Torstai 15.11.2018

EU-komissiolta ennennäkemätön teko: Hylkäsi Italian budjetin

Jaa artikkeli:
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Kuva italialaisten opiskelijoiden mielenosoituksesta 12. lokakuuta 2018. Uutistoimistojen mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun italialaiset osoittivat mieltään uutta populistihallitustaan vastaan.
|

Euroopan komissio hylkää Italian budjetin. Komissio tiedotti asiasta tiistaina iltapäivällä.

Komissio ei ole tyytyväinen Italialta saamaansa vastaukseen ensi vuoden budjetista ja pyytää virallisesti Italian hallitusta korjaamaan budjettiaan.

Kyse on ennennäkemättömästä toimesta. Tämä on ensimmäinen kerta EU:n historiassa, että komissio pyytää korjausta kansalliseen budjettiin. Komissiolla on ollut mandaatti asiassa vuodesta 2013.

”Tämä on vahva ja vakava tilanne meille, mutta se ei ole dialogin loppu”, sanoi talouskomissaari Pierre Moscovici komission tiedotustilaisuudessa Strasbourgissa tiistaina.

Italia on laatinut budjetin, jonka alijäämä on 2,4 prosenttia. Vaikka se ei ole yli kasvu- ja vakaussopimuksen määrittelemän kolme prosenttia, niin komission mukaan poikkeama on huomattava Italian aiemmista sitoumuksista ja ottaen huomioon valtion velkataakan.

Italialla on nyt kolme viikkoa aikaa korjata budjettiaan.

Tiedotustilaisuudessa komissaarit Valdis Dombrovskis ja Moscovici korostivat, että asia ei pääty tähän, vaan komissio on valmis rakentavaan dialogiin Italian kanssa.

He sanoivat, että julkisen velan vähentäminen, jota on Italialla noin 130 prosenttia vuosittaisesta bruttokansantuotteesta, on tärkeää Italian talouden kannalta.

Eurokomissaari Dombrovskis sanoi, että EU:ssa ei tuijoteta vain alijäämärajoja, vaan huomioidaan, missä kohdassa taloudellista sykliä maa on.

"Taloudellisen kasvun aikana pitää vähentää vajetta ja velkaa, jotta jää tilaa liikkua, kun taloudellinen tilanne heikkenee."

Moscovici täydensi, että Italian julkisen velan vähentäminen on tärkeää myös italialaisten kannalta.

"Italian velka on kansalaisten vihollinen. Italian korkomaksut olivat 65 miljardia euroa vuonna 2017, se on täsmälleen maan koulutusbudjetin koko."

LUE MYÖS:

Suomalaisasiantuntijat: ”Italia testaa koko euroalueen vakautta – Suomessa syytä seurata vääntöä”

Vakava huoli Italian pankeista leviää Euroopassa: ”Edessä on siperialainen talvi”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Pasi Käyhkö

Nyt onkin kyse valtion velkaantumisesta. Valtio koostuu kansasta. Kansa maksaa veroina valtion kulut. Eli myös kaikki velat ja kaikki korkokulut.
Itse oleskelin äskettäin Veronan alueella Italiassa noin 3. viikon ajan. Kyllä sielläkin ihmiset olivat huolissaan maansa taloustilanteesta.

Tapio Lehtimäki

Kansasta ei välttämättä ole viulujen maksajaksi. Kertoohan valtion velkaantuminen liian pienestä verokertymästä suhteessa menoihin.

Eli puffaisiko Italia kansantuotettaan ylläpitämällä ylisuurta julkista taloutta lainarahalla? Sosiaalietuudethan siellä eivät ole suomalaista tasoa.

Meno on nyt kuitenkin sellaista, että Italia saattaa ajautua maksukyvyttömyyteen siinä missä Kreikka ja Argentiinakin. Eroaako se mahdollisen defaulttaamisensa seurauksena valuuttaunionista, jää nähtäväksi.

Pasi Käyhkö
Vastaus kommenttiin #11

Nythän EU:n komissio on laittamassa stopin Italian velanotolle. Italian ottolainauksen korot ovat jo nousseet ja tulevat todennäköisesi vielä nousemaan.
Lisäksi voinen kertoa, että tapahtuisi samoin vaikka Italia ei kuuluisikaan rahaliittoon eikä olisi EU:n jäsen

Jarmo Makkonen
Vastaus kommenttiin #16

Miikäli Italia ei kuuluisi rahaliittoon, eli euroon niin tätä ongelmaa ei olisikaan, Italia ei olisi yksin voinut velkaantua näin mielettömästi, mutta kun EKP ja kaikki euromaat takasivat Italian velat niin luotto säilyi. Tämä luotto nyt näyttää vähän rakoilevan ja siitä markkinat hermostuu ja EKP:n pitäisi rauhoitella markkinat . Ehkä kuulemme jälleen saman julistuksen kuin Kreikan kohdalla, euron puolesta tehdään kaikki mahdollinen ja euromaat maksaa.