Maanantai 18.6.2018

Kreikalle lisää rahaa: ”Maksamaan joudutaan ja paljon”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.9.2013 19:17
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Kuva
    Kreikan parlamentin edessä on nähty viime vuosina useita mielenosoituksia.
|

Kreikka voi tarvita vielä ”vaikka kuinka monta apupakettia”, arvioi rahoituksen professori Vesa Puttonen.

–Tämä voi periaatteessa jatkua vaikka kuinka pitkään. Kyllä maa pystyy näennäisesti kunnossa pysymään, jos korkoa ei tarvitse maksaa juuri ollenkaan ja velka-aikaa pidennetään, Puttonen sanoo Uudelle Suomelle.

Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem kertoi tänään, että Kreikka tarvitsee lisätukea ensi vuonna jo luvatun tuen lisäksi.

–Aina sanotaan, että tämä on se viimeinen lainapaketti, Puttonen toteaa.

–Se, että Kreikka pystyisi selviytymään velkamäärästään, on ollut teeskentelyä ensimmäisestä tukipaketista lähtien, hän sanoo.

Puttosen mielestä on selvää, että Kreikka ei pysty maksamaan velkaansa, joka on 170 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Puttosen mielestä järkevintä olisi antaa Kreikalle lainat anteeksi. Professori on aiemmin kertonut sijoittaneensa itsekin Kreikan valtionlainoihin.

–Kun ajat ovat epätavalliset, tarvitaan epätavallisia keinoja. Pitäisi tunnistaa, että Kreikka ei pääse jaloilleen velkojensa kanssa, ellemme anna velkoja anteeksi, Puttonen sanoo.

Velkojen anteeksiantamisen etu olisi, että maalle syntyisi toivoa. Myös kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on kannattanut velkojen antamista anteeksi.

–parempi tapa nostaa Kreikka takaisin jaloilleen, voisi olla pyyhkiä yli ensimmäisessä tukiohjelmassa annetut lainat. Tähän joudutaan todennäköisesti menemään joka tapauksessa, Arhinmäki sanoi elokuussa.

–Nyt Kreikka on kuin syöttöletkun päässä. Se pärjää pelkästään ulkopuolisen tuen turvin. Se on kuin terminaalipotilas, joka pidetään hengissä, Puttonen kuvailee.

”Jotain tehty oikein”

Eurohankkeessa on Puttosen mukaan kyse jostain isommasta asiasta kuin rahasta. Kyseessä on rauhan hanke, joka pyrkii yhtenäiseen Eurooppaan.

–Euroalue on kuitenkin kasassa, että varmaan tässä on jotain tehty oikein, hän sanoo.

Jos Kreikalle ei annettaisi tukipaketteja, maa ajautuisi Puttosen mukaan kaaokseen. Tilanne olisi hänen mukaansa ”täysin ennakoimaton ja täysin hallitsematon”.

–Puhutaan sisällissodan vaarasta. Seuraukset voivat mahdollisesti olla jotain aika katastrofaalista. Lainapaketeilla voimme ainakin siirtää kaaokseen ajautumista eteenpäin, Puttonen sanoo.

Hän ei usko, että tilannetta saada korjattua yhdessä tai kymmenessäkään huippukokouksessa, vaan se vie aikaa.

–Totuutta pitäisi katsoa silmiin. Kreikka on elänyt yli varojensa ja me olemme sitä rahoittaneet, Puttonen sanoo.

–On vain vaikeita ja helkkarin vaikeita ratkaisuja. Kalliita ja tosi kalliita. Hintalappua ei etukäteen voida tietää, hän toteaa.

Suomi mukana

Euroopassa ei olisi Puttosen mielestä koskaan pitänyt hyväksyä lakia, jonka mukaan pankeilta ei vaadita omaa pääomaa, jos ne sijoittavat valtion obligaatioihin. Suomi on ollut laatimassa sääntöjä, joten on Puttosen mielestä kohtuullista, että Suomi maksaa seurauksista.

–Maksamaan joudutaan ja paljon, Puttonen sanoo.

Puttosen mielestä suomalaisten pitäisi muistaa, että he hyötyvät Etelä-Euroopan vaikeasta taloustilanteesta.

–Jos emme olisi eurossa, asuntolainojen korot olisivat varmasti korkeampia. Euro on nyt suhteellisen edullinen täysin kriisimaiden ansiosta, Puttonen sanoo.

–Suomen vientisektori ja asuntovelalliset  hyötyvät tästä merkittävästi. Ei tämä ole pelkästään kurjuutta, hän lisää.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Timo Nenonen

Olet, Esa oikeassa. Ja totuushan näistä tukipaketeista on täsmälleen se, mitä linjaa persut ovat jo reilut yli kolme ajaneet: EI mukaan yhteenkään tuki ja takauspakettiin ja EI EVM:lle.

Kun Suomelle ei ole kelvannut Soinin linja olemme valtiona kusessa ja hirvittävät kymmenien miljardien vastuut muitten toilailuista niskassamme.

Nyt olemme kärsineet näistä järjettömistä hallituspäättäjistä täysin kohtuuttomasti ja TÄYSIN TURHAAN:

Hannu Rautomäki

Kreikan velkojen leikkaaminen alkaa joka tapauksessa, ja silloin takauksien vuoksi alkaa Suomen maksajan rooli.
Suomi on ottanut ja tulee ottamaan omaa lainaa muiden euromaiden tukia varten.

Rauhan hankkeesta puhuminen edustaa sodanjälkeistä vanhaa ajattelua Saksan ja Ranskan vastakkainasettelun poistamiseksi.
Saksa ei olisi sotaa aloittamassa, vaikka ei olisi EU:ta eikä euroakaan.
Yhtenäistä Eurooppaa ei synny sen kansojen kirjavasta tilkkutäkistä EU:n, euron, eikä komissionkaan voimalla.

EU ja sen eurorupla ovat vain Neuvostoliiton sosialistisen talousmallin klooni höystettynä pankkikapitalismilla.

Reino Toivanen

Puttoselta sangen "ilmassaoleva" juttu.

Ei euro korkotasoja määrää, vrt Ruotsi, Tanska ja Englanti.

Eivätkä Suomi tai suomalaiset pankit ole juurikaan sijoittaneet Kreikkaan. Miksi siis maksaa?

Ensimmäinen kahdenkeskeinen laina (1.5 mrd euroa) oli Suomen sijoitus. Ja huono sellainen, noin miljardi jää saamatta.

Suomi myös maksoi Jutan "vakuuksien" hintana 1.44 mrd euroa EVM: ään. Jos ja kun velkoja leikataan tästä toisesta apupaketista EU-maiden yhteisellä päätöksellä, menevät Suomelta oikeudet näihin vakuuksiin.

Muut Suomen vakuudet EU-tukipaketteihin ovatkin sitten jo kymmenissä miljardeissa. Jos ja kun ainakin osittain nekin laukeavat maksuun, on Suomi kusessa oman, 7-10 mrd: n vuosittaisen syömävelkansa kanssa.

On siis kalliita ja vielä kalliimpia ratkaisuja. Tämä näyttää siltä "vielä kalliimmalta".

Mikko Kangasoja

"Euroalue on kuitenkin kasassa, että varmaan tässä on jotain tehty oikein"

Niin, pidetty resu mopo väkisin kasassa, koska vain se on tärkeää. Unioniunelma on ylitse muiden. Siksi euro on kasassa.

"Jos Kreikalle ei annettaisi tukipaketteja, maa ajautuisi Puttosen mukaan kaaokseen. Tilanne olisi hänen mukaansa ”täysin ennakoimaton ja täysin hallitsematon”."

Väittääkö Puttonen, ettei koskaan ennen ole missään lainahanat menneet kiinni? Esimerkiksi Kreikassa? Onko vuosikymmenien masennus parempi kuin hetken kriisi? Siitähän tässä on alunperin ollut kyse. Sisällissodilla voidaan pelotella, mutta kriisien seurauksia voidaan myös ehkäistä varautumalla, vaikka hanat suljettaisiin.

"Totuutta pitäisi katsoa silmiin. Kreikka on elänyt yli varojensa ja me olemme sitä rahoittaneet, Puttonen sanoo."

Kiitokset siitä hallituksellemme.

"Suomi on ollut laatimassa sääntöjä, joten on Puttosen mielestä kohtuullista, että Suomi maksaa seurauksista."

Pieni Suomiko olisi kääntänyt säännöt toiseksi? Höpöhöpö. Toisekseen, rahoitamme Saksan pankkeja, emme omiamme. Koska hoitolaitoksen mummon ääni ei riittänyt oikeaan hallitukseen, on kohtuullista hänen maksaa seurauksista. Näinhän se menee.

"Jos emme olisi eurossa, asuntolainojen korot olisivat varmasti korkeampia."

Eikä olisi asuntokuplaa.

Erkki Penttinen

"Suomi on ollut laatimassa sääntöjä, joten on Puttosen mielestä kohtuullista, että Suomi maksaa seurauksista

Mikko ei suomi ole ollut laatimassa noita pykäliä vaan suomalaiset pölvästit jotka nakertavat suomalaista perustaa koko ajan kansan siihen puuttumatta.80 prosenttia kansasta
seisoo hallituksen takana vaikka se kantaisi viimeisenkin maan euron kreikan huligaaneille.Tämä on pölvästi kansa
valtaosaltaan joten antaa mennä vaan.

Timo Nenonen

"niin kauan kuin joku hullu vaan antaa"

Ja kyllä näitä hulluja on meillä riittänyt jopa kahden hallituksen verran Vanhasen(Kiviniemi) ja Kataisen sekasikiöhallituksen muodossa.

On se vaan kumma, että kotimaahamme ei rahat riitä edes tiestön ylläpitoon, mutta kun euroalueelta joku vinkaisee, on nämä idiootit välittömästi syytämässä rahaa sinne, joudumme itse vielä ottamaan velkaa tätä umpihullua toimintaa varten.

Syytteeseen ja poseen kuuluisivat sekä edellinen, että nykyhallitus tekosistaan Suomen valtiota ja sen kansalaisia vastaan. Täysin tahallisesta valtion varojen hukkaamisesta.

Henri Alakylä

–Totuutta pitäisi katsoa silmiin. Kreikka on elänyt yli varojensa ja me olemme sitä rahoittaneet, Puttonen sanoo.

---

Emme muuten ole. Tai niin, BIS:n tietokannasta löytyy huikeat 27 miljoonan euron saatavat. Saksa, Ranska ja Iso-Britannia pankkiensa kautta ovat tuonne rahaa luottoina syytäneet. Emme me.

Tarkoituksenhakuista suomalaisten syyllistämistä. Tälläkö tavoin meitä yritetään saada muiden laskujen maksajia? Meillä olisi ihan riittävästi omastakin takaa laskuja hoidettavana.

Irja Laamanen

Henri tiadat olla enemmän oikeassa kuin tiedätkään. Docventures, viimeisin, käsitteli talousasioita ja Kreikkakin siinä oli kriittisestä näkökulmasta esillä. Kreikka asioissa meitä sinisilmäisiä Suomalaisia huijataan yhtä lailla kuin NOkian myynnissä ja monessa muussakin asiassa. Kyllä vie pitkään ennen kuin me kasvamme ymmärtämään kovaa bisnestä ja sitä että jokainen ajaa vain omaa etuaa, ei kenenkään muun. Yhteistä etua ei ole olemassakaan. Vaikka Puttonen yrittää ehdottaa sellaista ja syyllistää suomalaiset siinä samalla.

Hannu Mononen

"Kreikka voi tarvita vielä ”vaikka kuinka monta apupakettia”, arvioi rahoituksen professori Vesa Puttonen. –Tämä voi periaatteessa jatkua vaikka kuinka pitkään. "

Siinä vaiheessa, jos Suomeen joskus saadaan täysipäinen hallitus, tästä ilveilystä meidän verorahoillamme tehdään loppu.

Kreikkalaisille taattakoon humanitaarinen apu siten, että kukaan helleeni ei kuole kalorivajaukseen, janoon tai hypotermiaan. Sen voi EU kohtuudella luvata ainakin seuraavaksi 10 vuodeksi.

Kaikki siitä eteenpäin olkoon kreikkalaisten omalla vastiuulla, eli saada taloutensa siihen kuntoon, että he tienaavat enemmän kuin syövät. Voisivat alkajaisiksi panna omat miljonäärinsä maksamaan veronsa Kreikalle suomalaisilla veronmaksajilla maksattamisen sijasta. Seuraavaksi he voisivat pohtia, mitkä tarkalleen ovat ne tuotteet tai palvelut, joita kreikkalaiset voivat tarjota voitollisesti muunmaalaisille, sopeuttaen siihen mm. oman palkkatasonsa saadakseen tuotteensa kilpailukykyisiksi. Ja sitten eikun tuottamaan ja myymään sitä mikä kannattaa, ja lopettamaan elantonsa muilla maksattamisen.

Kyllä meillä aikaa riittää, voimme me taata ne kalorit, vitamiinit, juomaveden ja ruumiinlämmön ylläpidon vaikka telttakamiinoilla niin kauan kuin se on tarpeen, mutta siitä eteenpäin vastuu kuuluu yksinomaan avustettaville itselleen. Hengissä toki pysytte, mutta jos haluatte vaurastua yli sen, kepulikonstien käyttö siihen on jo tullut tiensä päähän.

Sauli Harju

Ei ole muuta mahdollisuutta kuin erota EU:sta kun EU ei anna periksi ja vie kaikki suomen rahat niin sillon muita vaihtoehtoja ei ole, tai tietenki se mahdollisuus on että otetaan kaikki velat niskaan ja suomen kansa muuttaa maasta pois.

Petri Suomi

Vie kaikki Suomen rahat????? Hei, tuo on jo niin paksua, että et usko itsekkään. Suomen ulkomaanvelka on aivan itseaiheutettua ja se menee aivan oman hölmöilyjemme tulosten paikkaamiseen. Ne on pikkurahoja Kreikkaan lainatut rahat. Kunhan ovat Perussuomalaiset keksineet omia itselleen selityksen 80 miljardin Suomen valtiolainan. Suomi ei todellakaan ole tuota summaa, ei edes lähelle lainannut Kreikalle. Ja hallitushan on luvannut edellisen olleen Suomen osalta viimeisen. AAA+ luottoluokituksen ja maailman kolmanneksi kilpailukykyisin maa on aivan kuralla, kun Perussuomalaiset eivät ole hallituksessa.

Viljamzon _

Miksi Kreikan pitäisi päästä jaloilleen ja selvitä kuin koira veräjästä?
Omasta puolestani saivat kärsiä ja Oikeen kunnolla. Sitten kun ruoka loppuu voin vippaa heille muutaman ropon yleisen vesivelli jakelun järjestämiseksi.

Antti Keskinen

En kerta kaikkiaan ymmärrä miksi ihmeessä Suomen pitäisi olla loppumattomissa talkoissa syytämässä rahaa valtiolle, jonka kurimus on itse aiheutettua. Humanitäärisistä syistä? Pyytäkööt siinä tapauksessa rahaa Unicefilta, Punaiselta ristiltä tai YK:lta.

Kokonaisuudessaan kyse ei ole vain tuista vaan poliittisesta halusta pitää Kreikka Eurooppa mielisenä Euroopan kyljessä - tätä juuri Kreikkalaistet poliitikot käyttävät hyväkseen lypsäessään ilmaista rahaa. Helpoin tapa olisi selkeä invaasio, jolla valtio otettaisiin EU:n haltuun, poliittinen eliitti syrjäytettäisiin ja virkamieshallitus laittaisi maan struktuurin kuntoon Gordon Ramsayn johdolla.

Erkki Penttinen

Sinä puhut Antti järkeä joka tälläkin sivulla on harvinaista.Suomen asioita hoitamaan tarvittaisiin nyt yhtä kipeästi virkamieshallitus jonka ei tarvitsisi pelätä äänestäjien menettämistä mutta eihän nykyinen nukkehallitus halua menettää ministerietujaan joten kurjuus jatkukoon "hyvinvointivaltiossa" kuten Katainen paskaa vielä jauhaa.

Antti Tenhunen

"Kreikka voi tarvita vielä ”vaikka kuinka monta apupakettia”, arvioi rahoituksen professori Vesa Puttonen. –Tämä voi periaatteessa jatkua vaikka kuinka pitkään. "

Muistakaa kaksi asiaa: Kreikka ei ole koskaan maksanut yhtäkään lainaa - ei ainuttakaa!

Toiseksi muistakaa: KAIKKI EU maat nauroivat Urpilaisen takuutuksille!

Irja Laamanen

Sitten kun minkä mallinen tahansa "raha" kaatuu ja keksitään muu välinen tavaran, työn jne vaihtoon, niin päästää kaikesta kerran taas pahasta. Eurot, dollarit ja muut ovat vain milikuvituksen arvokkaiksi nostamia välineitä.

Timo Huhtala

Kreikkalaisten ylpeys siitä, että veroja ei valtiolle makseta, on pääsyy koko valtion rappioon. Se ei tule lähitulevaisuudessa muuttumaan ja kerjuukäsi on ojennettuna euromaiden suuntaan niin kauan kuin idiootteja luotottajia riittää. Velkojen anteeksianto heti on halvin ratkaisu, sen jälkeen helleenit pärjätköön aivan itsekseen. Saattavat oppia olemaan, saattaa kuitenkin olla että eivät.

Olavi Nieminen

Tämä on täysin hölmöä, johon Suomella ei ole varaa.
Epärehellinen Kreikka on päästettävä konkurssiin ja irti eurosta. Sen pitää laittaa oma verotuksensa kuntoon ja päästävä omille jaloilleen eikä elää toisten rahoilla.

Juhani Piironen

Puttonen kertoo vääristeltyä totuutta.

Kuinka pankkitilille sijoittava säästäjä hyötyy matalista, alle inflaation olevista, koroista?

Voisiko Puttonen valaista asiaa.

On väärin sanoa että alhaiset korot olisivat vain Suomelle hyödyllisiä. Puttonen tietää tämän erittäin, erittäin hyvin. Ei hän voi sivuuttaa kaikkea oppimaansa tuosta vain. Professorilta odottaisi edes hivenen parempaa käytöstä.

JA

Kuinka kukaan voi lainat Paavo Arhinmäkeä taloutta käsittelevässä artikkelissa. Sehän olisi samaa, kuin lainattaisiin Aku Ankaa.

Petri Suomi

Vaikka onkin, niin kerroppa paljonko Suomi on aikuisten oikeasti maksanut Kreikan velkoja, taannut niitä tai vipannut sinne rahaa?

80 miljardin Suomen valtionvelka ei ole kreikkailaisten syy, eikä edes euro tai EU. Meillä ollaan toisataiseksi todella hyvässä tasapainossa AAA+ lukituksinemme. Toisin kuin muut. Tästä on kyse, ei siitä, että Perussuomalaiset selittää maapallon litteeksi, jos se vaan ääniä laariin tuo.

Heikki Härmä

Kreikkalaiset ovat olleet aina kauppakansaa, joka on tiennyt, että onnistuneeseen kaupankäyntiin kuuluu osata pitää maksava osapuoli tyytyväisenä jopa siinä määrin, että tämä rahastettava tulee seuraavallakin kertaa kun kukkarossa on ostovoimaa, hänen luo.

Meillä Suomessa on naisenemmistö.
Kuka istuu kukkaron tai pankin päällä?

Herää arveluttava kysymys: Ovatko kreikkalaiset tarjoilijat ja rantaleijonat Kreikan valtion virkamiehiä DDR:n Stasin malliin?
Brändi on paitsi juoma, myös markkinakuva.

Tukeutuuko Kreikka todellakin tähän äänivaltaiseen ja maksukykyiseen kansanosaan, joka kyllä maksaa?

Viljamzon _

Oot oikeassa Heikki. Suomessa naiset päättää nykyisin hyvin paljon julkisista asioista..olisikohan sillä mitään vaikutusta siihen, että maa velkaantuu..omat tyttöystäväni eivät ainakaan ole olleet mitään järjen jättiläisiä raha-asioissa vaikka muuten kylläkin:)

Aaro Heikkinen

Aina kun EUn huiputtamat uskovaiset joutuvat selityksineen nurkkaan, tulee se parkaisu että oikeastaan EU on rauhanprojekti. Mistä ihmeestä nämä uskovaiset tietävät, että täällä olisi ollut joku sota ilman tätä ylhäistön leikkikehää. Belgian ja Suomen verinen rajasota vai mikä?

Reino Maatainen

Voivoi, no J. Käteinen on saanut tahtonsa läpi. Ei ku ootas, se olikin Merkel joka sai tahtonsa läpi että muut osallistuivat heidän kuralla olevien pankkiensa tukemiseen Kreikan kautta.

Pian annetaan varmaan loputkin velat anteeksi Kreikalle. EU:ssa ei tarvitse enää noudattaa sääntöjä, joten miksi Suomikin ei rupeaisi käyttämään tätä hyväkseen?

Eli:
Valtio lainaa pirusti (vaikka 200 mrd €), perustetaan jotain valtion säätiöitä monimutkaisella paratiisijärjestelyllä ja rahat sinne piiloon. Sitten keksitään mihin ne rahat on muka mennyt tilastokikkailulla ja meinataan mennä konkurssiin. Kun velat on saatu vähitellen anteeksi, voidaan nauraa partaamme valtion saadessa budjettiin joka vuosi parikymmentä mrd € "muita" tuottoja...!