Sunnuntai 19.8.2018

Asuntovelallisille tärkeä ennuste julki: ”Syyskuussa 2019”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
22.7.2018 12:29
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Mario Draghilta odotetaan yhtä koronnostoa ennen kuin hänen kautensa EKP:n pääjohtajana päättyy.
|

Uutistoimisto Bloombergin kokoaman ennusteen mukaan ekonomistien enemmistö odottaa nyt, että Euroopan keskuspankki EKP nostaa ohjauskorkoaan ensi vuoden syyskuussa.

–Ekonomistit odottavat, että Mario Draghi tekee yhden koronnoston ennen kuin hänen kautensa EKP:n johdossa päättyy. Useimmat kyselyyn vastanneet odottavat koronnostoa syyskuussa 2019, Bloomberg summaa kyselyn tulokset.

Ensi vuoden lokakuussa paikkansa jättävä Mario Draghi linjasi kesäkuun korkokokouksen jälkeen, että keskeiset korot pysyvät nykytasolla vähintään kesään 2019 saakka. Moni ekonomisti on ennustanut, että korot pysyvät ennallaan vuoden 2019 lopulle asti.

EKP:n neuvosto pitää seuraavan korkokokouksensa ensi torstaina. Nordean ekonomisti Tuuli Koivu odottaa Draghin saattavan tarkentaa lausuntojaan ohjauskoroista.

–Viime viikkoina on keskusteltu paljon siitä, mitä ”vähintään kesään 2019 asti” tarkoittaa ja milloin ensimmäinen koronnosto olisi mahdollinen. Joidenin neuvoston jäsenten on uutisoitu ajatelleen, että ennusteiden mukainen koronnosto joulukuussa 2019 tapahtuisi liian myöhään. On olemassa riski, että he haluavat tarkentaa viestiä tämän suhteen, hän kirjoittaa katsauksessaan.

Nordean päästrategi varoitti jo ennen EKP:n kesäkuun kokousta, että korkomuutoksella tulee olemaan suuri merkitys Suomessa.

–Suomessa vaihtuvakorkoisten lainojen osuus asuntolainoissa on euroalueen kärjessä, joten korkojen nousu lyö Suomessa läpi muita maita nopeammin. Lisäksi Suomen herkkyyttä lisää talouden avoimuus: euroalueen kasvunäkymien heikentyminen esimerkiksi Italiasta johtuvan epävarmuuden takia löisi Suomeen kovaa vientisektorin kautta, hän sanoi.

Kaikki eivät usko minkäänlaiseen koronnostoon.

-Tällä hetkellä on vaikea nähdä vahvoja perusteita koronnostolle. En yllättyisi, jos italialainen (Mario Draghi) päättäisi 8-vuotisen kautensa pääjohtajana 31. lokakuutta 2019 ilman yhtäkään koronnostoa. Ja jos koronnostojen sykli tulee, se tulee olemaan melko maltillinen, Merrion Capitalsin ekonomisti Alan McQuaid kommentoi Bloombergille.

Suomalaisten asuntolainojen yleisin viitekorko 12 kuukauden euribor oli perjantaina -0,179 prosentissa.

Lue myös:

Uusi varoitus asuntovelallisille: ”Itse kunkin on syytä tehdä stressitesti”

Ekonomisti EKP:n päätöksestä: ”Asuntovelallisen aika herätä!”

Torstaina saattaa tulla tärkeä viesti asuntovelallisille: ”Korkojen nousu lyö Suomessa läpi muita maita nopeammin”

Jaa artikkeli:

Kommentit