Keskiviikko 26.9.2018

Elon Muskin kannabisshow kummastuttaa – sekasortoisen Teslan osake syöksyy

Jaa artikkeli:
Luotu: 
7.9.2018 17:53
  • Kuva: All Over Press / EPA
    Kuva
    Teknologiamiljardööri Elon Muskin käytös on kummastuttanut viime aikoina. Perjantaina Teslan tilanne kärjistyi entisestään.

Sähköautoyhtiö Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on nostattanut kummastusta käytöksellään yhdysvaltalaisessa suorassa podcast-lähetyksessä, Kauppalehti kertoo. Samaan aikaan yhtiöstä lähtee johtajia ja Teslan osake syöksyy pörssissä.

Musk vieraili torstaina kalifornialaisen koomikon Joe Roganin ohjelmassa, jonka lähetys kuvattiin myös internetissä lähetetylle videolle. Lähetyksessä Musk poltteli ilmeisesti kannabista, joi viskiä ja käytti toisen yhtiönsä valmistamaa liekinheitintä sisätiloissa.

”En ole ruohon tapapolttaja”, Musk sanoi Yhdysvaltojen aikaa myöhään torstaina kahden ja puolen tunnin mittaisessa lähetyksessä.

Aiheesta kirjoittavan Bloombergin mukaan 47-vuotias Musk otti lähetyksessä yhden henkäyksen savukkeesta, jonka juontaja Rogan kuvasi sisältävän tupakan ja kannabiksen sekoitusta. Kannabiksen polttaminen on laillista Kaliforniassa sekä lääke- että huvikäytössä.

Podcast-lähetyksen tapahtumat ovat nostattaneet kysymyksiä myös Elon Muskin terveydentilasta, sillä hänen työtahtinsa tiedetään olleen jo jonkin aikaa erittäin kova.

Tesla oli perjantaina muutenkin sekasortoisessa tilassa, uutistoimisto Bloomberg kertoo. Samaan aikaan Muskin kannabisnäytöksen kanssa kaksi yhtiön korkeaa johtajaa ilmoitti jättävänsä yhtiön. Kirjanpitojohtaja Dave Mortonin ja henkilöstöjohtaja Gabrielle Tolenadon ilmoitukset yhtiöstä lähdöstä ajoivat Teslan osakkeen arvon laskuun pörssissä. Teslan osakkeen arvo laski perjantaiaamuna Yhdysvaltain aikaa kymmenisen prosenttia.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Lapveteläinen

Kannabiksen polttamista ei ole laillistettu jokaisessa Yhdysvaltain osavaltiossa huvi- tai lääkekäyttöä varten, Californian osavaltion edustajat puolestaan ovat hyväksyneet lakimuutoksen asian osalta itsenäisen osavaltion puolesta perustuslakia noudattaen. On olemassa erillinen laki Yhdysvaltain valtiolle ja osavaltioille, myös lääkekäyttöön tarkoitetut kannabisyritykset ovat laillisia yrityksiä, ja toimivat täysin avoimesti pörssissä. Mielestäni on saivartelua syyttää Teslan omistajaa ja toimistusjohtaja Elon Muskia yhden henkosten ottamisesta suorassa lähetyksessä, ja tehdä asiasta isompi juttu julkisuuteen kun se edes oikeasti onkaan, tämän perusteella pitäisi syyttää joka kolmatta amerikkalaista, ja todennäköisesti myös suomalaista yksityishenkilöä tismalleen samasta "rikoksesta". Tesla on yksi suurimmista tulevaisuuden yrityksistä sähköisten autojen valmistajana maailmassa, tuote on ensiluokkainen ja 100% ympäristöystävällinen. Tämänkaltaisia innovatiivisia keksintöjä ja rohkeita yrittäjiä tarvittaisiin lisää myös tulevaisuuden Suomessa, toivon niin autonvalmistaja Teslalle kuin toimitusjohtajalle menestystä jonninjoutavan lässyttämisen sijaan.

Topi Rantakivi

@5. Kyllä. Kannabiksen polttamisella ei ollut mitään merkitystä vaan siihen, että tehtyyn ostotarjoukseen peruttiin. Uusi Suomi kuvittelee, että kannabiksella olisi syy siihen vaan kun ei ole. Otsikko on siis harhaanjohtava ja tahallinen.

Sähköautoja ei saada koko maailmalle riittävästi, kun akkujen raaka-aineita ei saada tarpeeksi ja niitä pitäisi louhia vuosikymmeniä, jotta saataisiin tarpeeksi raaka-aineita akkujen kierrättämiseen.

500 miljoonaa sähköautoa olisi mahdollista toteuttaa, jos kiellettäisiin kaikki kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, porat, yms. mitkä käyttävät litiumakkuja.

Kylmät tosiasiat kertovat totuuden, ettei sähköautoista ole kuin pienelle osalle hyötyä mutta päästöt/haitat löytyvät aina kaivoyhtiöistä ja mitä siihen kuluu energiaa ja päästää haittoja.

Mikään keksintö ei voi olla ottamatta jostakin ja luopumatta toisesta.

Esim. tuli tarvitsee ylläpitääkseen voimansa hapesta, palavasta aineesta ja lämmöstä. Kun jokin yksi näistä poistetaan, tuli ei enää toimi.

Tuulivoimalla puuttuu omansa, aurinkopaneeleilla puuttuu omansa. Varastointiongelma ja sekin vaatii akkuja, joita ei saada kuin rajallisesti. Sen takia se on mahdottomuus. Sähkölentokoneita ei saada kuin 1-2 tunnin matkalle ja nekin täytyy varustaa hemmetin painavilla akuilla ja vähemmän matkustajia ja niitä täytyy huoltaa joka kerta ja ladatuttaa kaikki. Tämä on vain ajan venyttämistä suuremmaksi.

Akkuteknologia on ollut pysähdyksissä jo pitkään ja vielä odotellaan läpimurtoa siinä. Se on kyllä lähellä, mutta milloin?

Siinä aikana meidän on otettava muu energiaratkaisu käyttöön kuten torium, sulasuolareaktorit, modulaariset ydinreaktorit ja niitä on turha vastustella muka vaarallisuudellaan.

Jouni Saari

Katsokaa tuo Roganin ja Muskin ohjelma YouTubesta. Kaksi ja puoli tuntia asiaa, loppuvaiheessa Rogan tarjosi savukkeen, ja Elon otti yhden poskarin. Totesi, ettei hän polta, eikä hän huomannut mitään huumaavaa vaikutusta. Rogan vahvisti moneen kertaan, että savuke on laillinen Kaliforniassa.

Eipä tuo osoita muuta kuin, ettei Elon ole vahvasti marihuanaa vastaan. Sanoi myös, ettei käytä kannabista, ja kannabis laskee tuottavuutta. Juttelivat myös meditaatiosta ja aistiärsykkeet poistavasta vesitankista. Ja wiskistä. Joivat myös pari drinkkiä ohjelman aikana.

Pääasia oli tekoälyn riskit, Muskin uusi firma, joka tekee kyberneettistä datayhteyttä aivojen ja tekoälyn välille, maapallon tila, ihmiskunnan siirtyminen muille planeetoille, Boring company, öljyn käytön lopettaminen jne. Liekinheitin oli leluaseen näköinen Space Balls aiheinen puhalluslamppu. Ei oikea liekinheitin. Sillä voisi käyttää vaikka keittiössä kokkaamiseen. Minulta meni koko liekinheittimellä leikkiminen ohi.