Torstai 25.4.2019

Nyt tuli pahaenteinen taantuman merkki: ”Iskee Suomeen vuonna 2020”

  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Globaalin talouskasvun hiipuminen ja osakemarkkinoiden heikko päivä saivat sijoittajat kahmimaan Yhdysvaltojen valtion 10-vuotisia joukkovelkakirjoja.
|

Yhdysvaltojen eripituisten valtionlainojen korkokäyrä on kääntynyt, eli pitkät korot ovat nyt lyhyitä matalampia.

Globaalin talouskasvun hiipuminen ja osakemarkkinoiden heikko päivä ovat saaneet sijoittajat kahmimaan joukolla Yhdysvaltojen valtion 10-vuotisia joukkovelkakirjoja.

Markkinareaktion myötä lyhyistä lainoista sekä kolmen kuukauden että 1-vuotisen lainan korot ovat nousseet 10-vuotisen lainan korkoa korkeammiksi. 10-vuotisen lainan korko painui 2,444 prosenttiin, kun 3-kuukautisen lainan tuotto pysyi 2,467 prosentissa, kertoo Marketwatch.

Korkokäyrän kääntyminen on Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin San Franciscon aluepankin mukaan yhdeksällä viime kerralla ennustanut talouden taantumaa.

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich ennusti jo viime vuonna, että taantuma iskee Suomeen vuonna 2020 puoli vuotta Yhdysvaltain jälkeen. Hän puhui jo tuolloin tuottokäyrästä, joka on kääntynyt laskevaksi ennen jokaista Yhdysvaltain taantumaa vuoden 1955 jälkeen. Lue lisää: Strategin karu ennuste: ”Suomen nousukautta jäljellä vajaat kolme vuotta”

Von Gerich huomauttaa Twitterissä, että nyt Yhdysvaltain tuottokäyrä lähetti tuon taantumasignaalin.

”Taantuma iskee Suomeen vuonna 2020”, hän otsikoi marraskuun bloginsa, jonka jakoi tänään Twitterissä.

 

LUE MYÖS:

Pysäyttävä huomio Suomen tilanteesta: ”Kuva kasvun kiihtymisestä on pelkkää harhaa”

Strategin karu ennuste: ”Suomen nousukautta jäljellä vajaat kolme vuotta”

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jaakko Aalto

Näyttää siltä, että tulevan hallituksen talouspolitiikan tulosten ennakointi ja niiden selittely alkaa jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. Nythän on muutaman vuoden ajan selitetty, että ei talouden koheneminen johdu hallituksesta. Siirrytään siihen vaiheeseen, jossa selitetään, että ei talouden syöksy johdu hallituksesta.

Pasi Käyhkö

Maailman ja myös EU:n taloudet syklit vaikuttavat Suomen pieneen vientivoittoiseen talouteen pienellä viiveellä, mutta voimakkaasti. Aivan kuin viimeisen noin viiden-kuuden vuoden maailman talouksien nousu. Suomi on enemmänkin matkustajan kuin ajajan paikalla.

Joten, tulevaisuuteen on syytä suhtautua teallisestu

Markku Hatakka

’Sattumaako’ mutta on ennustettu myös että ilmasto alkaisi jäähtyä 2020 auringon magneettikentässä tapahtuvan muutoksen vuoksi!

Kylmää ’kyytiä’ luvassa ihmiskunnalle. Ollaanko molempiin uhkiin varauduttu? Pitäisi olla!

Seppo Puurunen

Kun Sipilä aloitti hallitustaivaltaan ja lupasi nostaa talouden nousu-uralle, oli ilmassa paljon epäluuloa. ”Ei tule onnistumaan”. Sitten kun onnistu, ”se johtuu maailman talouden noususta”.
No, edellinen hallitus toimi myös noususuhdanteen aikana, eikä kyllä ollut tulokseltaan kovin mairitteleva. Kyllähän Sipilän hallitus kompasteli kovasti kaudellaan ja sote epäonnistui, kuten oli käynyt edellisilläkin hallituksilla.
Mutta tapahtui se, mihin moni ei uskonut. Talous koheni ja ihmiset sai töitä.
Itse toimin vienti-ja kotimaan markkinoilla ja pari viime vuotta on kauppa käynyt ihan mukavasti. Kilpaillulla alalla voittomarginaali ei kovin kummoinen ole ja pinnalla pysyäkseen tuotekehitykseen ja laitteisiin on satsattava jatkuvasti.

Uusine veroinnovaatioineen mahdollinen vasemmistohallitus on kyllä... no, huolta herättävä. Pystyykö tästä paljon vielä kiristämään? Sanoisin että ei. Laitetaanko lypsävät lehmät lihoiksi?