Nyt alkaa taksimarkkinan mullistus – virolainen, Afrikassa kasvava taksiyhtiö tulee Suomeen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.5.2018 10:15
Päivitetty: 
16.5.2018 10:26
  • Kuva: Outi Järvinen / Alma Talent arkisto
    Kuva
    Virolaisyhtiö Taxifyn toimitusjohtaja Markus Villig (vasemmalla), laajennusjohtaja Martin von Zweigbergk ja silloinen Suomen maajohtaja Matti Vaininen Helsingissä vuonna 2014, jolloin yhtiö ensimmäisen kerran yritti Suomessa.
|

Taksimarkkinoiden vapautuminen houkuttelee virolaisen Taxifyn takaisin Suomeen, Talouselämä kertoo.

Virolainen kyytipalvelu valmistelee paluuta Suomeen heinäkuussa, kun Suomen uusi taksilaki astuu voimaan. Heinäkuusta alkaen lähes kuka tahansa voi saada taksiluvan, eikä lupien määrää ei enää säädellä.

Taxify pyrki Suomeen jo vuonna 2014, mutta törmäsi sääntelyn esteisiin ja vetäytyi. Nyt yhtiö etsii Suomen-toimistolleen vetäjää.

– Aloitamme Helsingistä, mutta kuljettajien rekisteröinnin voi avata myös muissa kaupungeissa. Tarvitsemme aluksi noin 300–400 kuskia, jotta aloittaminen on kannattavaa, Taxi­fyn toinen perustaja ja Suomen laajennuksesta vastaava Martin Villig sanoo Talouselämälle.

– Uskomme, että markkinoilla on tilaa tehdä palvelusta edullisempaa, mikä kasvattaisi markkinaa. Haluamme tehdä taksilla liikkumisesta todellisen vaihtoehdon omalle autolle. Kun Uber operoi Suomessa halvemmilla hinnoilla, se oli suosittu.

Virolaisveljesten yhtiö toimii jo 25 maassa ja kasvaa erityisesti Afrikassa, jossa liikennemarkkina on kevyesti säännelty. Talouselämän mukaan yhtiö on saamassa mittavan rahoituksen Kiinasta.

Taxifyn ydin on sovellus, jolla taksin voi kutsua ja kyydin maksaa. Sovelluksen käyttäjä näkee kuskin tiedot ja voi arvioida matkan jälkikäteen. Kuskiksi voi rekisteröityä suppean taustatarkistuksen jälkeen kuka tahansa, Taxify ottaa kyydin hinnasta 15 prosentin osuuden. Yhtiön mukaan sillä on eri puolilla maailmaa jo puoli miljoonaa rekisteröitynyttä kuskia.

Lue koko juttu Talouselämästä.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Harri Tapani

Ottamatta kantaa tähän yhtiöön, mutta muuten vaikutelmana taksiuudistuksesta on, että paljon vaivaa on nähty, että suomalainen laadukas ja luotettava taksijärjestelmä onnistuttiin pilaamaan.

http://enkeliporsas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254214-vantaan-vanhukset-ha...

Kuin myös, vaikkakin jotkut pyrkivät kiistämään mitä mahdollisesti tulee...

http://ilgron11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254682-taksit-ja-kela-taksit

Kaikesta puhesta huolimatta jopa taksiyrittäjät ovat jättämässä hommia ja hakevat muita töitä muilta aloilta.

"Taksiyrittäjät luopuvat luvistaan ennätys­tahtia"

http://tuomohalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252885-miksi-vaihtaa-taksi...

Seppo Orsila

En ole mikään taksialan ammattilainen mutta palvelun käytöstä on kokemusta noin 70 maasta. Olen samaa mieltä että palvelutasolla Suomi on sieltä paremmasta päästä.

Olen kuitenkin huomannut että moni alalla toimiva puhuu tästä taksiuudistuksesta turhan negatiivisesti. Jopa niin että selvästi vastoin parempaa tietoa ja ymmärrystä. Esimerkiksi Kaliforniassa missä Uber, Lyft et Al ovat ottaneet jo yli puolet markkinasta on palvelun taso kohentunut huikeasti. Ikävä sanoa mutta kyllä sikäläinen Uber Black on selkeästi ammattimaisempaa ja parempaa palvelua kuin keskiverto lähitaksi.

Suomessakin on toki hyviä ja huonoja. Itse olen ilolla seurannut muutamia yrityksiä jotka ovat ymmärtäneet nykypäivään päivitetyn tulevan lainsäädännön mahdollisuutena. Olenkin aivan varma että tämä on askel oikeaan suuntaan. Varmasti tästäkin löytyy kehittämistä mutta ei kukaan joka on nähnyt tuollaisen Kalifornia tyyppisen systeemin kannattaisi tässä menneessä ajassa pysymistä.

Harri Tapani

Jää nähtäväksi, varma on, että ongelmia tulee kuten tuossa uudemmassa blogissa kuvataan, myös tuo itsestään selvä ongelma joka blogin kommenteissakin huomioitiin tullee toteutumaan melko nopeasti:

"Toinen iso asia on myös se että lakimuutoksella tapetaan ns perinteinen yksityisyrittäjyys. " (seurauksena lopulta tästäkin raha alkaa katoilemaan ulkomaille).

http://kalle.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256015-taksilain-muutos

Myös blogistin maininta ja vertaus eestiläisiin takseihin, että siellä pitää tietää luotettavista taksinumeroista ja hinnoittelusta on ikävä, ne pitäisivät olla kaikki luotettavia ja hinta taksamittarin mukaan selkeä kuten nykyisin vielä on.

Eeva Helén

Oma kokemukseni Lähitaksin kuskeista on huomattavasti Uberia huonompi. Ajetaan väsyneinä, turhautuneina ja muuten vaan asennevammaisina, kun Uberin kuskit puolestaan tervehtivät iloisesti ja kyselevät kuulumiset. Olen nähnyt Lähitaksin kuskin hoputtavan invalidia äkäisesti kyytiin ja minulle on tiuskittu kun sijaintitietoni ei ole näyttänyt metrilleen oikein... Kuskit kun arvioidaan matkan päätteeksi, ei oikein ole varaa purkaa omaa pahaa oloaan asiakkaaseen.