Torstai 27.6.2019

”Hämmentävää: Suomessa verotetaan jopa lähdevettä”

Luotu: 
19.3.2019 08:47
  • Kuva: Outi Järvinen / Alma Talent arkisto
    Kuva
|

Panimo- ja virvoitusjuomaliitto pitää epäoikeudenmukaisena sitä, että ”virvoitusjuomien ja kivennäisvesien valmistevero on Suomessa EU-maiden korkein”. Liitto tuo asian esille tiedotteessaan.

”Se on mielestäni epäoikeudenmukaista. On hämmentävää, että kivennäisvettä ja jopa lähdevettä verotetaan. Lähes puolet panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden valmistamista tuotteista on alkoholittomia”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Liitto vaatii, että virvoitusjuomaverosta on luovuttava.

Verohallinnon taulukon mukaan maustamattomissa lähde- ja kivennäisvesissä veron määrä on 12 senttiä litralta. Maustetuissa ja makeutusaineita vesissä veron määrä on 27 senttiä litralta.

LUE MYÖS: Virossa kriisikokous – aiheena Suomi: ”Suomalaisturisti on muuttunut oleellisesti”

Panimoliiton mielestä juomien verotus on Suomessa epäjohdonmukaista, koska se ”ohjaa juomana väkeviä juomia”.

”Sekä viinejä että väkeviä viinejä verotetaan kevyemmin kuin oluita ja siideriä”, liitto toteaa.

”Verotuksen pitäisi ohjata kulutusta kohti miedompia juomia, mutta nyt tilanne on meillä päinvastainen. EU-maihin vertailtaessa Suomessa ohjautuvuus on kolmanneksi heikointa eli siirtymistä väkevistä juomista mietoihin ei verotuksella juurikaan tueta. Sen sijaan oluen ja siiderin valmistevero on EU-maiden korkein”, Pakarinen kritisoi.

EU-vertailua alkoholiverotuksesta on tehnyt Veronmaksajain keskusliitto.

LUE MYÖS:

SAK löi vaatimukset tiskiin: Veronkiristyksiä yli 600 miljoonalla eurolla – käyttöön uusi laaja varallisuusvero

”Verotetaan kaikkea omaisuutta, jota ei nyt veroteta” – Vasemmistoliitto sanoo suoraan mistä repisi 2 miljardia

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Johannes Hissa

Muuten yksi kuutiometri on 1000 litraa, sillä litra on sellaisen kuution tilavuus, jonka sivun pituus on 10 cm. Pitäisikö siis vesijohtovedelle laittaa myös sama 12 sentiä/litra valmistevero eli kuutiosta vesijohtovettä joutuisi maksamaan valmisteveroa 120 euroa.

Johannes Hissa
Vastaus kommenttiin #7

Tarkoitin kylläkin, että sama 12 senttiä/litra valmistevero pitäisi lisätä myöskin vesijohtoveteen, sillä nythän samasta vedestä maksetaan eri vero, riippuen sen myyntitavasta. Käytännössä siis kaupassa myytävästä vedenhinnasta voi jopa puolet olla pelkkää veroa.

Kenneth Ainetdin

Samaa mieltä Eeron kanssa. Jättäkää ne pullovedet kauppaan, ainakin Suomessa.

Täällä Espanjassa on asiat toisin. Ellei täällä itse puhdista kraanavettä, niin ainoa vaihtoehto on ostaa se kaupasta. Toisaalta 8 litraa Mercadonasta maksaa 72 senttiä, eli litrahinnaksi tulee 9 senttiä per litra. Suurin ongelma on kantamisen vaiva.

Mika Peltokorpi

Lähdevettä tuskin kannattaa ostaa, sillä se on usein käytännössä tuotantopaikkakunnan vesijohtovettä (pohjavettä). Kivennäisvedet sitten erikseen, joskin niissäkin hinta-laatusuhde on aika huono. Toisaalta halvempi vatsantäyte sekin, kuin moni muu. Ja myös kalorivapaa. Suolotonta vettä juodessa on riski elktrolyyttitasapainohäiriöön, jota taas kivennäisvesien kanssa ei pitäisi tulla.