Maanantai 20.5.2019

Huh, mitä höykytystä! – Näin päättyi 33 miljoonan euron ura

Luotu: 
7.4.2009 19:17
Päivitetty: 
7.4.2009 19:27
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Peter Fagernäs ja Mikael Lilius

Faktakulma

–Mikael Lilius siirtyi Fortumin johtoon kesäkuussa 2000. Edellinen työnantaja oli ruotsalainen lääketieteellisen teknologian yritys Gambro.

–Syksyllä 2005 Fortumin johdon palkkiot herättivät yleistä raivoa. Liliuksen optioiden ja muiden etujen arvo laskettiin 12 miljoonaksi euroksi. Fortumin optiot johtivat siihen, että valtio luopui optioiden myöntämisestä hallitsemistaan yhtiöistä.

–Helsingin Sanomat kertoi 28.3. 2009, että Lilius sai viime vuonna palkkansa lisäksi lähes kolme kertaa vuosipalkkansa suuruiset osakepalkkiot. Hänen palkkansa ja palkkionsa nousivat yli kolmeen miljoonaan euroon.

–2.4.2009 Lilius ilmoitti jäävänsä eläkkeelle vuoden lopussa. Samalla hän runttasi valtion toiminnan Fortumin omistajana.

–7.4.2009 Fortumin uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Tapio Kuula. Lilius siirrettiin erityistehtäviin vuoden loppuun saakka. Jos Lilius olisi saanut potkut, hänellä olisi ollut oikeus kahden vuoden palkkaa vastaavaan korvaukseen eli noin 1,7 miljoonaan euroon.

–Lilius on ansainnut palkkaa, palkkioita ja optiotuloa Fortumista yli 30 miljoonaa euroa kahdeksana viime vuotena.

Lähde: STT

Mikael Liliuksella on varmasti takanaan rankka päivä – ja rankat pari viikkoa. Fortum kertoi tänään pitkään velloneen palkkiokohun päätteeksi, että yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Tapio Kuula. Lilius jatkaa Fortumin palveluksessa joulukuuhun asti toimimalla hallituksen ja johtoryhmän määräämissä tehtävissä Venäjän-hankkeiden parissa.

Lilius on Ilta-Sanomien laskelmien mukaan ehtinyt Fortum-uransa aikana tienata noin 33 miljoonaa euroa. Summassa on mukana palkka, palkkiot sekä optiot.

Fortumin hallituksen puheenjohtaja Matti Lehti myönsi tänään, että kuohunta Fortumin ympärillä vaikutti toimitusjohtajan aikaistettuun vaihtoon. Palkkiokohun seurauksena Lilius ilmoitti viime viikolla jäävänsä joulukuussa eläkkeelle ja myös Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs ilmoitti jättävänsä yhtiön.

–On selvä, ettei tällainen turbulenssi ole hyväksi millekään yhtiölle. Haluaisimme nyt rauhoittaa kuohuntaa ja epävarmuutta ja palata normaaliin päiväjärjestykseen, Lehti sanoi.

Tuore toimitusjohtaja Tapio Kuula arveli tänään Kaapelitehtaalla Fortumin yhtiökokouksessa, että palkkioasian vatvominen jatkunee yhä. Valtion omistuksista vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.) ehti jo viime viikolla toivoa, että Fagernäsin eroilmoitus olisi piste palkkiokeskustelulle.

Kuula on työskennellyt Fortumissa vuodesta 1996. Hän on ollut mukana yhtiön johdon palkitsemisjärjestelmässä. Huippuvuonna 2006 hän oli optioiden ansiosta Suomen kolmanneksi suurituloisin henkilö, 5,9 miljoonan euron tuloilla. Edelle ylsivät vain Lilius ja Nokian Jorma Ollila.

”On selvä, ettei tällainen turbulenssi ole hyväksi millekään yhtiölle.”

Lilius arvosteli viimeviikkoisessa tiedotustilaisuudessa kovin sanoin valtiota sen omistuspolitiikasta.

Lilius kertoi tuolloin, ettei hänen kahdeksan vuotta kestänyt Fortum-uransa ole aina ollut herkkua.

- Ei ole ollut mukavaa, kun on joutunut elämään henkivartijan turvin. Perhettäni on uhattu, hän sanoi.

Liliuksen voimakassanainen ulostulo käynnisti spekulaation potkuista, jotka sitten tavallaan tulivat tänään. Professori Jarmo Leppiniemi arvioi ennen johtajanvaihdosuutista, että Liliukselle ei annettaisi potkuja, mutta mies pysyisi Fortumin palveluksessa.

Leppiniemen mukaan Liliuksen tilannetta voi verrata siihen, kun johtaja irtisanoutuu mennäkseen kilpailijan palvelukseen.

– Silloin pääsääntö on, että palkkaa maksetaan, mutta työpaikalle ei saa enää tulla, Leppiniemi sanoi Iltalehdelle.

Nyt näyttäisi siltä, että Leppiniemen arvio on osittain osunut oikeaan – vaikkei Liliusta Matti Lehden mukaan ollakaan ”karkottamassa Siperiaan”. Potkujen antaminen olisi tarkoittanut kahden vuoden palkan eli 1,7 miljoonan euron erorahojen maksamista Liliukselle. Toisaalta nyt Fortumin on maksettava palkkaa Liliuksen ohella uudelle toimitusjohtajalle.

Kuula aloittaa toimitusjohtajana vappuna. Hänen eläkeiäkseen on sovittu 62 vuotta ja kuukausipalkaksi 70 000 euroa. Kuula on 51-vuotias.

Eipä Lilius kuitenkaan puille paljaille joudu, sillä hänen eläkkeensä tulee Uuden Suomen laskelmien mukaan olemaan huima: noin 500 000 euroa vuodessa ja noin 40 000 euroa kuukaudessa.

Faktakulma

–Mikael Lilius siirtyi Fortumin johtoon kesäkuussa 2000. Edellinen työnantaja oli ruotsalainen lääketieteellisen teknologian yritys Gambro.

–Syksyllä 2005 Fortumin johdon palkkiot herättivät yleistä raivoa. Liliuksen optioiden ja muiden etujen arvo laskettiin 12 miljoonaksi euroksi. Fortumin optiot johtivat siihen, että valtio luopui optioiden myöntämisestä hallitsemistaan yhtiöistä.

–Helsingin Sanomat kertoi 28.3. 2009, että Lilius sai viime vuonna palkkansa lisäksi lähes kolme kertaa vuosipalkkansa suuruiset osakepalkkiot. Hänen palkkansa ja palkkionsa nousivat yli kolmeen miljoonaan euroon.

–2.4.2009 Lilius ilmoitti jäävänsä eläkkeelle vuoden lopussa. Samalla hän runttasi valtion toiminnan Fortumin omistajana.

–7.4.2009 Fortumin uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Tapio Kuula. Lilius siirrettiin erityistehtäviin vuoden loppuun saakka. Jos Lilius olisi saanut potkut, hänellä olisi ollut oikeus kahden vuoden palkkaa vastaavaan korvaukseen eli noin 1,7 miljoonaan euroon.

–Lilius on ansainnut palkkaa, palkkioita ja optiotuloa Fortumista yli 30 miljoonaa euroa kahdeksana viime vuotena.

Lähde: STT

Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

K-veikko

Loppuuko älämölö vasta sitten kun Fortum on poistettu pörssistä ja sille on valittu poliittisesti oikea hallitus. Toimitusjohtaja ja hallitus valitaan poliittisten voimasuhteiden mukaan. Kansa pääsee edustajiensa kautta vaikuttamaan yhtiön asioihin hallintoneuvoston ylellisten viikkokokousten välityksellä. Myös ruhtinaalliset palkkiot tulevat näin kansan hyväksi, tosin demokraattisesti valitsemiensa edustajien välityksellä.

Vieras Nainen

mikä on hänen kipukynnyksensä palkan ja palkkioiden suhteen eli jos palkkaa ja palkkioita rokotetaan tästä lähin niin, miten kova hinku hänellä on pois Fortumista, jolle omistanut jo ison siivun elämästään ja jonka venäläiseen rulettiin tuntuu jääneen koukkuun?

Tästähän lienee kysymys: johtajatko ovat niin itsestäänselvästi korvaamattomia ja heillekö riittää niin paljon ottajia että voivat lypsää liksaa minkä kehtaavat? Etenkin tässä maailman tilanteessa. Venäjän ja USA:n presidentti tienaavat murto-osia näiden sähkökeisareiden palkkioista.

Tästä lienee myös kysymys: ajatteleeko johtaja jotain itse, saako hän suutaan auki vaikkei kysytä? Ettei tarvitse tehdä liliuksia.

Vieras

Mikä muuttui kun Lilius pantiin sivuun? Liliusta ei hetkeäkään syytetty mistään (saati todettu syylliseksi) joten hänen hyllyttämisensä ei muuta mitään. Kuula jatkaa lähes samoilla eduilla.

Nyt tämä asia ei kertakaikkiaan saa jäädä tähän. Todelliset mokailijathan ovat Fortumin vanhoissa hallituksissa ja hallintoneuvostoissa.

Ei saa hyväksyä Häkämiehen ja kumppaneiden hymistelyä uudesta alusta. Poliitikoja ei saa päästää kuin koira veräjästä.

Koko homma on todella syvältä. Ensin Fortumin hallitus pestaa uuden toimarin ja lupaa tälle hyvän palkan jos toimari nostaa Fortumin arvoa. Näin tapahtuu jonka jälkeen sitten kateellinen ja yksinkertainen kansa median usuttamana alkaa pitää meteliä ja poliitikot pelästyvät.

V-t---aa..

Liike

Fortumin johdon palkkiojärjestelyt on junailtu erikoisesti. Alunperin ne on luotu yhtiön hallituksen palkkiokomiteassa, johon kuuluu muutama hallituksen jäsen. Lisäksi toimitusjohtaja Lilius on osallistunut yhtiön vuosikertomusten mukaan komitean kokouksiin. Hän on siis ollut itse suunnittelemassa itsensä palkitsemista.

Seuraavassa vaiheessa yhtiön hallitus on tehnyt esityksen ohjelmien puitteista yhtiökokoukselle ja Lilius on taas ollut vuosikertomusten mukaan läsnä kokouksessa.

Kun yhtiökokous on hyväksynyt kunkin ohjelman puitteet, sen toteutuksen yksityiskohdat on suunnitellut hallituksen komitea ja päättänyt yhtiön hallitus. Ehkä arvaatkin jo: Mikael Liliuksen osallistuessa kokouksiin.

Poliitikkoja voi syyttää lähinnä heikoista liiketalouden tiedoista ja asiantuntija-arvioiden hankkimatta jättämisestä.

Kulloinkin hallituksessa olleet jäsenet ja hallintoneuvoston poliitikot löytää helpoimmin Fortumin omista tiedotteista tuolta:
http://www.fortum.fi/news_section.asp?path=14020;14028;14029;25800&all=f...

Vanhoihin optio-ohjelmiin liittyviä pörssitiedotteita löytyy samasta paikasta, mutta uudemmista osakeohjelmista ei ole liiemmin tiedotteita rustattu.

Vieras

Yösähkö takaisin ja kilpailutus sirkus todelliseksi tarjouskilpailuksi.
Kaikki tarvitsevat sähköä, mutta neroutta tarvitaan, jotta ihmiset saadaan pajunköyttä syöttämällä maksamaan yhä vähemmästä energiasta yhä enemmän. Vai Olkiluotoako sähkönkäyttäjillä maksatetaan ja siksi johtajan liksa 1,5 kertainen pääministerin palkka. Se on arvovaltakysymys.

Heli Sirkiä

Jos tässä nyt joku vielä yrityksen tai henkilöiden kasvoja haluaisi pelastaa, niin nyt olisi loistava tilaisuus perustaa joku säätiö ja kipata ylimääräiset rahat hyväntekeväisyyteen.

Vieras

Nyt tässä uudessakin toimitusjohtajan valinnassa on menty ääripäähän. Tarkoitan siis Kuulaa. Ei sellaisella, joka on ollut mukana kehittelemässä palkkiojärjestelmää jo vuodesta 1997 pitäisi olla mitään asiaa toimitusjohtajaksi. Mikään ei muutu. Lilius joutu Siperiaan ja uusi senkun vain porskuttaa. Suomen viime vuoden kolmanneksi eniten optoita nostanut mies. Kuula. Mitä asiaa ajaa. Ei varmaankaan meidän työttömien sähköstä maksajien!

jpcosta99

Pääministeri Vladimir Putin alaisineen-Sergei Lavrov ja
kaasu,öljy,energia-miljonäärit--näihin yhteyksiin ei
"pikkupojat" pääse--minulla on ollut kunnia olla mukana jo liki 30 vuotta.

Mikael Liliuksen uusitehtävä on vähintäänkin hyvin "mielenkiintoinen".

Onnea hänelle-uhrille-joka tapettiin lähestulkoon typerimmällä tavalla--henki pihisee-ja on aivan selvää-ettei muut Fortumin henkilöt löydä enää näin hyvää toimitusjohtajaa.

Kuula on hätävarjelun ratkaisu--ei pitkäaikainen!

Miksi ministeri Häkämiehen asemaa ei "nostettu esiin"?

"Nämä toimitusjohtaja-sopimukset ovat näköjään Fortumissa
sellainen tabu ettei tuossa tehtävässä ole mahdollisuus
olla kovinkaan pitkään" ja kun tekeehyvän tj-sopimuksen sille lyödään lekalla päälle ja poltetaan--ei anna hyvää
kuvaa koko yhtiöstä ja valvovasta ministeristä ja hallituksesta skä hallintoneuvostosta"!

Vieras

On todennäköistä, että mitään muutosta ei saada aikaan.

No, henkilöitä vaihdetaan johdossa ja homma jatkuu. Ehkä palkkiot eivät ole niin suuret kuin ennen, mutta kyllä 20 kertaa hyvää, normaalia palkaa parempi tulo kuukaudessa on ok + palkkiot.

Sähkönhintaan tämä ei vaikuta? Pörssiyhtiön hinnoittelussa on voiton maksimointi tärkeää ja tässä tapauksessa helppoa.

Politiikot(hallintoneuvostossa),pääsääntöisesti, ovat olleet hiljaa? Häkämies on soittanut puhelun ja presidentti on jossain maailmalla puhunut!

Me, kansa tyyydymme tähän! Taidamme olla saamattomuudessamme sen ansainneet!

Tyhmyydestä joutuu maksamaan

On surullista, että yli 30 miljoonaa ei tee ihmistä onnelliseksi. Potkut ja nöyryytys tietävät, että valta vietiin pois. Se tuntuu kurjalta, eikä sitä tunnetta miljoonat voi korvata.

Täysin älytöntä, että Fortum on pörssiyhtiö, jota kehitetään vain mahdolisimman suureen tuottoon ja pörssiarvoon. Se ei ole asiakkaiden, suomalaisten eikä valtion etu. Sitä nämä ahneet liikkemiehet nyt ovat hyödyntäneet ja hyödyntävät jatkossa.

Saako politiikot paljonkin avustuksia, koska asiaan ei haluta tai ymmärretä puuttua. Systeemi järkkyisi?