Maanantai 10.12.2018

Mika Lintilä: Suomesta ei puutu rahaa vaan omistajia – ”Tarvitsemme omistajuusohjelman”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
22.11.2018 09:39
  • Kuva: Meeri Utti / Alma Talent
    Kuva

Suomi tarvitsee omistajuusohjelman, julisti elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) Sijoitus–Invest-tapahtumassa torstaina.

”Suomi on palannut tällä vaalikaudella kasvun tielle. Olemme katkaisseet näivettymisen kierteen, joka nakersi hyvinvointiamme. Maailmantalouden epävarmuuksiin emme voi vaikuttaa. Mutta kotimaisiin tekijöihin voimme puuttua, jotta pysymme kasvun polulla. Siksi tarvitsemme ensi vaalikaudella ohjelman omistajuuden edistämiseksi.”

Lintilän mukaan Suomessa ei ole pulaa rahasta, ”Suomessa on pulaa omistajista”.

”Yritysten kasvu edellyttää riittävää sijoittajien määrää”, hän sanoo.

Hänen mukaansa omistajuusohjelma tähtäisi nimenomaan kotimaisen omistuksen lisäämiseen.

”Kannatan tervettä kansallista itsekkyyttä. Itsellinen talous on kansakunnan henkivakuutus. Ulkomainen pääoma on tarpeellista, mutta pidän kotimaista pääomaa välttämättömyytenä. Ongelmallista on kotimaisen omistajuuden vähäisyys, ei ulkomainen omistajuus. Kaipaamme lisää kotimaisia sijoittajia.”

”Kotimainen omistaja on usein pitkäjänteisempi ja investoi todennäköisimmin Suomeen.”

Lintilä korosti, että nykyinen hallitus on tukenut omistajuutta monin tavoin.

”Olemme muun muassa keventäneet perintöverotusta ja tukeneet yritysten omistajanvaihdoksia. Osakesäästötilin luominen on yksi toimenpiteistä, joilla edistämme kotimaista omistajuutta. Valmistelussa oleva hallituksen esitys antaa selkeän viestin. Haluamme helpottaa kotitalouksien sijoittamista pörssiosakkeisiin.”

Lintilän mukaan omistajuusohjelmassa omistajuus otettaisiin käsittelyyn ”kokonaisvaltaisesti”.

”Se pitäisi sisällään muun muassa kasvuyritysten rahoituksen, omistajanvaihdoksien tukemisen sekä valtion omistajaohjauksen”, Lintilä linjaa puheessaan.

”Yrittäjän ikääntymisestä johtuva omistajanvaihdos on edessä seuraavan vuosikymmenen aikana lähes 50 000:ssä yrityksessä. Mielestäni on tärkeää varmistaa toiminnan jatkuvuus, jotta voimme pitää kiinni työpaikoista ja vauhdittaa yritysten kasvua. Yritysten jatkonäkymillä on yhteys niiden halukkuuteen uudistua”, ministeri sanoo.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit