Lauantai 19.1.2019

Nyrstar: Talvivaaralle 20 miljoonaa euroa lainaa ”tietyin ehdoin”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
1.4.2014 10:15
  • Kuva: Talvivaara
    Kuva
|

Belgialainen sinkkiyhtiö Nyrstar lainaa kaivosyhtiö Talvivaaralle korkeintaan 20 miljoonaa euroa yrityssaneerauksen tukemiseksi. Talvivaaran suurin velkoja kertoo asiasta tiedotteessaan.

–Sopimuksen tarkoituksena on tukea Talvivaaran yrityssaneerausta lisäämättä Nyrstarin nettoriskiä Talvivaarassa, yhtiö tiedottaa.

Lainajärjestely on Nyrstarin mukaan riippuvainen erinäisistä ehdoista, joihin kuuluvat etenkin Talvivaaran suorittamien sinkkitoimitusten määrät. Nyrstar kertoo lisäksi jatkavansa muiden avainryhmien ja Talvivaaran kanssa työtä löytääkseen Talvivaaralle sijoittajia, jotka ”voisivat osallistua Talvivaaran kokonaisrahoituksen järjestämiseen”.

–Mikäli Talvivaara onnistuu pääsemään molempia osapuolia tyydyttävään rahoitusratkaisuun, on Nyrstar sopinut antavansa Talvivaaralle option jäädyttää tämän jälkeen sinkkitoimitukset aina 80 000 tonniin saakka, yhtiö kertoo.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: