Torstai 19.10.2017

Sinne menee Suomen 1,44 mrd. € – Eräpäivä 12.10.2012

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.10.2012 17:00
|

Perjantaina 12. lokakuuta Suomi maksaa Euroopan vakausmekanismin EVM:n tilille 1,44 miljardia euroa käteistä.

Euromaiden horjuvia kansantalouksia tukemaan perustettu rahasto aloitti tänään toimintansa. Rahaston koko pääoma on 700 miljardia euroa ja se pystyy toimimaan noin 500 miljardin euron varoilla.

Perjantaina erääntyvä 1,44 miljardin euron lasku on osa Kreikan tuoreimman tukipaketin vakuussopimusta, jonka mukaan Suomi maksaa EVM:n osuutensa heti yhdessä erässä. Suomen osuus on rahastosta 1,7974 prosenttia.

Muut EVM:iin osalliset euromaat hoitavat käteisosuutensa viidessä erässä vuoden 2014 loppuun asti. Yhteensä EVM:n käteiskassaan kerätään 80 miljardia euroa.

Käteisosuuden lisäksi EVM saa kaikilta osallistujilta takauksia. Suomi takaa EVM:n mahdollisia lainoja korkeintaan 12,58 miljardilla eurolla. Takauksia ei anneta käteisenä, elleivät EVM:n myöntämät tukilainat menetä arvoaan. Näin ei todennäköisesti käy.

EVM ottaa lainaa yksityisiltä lainoittajilta ja antaa varat eteenpäin talousapua pyytäneelle valtiolle. EVM voi lainoittaa myös pankkeja.

Jaa artikkeli:

Kommentit

juha aaltonen

Mutta tämähän on sijoitus, kuten Kreikalta saadut "takuutukset", jotka perustunevat jonkillaisiin johdannaisiin, mutta niin salaisiin,ja niin hyvin tuottaviin, että niistä ei voi julkisesti kertoa

EVM on hieno systeemi, n. kuuden kuukauden kuluttua, Suomi on tässäkin suossa koko potilla 12,4 miljardia. Kun eräät "heikot" maat joutuvat jättämään osuutensa maksamatta, vai antaako EVM Kreikalle lainaa, että se voi maksaa oman osuutensa EVM:n pääomittamisesta?

Ari Nurminen

Suomen eduskunta hyväksi EVM, nyt Suomi (suomalaiset) maksaa toisten velkoja ikuisesti, halua tai ei...
Ei ole auttanut vaikka Kreikka , Espanja jne jne on saanut miljardeja...Suomessa on nyt kuitenkin taantuma...ja nämä maat halua kohta lisä miljardeja...Luultavasti kunnallisuusvaalien jälkeen

Kasper Holtari

Kuvassa taitaa kylläkin olla Ranskan, Saksan, Luxembourgin sekä Espanjan omia kansallisia valuuttoja ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin... Mahtaako kansa noissa maissa kaivata omia valuuttojaan takaisin yhtä paljon kuin täällä kaivataan Suomen markkaa? Euro on tuonnut muassaan vain tarpeetonta rahanmenoa ja hullutusta; päättyisi jo tämä, mutta ei! Nössöpoliitikkomme maksavat meidän kukkaroistamme ja tulevat maksamaan vielä pitkään, ja senttiäkään - vai penniäkään? - ei tulla enää sen koomin näkemään.

Juhani Vinberg

Tämä kaikki rahanmeno vain sen vuoksi, että isoja voittoja tavoittelevien investointipankkiirien, Alppien eteläpuolisille Afrikan maille antamien valtionlainojen takaisinmaksu ei vaarantuisi? Mutta vaarantuvathan ne silti, kun panssarit tulevat Ateenan kaduille...

Richard Järnefelt

Kiitos taas, Katainen & kumppanit! Olette Suomen epäisänmaallisin hallitus. Otto Wille Kuusisen porukkakin olisi pitänyt parempaa huolta suomalaisista! Toivon, että joudutte vielä vastuuseen teoistanne.

P.S. Toimitus, arkistokuvassanne ei totisesti ole euroja.

Marja-Liisa Kalkela

Kiitos,kiitos.Tarkoitan Keskustan hallitukselle -07-11 eli porvareille. Asia näet on niin että Mari Kiviniemi sopi nuo 24-25.3.2011 Brysselin huippukokouksessa. Vieläpä tuo 12,4miljard. Ihan ilman eduskunnan lupaaa saavat nostaa tuohon summaan ,11,2 miljardista.
Niin kertovat asiakirjat tuolta ajalta.
Kepuhan on erikoistunut pankkien pelastamisessa . Viimeeksi -90 luvulla.