Maanantai 20.11.2017

Lehti: Yle suurempi kuin BBC

Jaa artikkeli:
Luotu: 
4.10.2009 17:45
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Yleisradio maksoi ohjelmien esitysoikeuskorvauksia viime vuonna 71 miljoonaa euroa.

Suomen Yleisradio on väestömäärään suhteutettuna ja henkilöstöllä mitattuna kaksi kertaa suurempi kuin Ison-Britannian BBC, kertoo Iltalehti.

Yleisradiossa työskenteli viime vuoden lopussa yli 3 200 henkilöä täysipäiväisesti ja koko vuonna 2008 keskimäärin lähes 4 000 henkilöä. Ylen henkilöstökulut olivatkin viime vuonna 190 miljoonaa euroa samalla kun yhtiön liikevaihto oli 380 miljoonaa euroa.

Iltalehden mukaan Ylen varoista liian suuri osa käytetään ruotsinkielisen FST5-kanavan pyörittämiseen. FST5-kanavan kustannukset ovat 15 prosenttia kaikista Ylen tv-kanavien kustannuksista.

Finnpanelin tv-mittaritutkimuksen mukaan keskiverto suomalainen katsoi viime vuonna televisiota päivittäin 2 tuntia ja 57 minuuttia. Tästä ajasta kolme minuuttia kului FST5:n katseluun, kun esimerkiksi TV1:n katseluun käytettiin 43 minuuttia.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

HjX

Tulisiko halvemmaksi ottaa ruotsinkielinen kanava alihankintana joltain ruotsalaiselta TV-yhtiöltä? Ruotsinkielinen kanava on kuitenkin oltava olemassa niin kauan, kuin ruotsin kieli on toinen Suomen virallinen kieli. Vähemmistönä ruotsalaisilla on suomessa erikoisen paljon oikeuksia verrattuna muihin.

Penttijuhani

taata Suomessa Ruotsin radion ja TV:n ohjelmat, joita nyt saanee jo ostaa eri ohjelmien myyjiltä. Ainakin Tanskassa voi näin seurata Ruotsin ja Norjan tv-ohjelmia.

Jo nyt Ruotsin lehdet ja radio lainaavat r-kielen ohjelmia Suomesta. Nykytekniikoilla maitten systeemit voisi ainakin ositain yhdistää toimituksellisesti, niin että Suomessa saisi esim. Ruotsin radion kirjeenvaihtajat ja Ruotsissa vastaavat suomalaiset - pulmitta telestä ja radiosta.

Jos homman tekee hyvin, se johtaa sekä kulujen laskuun että palvelujen paranemiseen, mikä kait velvollisuus niiden toimittajille molemmissa maissa. Ruotsin kielen aseman "normalisoinnin," joka on tarpeen, ei pidä johtaa palvelujen heikkenemiseen kielellä. Se voisi lisätä kuuntelua kahdella kielellä molemmissa maissa.

Vieras

Mitenköhän tuo on laskettu? BBCllä ja YLEllä on teknisiä perustoimintoja, jotka vaativat tietyn määrän henkilöstöä siitä riippumatta, onko maassa 5 vai 60 miljoonaa asukasta. Sen yli menevästä osasta vasta voidaan tehdä suoria väestöpohjavertauksia. Onko tämä otettu huomioon?

Vieras myös

No no SepeTee... Lukemalla muitakin medioita (mukaanlukien Yle:n tarjoamat) huomaat "piikittelyn" yksipuoleisuuden! Aamulehden taannoisen "tutkimuksen" mukaan kansalaiset olisivat valmiimpia maksamaan tv-lupamaksun, kuin mediamaksun! (Kumpi onkaan kalliimpi)... Tommoinen pistää silmään ja varsinkin kun otsikoilla ilmoitetaan tyyliin "Kansalaiset mediamaksua vastaan"... Yritin etsiä juttulinkkiä Aamulehden sivuilta, mutta se on jostain syystä poistettu!?

Heikki K

Kun katsoo jonkun Ylen ohjelmien tekijöiden luetteloa, siellä on miestä ja naista solkenaan. Mitättömän ohjelman olisi voinut tehdä vaikka neljästään. -Nyt on autokuskia, puvustajaa, kampaajaa, tekstittäjää, järjestäjää, varajärjestäjää, ohjaajaa, varaohjaajaa, kahvittajaa... listaa naurettavuuksiin saakka.
Yksi kiitos sentään. Päiväradion puolella kuulostaa olevan ihan asialliset resurssit, jopa niukat. Kun toimittaja ei ole juontamassa, hän on reportteria tekemässä.

Vieras

Taidat vitsailla? Fst ohjelmathan on tosi huonolaatuisia. Samaanaikaan ruotsinkieliset ohjelmat syövät järjettömän suuren osan ylen rahoista, kuten uutinenkin kertoi.

Kyllä ylen olisi järkevämpää ostaa alihankintana joltain ruotsalaiselta tv-kanavalta ohjelmien näyttämisoikeudet koko Suomeen. Tulisi varmasti halvemmaksi kuin nykyinen fst.

Yksi hyvä keino säästää on siirtää Yle pois pääkaupunkiseudulta. Palkkamenot putoaisivat neljäsosan helposti, jos siirrettäisiin Yle vaikka lappiin tai pohjanmaalle.

Marty

FST5:ltä tulee päivittäin laadukkaita ohjelmia. Pohjoismaiset sarjat ja dokkarit ovat parasta, mitä toosasta ylipäätän voi suomalaiselle tulla. Sellaiselle, joka on puuduttanut aivonsa amerikkalaisella räisikimisellä koko pienen ikänsä, voi olla työlästä keskittyä aitoon skandinaaviseen kerronnan rytmiin ja tyyliin.

Ennen muuta FST5 ja Teema vaativat katsojiltaan rauhoittumista ja keskittymiskykyä.

Tänä vuonna Yle on toisaalta kyllä mokannut pahemman kerran Tangomarkkinoiden kanssa. Sitä kyseenalaista korkeakulttuuria pakkosyötettiin suomalaisille puoli kesää. Toivottavasti se jäi yhteen kesään.

MM-ralleja näytetään myös aivan kohtuuttoman laajasti. Selvästi vaatimattomampikin uutisointi niistä riittäisi.

eve_avolin

FST5 tekee mielestäni jopa laadukkaampaa ohjelmaa kuin suomenkielinen YLE. Ongelma on siinä, että sen ohjelmilla on vain muutama kymmenen tuhatta katselijaa, kun suomenkielisillä ohjelmilla on kymmenkertainen määrä. http://www.finnpanel.fi/tulokset/tv/vko/top/2009/39/fst.html

Ilmeisesti nyt kostautuu se, että ruotsinkieliset ohjelmat on siirretty omalle kanavalleen, jolle suomenkieliset eivät enää vahingossakaan eksy. Varsinkin kun monet ovat ottaneet sen kokonaan kanavaluettelostaan pois. Itsekin eksyin ennen paljon useammin katselemaan ruotsinkielisiä uutisia vain selvittääkseni, kuinka hyvin ne ymmärrän. Näin on jälleen rakennettu yksi henkinen muuri kieliryhmien välille, kun ankkalammikon media on sekä eristäytynyt että eristetty suomenkielisen Suomen ulkopuolelle.

Kannattaisi lyödä FST5 ja Teema yhteen, molemmilta tulee pääosin kulttuuria, joka ei ole alunperin suomalaista.

Fasse

ruotsinkielisiä uutisia ylläpitääkseni kielen osaamista. Muuten meni suhtkoht hyvin, mutta se loppuhuipennus; Christina W. sanoi aina uutisten päätteeksi vino ilme naamallaan "Kuk väl." Eikä se tietääkseni ole edes verbi.

Ääni korvesta

Mainitsit ylen maakuntatoimitukset. Niitä taitaa olla 20 kpl ja henkilömäärä kussakin vähintään 18, keskustoimituksessa enemmän eli kko maassa yhteensä vähintään 400 henkeä, arvelen.
Mitä he tekevät? Vain minimaalisen osan aikaa maakuntatoimitukset tekevät omaa maakuntaansa koskevaa ohjelmaa, valtaosa on tiskijukkatoimittamista levynsoiton välillä. Maakunnallisia toimitettuja juttuja on tosi vähän - ainakin Oulun läänissä.

Jos sama tyhjäntoimittaminen kertaantuu muissakin maakunnissa, niin maakuntien ohjelma-ajan voisi supistaa kahteen-kolmeen puolen tunnin ohjelmapätkään aamulla, keskipävillä ja illalla. Viisi toimittajaa per maakunta hoitasi uutis- ja ajankohtaistoiminnan vallan hyvin.
Levyjen soitto voidaan maakunnista lopettaa ja keskittää yhteen paikkaan.

Maakuntaradiot eivät nykyisellä ohjelmistollaan mitenkään lunasta nimensä edellyttämää paikkaa ylen organisaatiossa.

Vieras

Otsikko antaa selvästi ymmärtää, että YLE on absoluuttisesti suurempi kuin BBC ja vasta tekstissä kerrotaan "väestömäärään suhteutettuna ja henkilöstöllä mitattuna", ei nyt kovin laadukasta journalismia US:lta. Ja mihin väestömäärään suhteutettuna. Mikä markkinaosuus. Näyttää olevan kilpailevan median värittämää "tutkimusta".

Liike

Ei voitaisi edes puhua enää otsikosta, jos se olisi monen rivin pituinen ja siihen olisi sisällytetty jutun keskeinen sisältö samaan tapaan kuin tiivistelmissä tehdään.

Itse asiasta sen verran, että YLE kärsii mammuttitaudista aivan vastaavasti kuin muukin julkinen sektori. Yksi syy on perinne, jonka mukaan henkilöstöä palkataan puolueiden voimasuhteiden mukaan ja kannatuksen muuttuessa tilanne tasoitetaan palkkaamalla entisten rinnalle uusi suosiotaan lisänneen puolueen edustaja.

Väen vähentäminen ei ole tarpeellista vain Yleisradiossa, vaan koko julkisella sektorilla.

Vieras

Kilpailevaa mediaa? Kilpailevilla medioilla ei ole eikä tule olemaan veronkeruuoikeutta. Yhtä hyvin apina voisi johtaa Yleä, kun ei tarvitse vastata tuloksellisuudesta tai ohjelmien laadusta. Virkamiehille ollaan vain opetettu, että rahat tulevat aina vuosittain 'jostain'.

Kuulostaa typerältä että joutuisi maksamaan 175e/vuosi Ylen muutamasta tv-kanavasta, kun 240e/vuosi saa jo Viasatin 40 sateellittikanavaa.

Vieras

"Väestömäärään suhteutettuna esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC on jopa puolet pienempi kuin mammuttitaudista kärsivä Suomen Yle.
- - - Jungner hermostui ja väläytteli julkisuudessa reilun 300 ihmisen vähentämisellä. Kansainvälisesti vertailtuna Ylellä olisi siis kuitenkin varaa potkia pellolle pikemminkin yli tuhat henkilöä.", à la Iltalehti.

Samalla logiikalla Hesari voisi olla vaikka neljä sivua ja Iltalehti kaksisivuinen. Eipä tarvitsisi tehdä juttuja lainkaan, vain lööpit.
Eduskuntaankin voitaisiin valita vain puolen tusinaa kansanedustajaa Suomen kääpiökansaa edustamaan.
Sellaisessa maassa sananvapaus, journalismi ja demokratia kukoistaisi.

Jola

Ylellä tuntuu rahaa olevan liian kanssa. Se käy ilmi mm viime aikoina kovasti keskustellusta Yle2 tuottamasta ohjelmastakin. Ohjelmaan oli palkattu rakennusalan asiantuntija todistamaan laskelmillaan, että pm Matti Vanhanen ei ole rakentanut omakotitaloaan yksin. Meille tavallisille tallaajille asia on aivan selvä muutoinkin. Puheena oleva tieto oli kaiken lisäksi täysin merkityksetön itse ohjelmassa, ja elämässä yleensäkin.

Vieras

Täten tulen vaatimaan tulevan yle veron maksajana että en maksa mistään hurrikanavasta. FST pois, tämä on suomi, jossa on valtaosa väestöstä on suomalaisia. Tekisi mieli sanoa tähän kirosana, mutta katoaisi sensuuriin syövereihin tämä viesti.

Vieras

Täten vaadin, että minulta pidätetystä tuloverosta syntynyitä varoja ei ohjata:

- urheiluun
- rock-musiikin vientipyristelyihin
- yristystukiin
- Walhroosin maataloustukiin
- puoluetukiin

Näinkö tämä toimiikin, voiko lähettää myöhemmin lisää ?

harrykaven

Kyllä, YLE:llä on pöhötauti. Tauti on kehittynyt vähitellen jo reporadion ajoista lähtien ja saavuttanut pahasti tulehtuneen tilan, kun toimitusjohtajaksi valittiin poliittiselta broilerifarmilta M. Jungner. Herää kysymys, miksi ne samat ministerit ja kansanedustajat, jotka huutavat kansalaisia vyönkiristytalkoisiin, ovat nyt lainsäädännöllisin keinoin varmistamassa YLE:lle avoimen piikin. Miksi kukaan ei ole kiinnostunut tutkimaan mitä tuossa tunkiossa nimeltä YLE oiken muhii ?

Kaikkialla niin talouselämässä kuin valtion ja kuntien piirissä tehdään kustannussäästöjä. Valtiolla on oikein oma ohjelmakin, jolla supistetaan lähinnä suorittavassa portaassa olevien työntekijöiden lukumäärää. YLE:lle myönnetään lisää rahaa korottamalla taas lupamaksuja. Ennen tällaista päätöstä pitäisi todella tutkia mihin YLE nuo rahat käyttää. En muista aivan viime vuosilta yhtään tapausta, jossa kaikki eduskuntapuolueet saumattomasti ovat jonkun hankkeen takana. Eivät edes poliittiset änkyrämme (Soini ja Arhinmäki) tunnu löytävän mitään kritiikkiä asiasta. Miksi ? Joiltakin yksittäisiltä kansanedustajilta kuuluu jotain vikinää, mutta puolueiden politrukit varmaankin heidät nopeasti vaientavat. Mistä kumpuaa tämä vaihtoehdottomuus, joka ainakin julkisivun puolelta vaikuttaa lähinnä neukkulan politbyroon linjalta?

Salaiset kansiot vain jatkuvat ja artistit maksavat.

Vieras

MIltähän Ylen väkimäärä näyttää, jos sitä olisi verrattu pienten maiden vastaavin yhtiöihin, kuten Ruotsi, Norja, Tanska jne...tätähän jutun toimittaja ei tietenkään voinut tehdä, kun almalainen herra isoherra päätoimittaja tjsp on käskenyt tehdä negatiivisen jutun.

Tv-luvan hinta on ollut Suomessa eurooppalaista keskitasoa >> tästä seuraa johtopäätös, että ei se työvoiman kokokaan voi olla muuta kuin keskitasoa, kun ko ala on kaikkialla työvoimavaltaista.

Iltalehden vedätys on jo omaa luokkaansa, vaikka (kassi-)Alman kirjoittelu on ollut ihan saman suuntaista muutenkin.

Vieras

Tuossa jo aikaisemmin olikin tuollainen tieto:

"Verratkaa sitä 4000 henkeä vaikka nelikielisen ja 7,6 miljoonan asukkan Sveitsin 1500 henkeen."

mutta vertailun vuoksi vaikkapa ruotsissa SVT:n palkkalistoilla on 2300 henkilöä ja asukkaitahan oli sen 9,2+ miljoonaa.

Ei taida YLE pärjätä vertailussa kovin hyvin, vaikka pienempiä vertailisikin, oli almamedian tai muun median vertailija vuorossa.

Koskapa työvoiman määrä ylittää keskitason (kun hieman tutkii, eikä vain "johtopäättele") niin voisi vedellä mieluummin johtopäätöksiä vaikka siitä, että saako sitten parempaa ohjelmaa ulos töllöstä kun kaikki tulot eivät ole kiinni henkilöstön palkassa - vai seurataanko muuallakin vain uusintoja?

ps. eip oikkein löytyny viel sit vedätyst, mut ootetaan täsä ny - kyl se sielt löytyyp!

nipa44

Hyvin on saatu ihmiset manipuloitua uskomaan, että kaikessa pitää säästää, että julkinen sektori pitää olla kuin yksityinen sektori, että kustannukset putoavat roimasti kun siirretään toiminnot maakuntaan, että alihankinta on halpaa, että yksityistäminen on tie taivaaseen. Hölmöläisten hommaa, kuvitella, että me kansalaiset jotenkin hyötyisimme näistä säästötalkoista, joita käydään niin lama- kuin nousukautena. Verotko pienenevät sitten kun julkinen sektori on "tehokas", saamme itse pitää rahat, niinkö ? Kaikki tämä säästölässytys kohdistuu vain ja ainoastaan yhteen ihmisryhmään: meihin kaikkiin työtätekeviin, kansaan, omaa oksaa sahaamme.

Ola

Oikein. Voimme aloittaa sen poistamalla YLE:stä "Sörkän Yliopiston Tampereen osaston" kouluttamat vasemmistopropagandaa opiskelleet toimituspäälliköt ja toimittajat. Tilalle otetaan todelliset vietinnän ja tiedotusalan ammattilaiset. Silloin hyväksyn myös YLE-pakkoveron.

Pääsemme länsimaiseen vapaaseen oikeaan tiedonvälitykseen. Demarit ja kommunistit eivät enää hallitsisi väritettyä ja osin sensuroitua suomalaisille jaettavaa tietoa.

Sama pitää tehdä muuallakin valtion hallinnossa.

Vieras

Ja eiköhän olisi aika puhdistaa nepotistiset työpaikat yksityisiltä markkinoilta, näitä kädettömia tj:n poikia on saanut riittävästi opastaa viimeisen 25 vuoden aikana, mitä jos kokeiltaisiin seuraavaksi valita OSAAVIMMAT ihmiset työtehtäviin ?

Vieras

Olen samaa mieltä että politikot esim. isopalkkainen Heinonen ja muut poliittiset rosvot. Musiikkitalon
rahoittaminen, ruotsinkielinen kanava voisi olla TV2 yhteydessä kuten joskus aikaisemminkin oli ja tämä sinfonia orkisteri. Muuten mitä YLE tekee tangomarkkinoilla? Ja osa urheilusta siirtää maksukanaville
tässä vain muutama säästökohde. Onhan se käsittämätöntä
että heidän tavoitteensa on nostaa budjetti 400milj.
Niin kun otetaan vielä mukaan tämä korkeakulttuuri jota
tuetaan isolla summilla. Eipä ole ihme jos
ei ole varaa peruspalveluita kustantaa, ottaen vielä
huomioon nämä kultapossukerhot kuten eduskunta.

Paukka

Mihin ihmeeseen me yleä enää tarvitaan? Kyllä, kulutan toisinaan heidän palveluitaan, mutta kyllähän vastaavia palveluita voisivat yksityisetkin tarjota, jos heille olisi vain tilaa. Nyt ei ole, eikä mahdollisuutta anneta. Toki voi Yleä perustella joillakin ihmeellisillä hätätilanne näkemyksillä, mutta sekin voidaan hoitaa sopimuksilla. Eihän ambulanssitkaan ole enää julkisen sektorin hätätila-autoja...

Yrittäjänä on todella vaikea ymmärtää julkisen sektorin toimintaa. Puolet henkilöstöstä koko julkiselta puolelta pellolle, niin veroprosenttikin voisi olla kohtuullisempi. Samat henkilöt, jos jotenkin vielä voitaisiin opettaa normaalin työelämän tavoille, voisivat alkaa tekemään tuottavaa työtä ja sitten veroprosenttia voitaisiin jälleen laskea.

Yritykset joutuvat sopeuttamaan toimintansa hyvin nopeasti toimintaympäristön muutoksiin. ONKO MEILLÄ SUOMALAISILLA VARAA JULKISIIN HISTORIALLISIIN INSTITUUTIOIHIN ja todella ihmeelliseen virkamiesjärjestelmään, jossa joka toinen virkamies saattaa jopa tehdä sitä, mitä hänen pitääkin.

olavinieminen

"Yleisradiossa työskenteli viime vuoden lopussa yli 3 200 henkilöä täysipäiväisesti ja koko vuonna 2008 keskimäärin lähes 4 000 henkilöä. Ylen henkilöstökulut olivatkin viime vuonna 190 miljoonaa euroa samalla kun yhtiön liikevaihto oli 380 miljoonaa euroa."

Nyt kun maksuperusteet muuttuvat niin koko Yle pitää muuttaa samalla.

Itselläni on asunto Suomessa ja Saksassa. Lisäksi lomaosake Suomessa.
Viime vuonnakin asuin puolet ajasta ulkomailla ja pystyin vähentämään maksuni enkä maksanut tuplasti.
Nyt uhkana on, että joudun maksamaan 3 kertaisesti!!!

Suomessa on suuri joukko eläkeläisiä, jotka asuvat osan vuodesta ulkomailla ja siellä ei Yle näy.

Tuo lakiesitys on täysi susi jos se ei tunne poikkeuksia!

Nyt ajetaan eläkeläiset ulos Suomesta Yleä pakoon.
Toinen ryhmä on opiskelijat, joilla ei ole TV-laitettakaan.

sivustakatsoja

BBC oli ennen Thatcherin aikaa pullollaan väkeä. Homma pantiin kuriin mm. siirtämällä uutiskuvaukset toimittajan itsensä tehtäväksi. Normaalit kolme kuorma-auota hienon tekniikkansa kanssa ja parikymmentä ihmistä jätettiin pois uutisreissuilta. Tottakai kauhea protesti ja huuto syntyi mutta mutta Thatcherin aikaan kestettiin huutoa. Sanoivat vaan, että uudet toimittajat tulevat hoitamaan hommat elleivät vanhat halua. Niinpä sitten siirtyminen toteutettiin ja katsojat eivät huomanneet mitään kuvan tai äänen laadussa tai muissakaan BBC:n palveluissa. Mistä meillekin saataisiin rautarouvan tyylinen Jungner?
Hyvä vertauskohta meille.

Hannu Mikael

Ehkä oikeudenmukaisempaa olisi laskea esimerkiksi tuotetut ohjelma-ajat per kansalainen jonkinlaisena tehokkuusmittarina?
Minuutteja per asukas.

Kuitenkin jos YLE:n henkilöstömäärää vertaa Kiinan valtiontelevisioon, niin YLE tuntuu turvonneelta jättiläiseltä suhteutettuna maan kokoon.
Kiinan valtiollinen CCTV noin 15 000 työntekijää.
YLE noin 4 000 työntekijää.

Vieras

"MIltähän Ylen väkimäärä näyttää, jos sitä olisi verrattu pienten maiden vastaavin yhtiöihin, kuten Ruotsi, Norja, Tanska jne...tätähän jutun toimittaja ei tietenkään voinut tehdä, kun almalainen herra isoherra päätoimittaja tjsp on käskenyt tehdä negatiivisen jutun."
,,,,,,,,,,,,,
Pitänee sitten auttaa jutun toimittajaa.

Yleisradiossa työskenteli viime vuoden lopussa yli 3 200 henkilöä täysipäiväisesti ja koko vuonna 2008 keskimäärin lähes 4 000 henkilöä. Ylen henkilöstökulut olivatkin viime vuonna 190 miljoonaa euroa samalla kun yhtiön liikevaihto oli 380 miljoonaa euroa.

SVTn sivujen mukaan Ruotsin TVn johto päätti viime vuonna vähentää kustannuksia 250 miljoonalla kruunulla tammikuun 1. päivään 2010 mennessä.
Tällöin vähennetään 400 virkaa eli 2500:sta noin 2100:aan.

Suomen YLE:llä on siisvuoden vaihteessa lähes tuplasti enemmän virkoja kuin Ruotsin TV:llä.

rahottaja

Ylen antia en nauttisi vaikka maksettaisiin. Kohta joudun maksamaan vaikken nautikaan.

Mielestäni keskustelu siitä, montako työntekijää tai kanavaa Ylellä pitäisi olla on turhaa. Paljon mielekkäämpää olisi keskustella siitä, missä määrin Yleisradion kaltainen organisaatio on meille tarpeen, mitä palveluita siltä halutaan ja paljonko rahaa meidän kannattaa siihen käyttää.

Yleisradion käyttöön (jos sitä ei päätetä lakkauttaa) annettaisiin sitten verorahoista tietty rahasumma, joka käytännössä mahdollistaisi nykyistä huomattavan paljon suppeamman toiminnan. Rahan kanssa annetaan luonnollisesti myös tiukka velvoite tiettyjen perustoimintojen toteuttamisesta, joten ihan mihin tahansa annettua rahaa ei voisi käyttää.

Näin Ylen syönyt Yleisradio joutuisi pakon edessä itse karsimaan toiminnoistaan tarpeettomimpia (kuten esim. viihdettä, jota saadaan muualta yllin kyllin, ylimääräisiä tv kanavia jne.) ja vähentämään henkilömääräänsä terveemmälle tasolle.

Näinhän muutkin alan toimijat joutuvat tekemään - ei kaupallisilla yhtiöilläkään ole varaa tuhlata rahaa tarpeettomiin toimintoihin tai ylimmääräiseen henkilöstöön.

Eli maksetaan Yleisradiosta, jos se on meille kannattavaa: Ihan hyvä olla mahdollisuus kansalliseen tiedonvälitykseen. Maksetaan siitä. Mutta miksi maksettaisiin esimerkiksi urheilusta ja viihteestä, jota saa muualtakin? Ei makseta siitä, ostetaan se muualta, jos halutaan. (Ja niinhän ihmiset jo nyt tekevätkin.)

Kuka hyötyisi? Maksajat. Ja suurin hyötyjä olisi Suomen Yleisradio, jolla voisi (ehkä) olla taas tulevaisuus.

Vieras

Istuin kahvilla ja siihen tuli pihalla kolme YLE:n isoa bussia ja noin 100 henkilöä ne autoista ulos.

Kun kysyin mihin he menee niin sanoi että menee pesäpallon ottelua filmimään.

Se oli sunnuntai ja luulen että silloin maksaa sunnuntailisän ja monikertapalkkaa ja myös päivärahhoo.

VierasRuotsista

Hirveää haaskaamista se tuo sosialismin airuena toimineen Ylen toiminta on koko demarikauden ollut. Kukaan pääjohtajista ei Sundströmin jälkeen ole osannut päässälaskua.
Laskelmat on tehnyt joku demariekonomi ja jälki on mitä on. Kertokaapa missä yhtiössä demarijohtaja on saanut pelit pelaamaan. Ei missään, Ylermi Runkoa lukuunottamatta.

50-60 %:n saneerauksella Ylen budjetti putoaisi noin 180 miljoonaan euroon.
Väkeä olisi uudessa tehokkaasti johdetussa Ylessä 1 200 henkilöä. Ja kun laitetaan tehokkaat toimitukset ympäri maata nousee väkimäärä noin 1300 henkilöön.
Osa toiminnosista, ohjelmisja jne. ostettaisiin ostopalveluina kuten nytkin, mutta kilpailtuun hintaan.
YLEn johtoon kaivaraan rautainen talouspomo, jolla on myös journalismista selvä käsitys.
Nyt on aika panna YLE nälkäkuurille ja rahoittaa suoraan budjetista.
Uudella eduskunnalla ja uudella hallituksella on ratkaiseva valta ja sitä tulee käyttään niin, että poliittinen YLE muuttuu uutisYleksi.

Netti Aika

UutisYle?

Se voisi olla hyvä lähtökohta.

TV-puolella tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että olisi kaksi kanavaa, joista toinen on 24h/vrk uutiskanava kansainvälisten uutiskanavien tapaan. Reaktioaika maailman tapahtumiin heti, eli ei enää "ylimääräisiä" uutislähetyksiä. Joukossa jonkinverran ajankohtaisohjelmaa, vaalikeskusteluja ym.

Olennaisena osana tähän kuuluisi kanavan verkkopalvelu kansainvälisten Uutislähteiden tapaan. Palveluun kannattaisi satsata, jotta sen laatu saataisiin hyväksi.

Tällaisella toiminnolla Yle voisi tarjota jotain, mitä kotimaiset muut palveluntarjoajat eivät pysty tarjoamaan. Kanava edustaisi eräänlaista kansakunnan hereilläoloa, tietoisuutta maailman tapahtumista.

Kaikkea ei kuitenkaan voi saada.

Ei voi saada laajamittaista laadukasta UutisYleä ja laajamittaisesti muita laadukkaita palveluita tuottavaa Yleä. Täytyy priorisoida.

Viihdettä, urheilua ym. saa muualta, eikä siihen kannata muutoinkaan laittaa painopistettä. Kansalliselle laadukkaalle tiedotusvälineelle sen sijaan on tarve. Eli painopiste maailman tapahtumien seuraamiseen ja kaikki muu TV-toiminta yhdelle erilliselle kanavalle.

Toinen kanava palvelisi siis ajankohtais- kulttuuri, urheilu ym. tarjontaa sekä ruotsinkielistä kansanosaa. Aivan - yksi kanava kaikille näille muille palveluille riittää hyvin nettiaikana. Kaiken tämän tarjonnan osuus televisiossa pienenisi näin merkittävästi aiemmasta ja näin tämäkin tuotanto voitaisiin toteuttaa laadukkaasti.

Nyt ja etenkin tulevaisuudessa kiinteitä kanavia tarvitaan muutoinkin entistä vähemmän, kun aineistoa voi ladata suoraan verkosta katsottavaksi milloin vain.

Diplomi-insinööri

Nyt täytyy muistaa että kukaan ei palkka pois potkittuja Yleläisiä. He ovat suojatyöpaikan uhreja, ei se ole ihmisten oma vika että ovat saanee palkan tekemättä tuottavaa työtä. Pitäisi antaa heidän nauttia palkkaansa kunnes pääsevät kunniakkaasti eläkkeelle.

Jani1986

Paukkaa voisi sivistää sen verran ettei yksityisellä rahalla voidellut uutiset voi ikinä saavuttaa saman luokan objektiivisuutta kuin julkisesti tuotettu media. Tosin, vaikka ei Ylelläkään olla immuuneja suomenruotsalaisia koskevaan kritiikkiin ja itänaapurin pulmista ei tunnuta kovin rohkeaan sävyyn puhua niin ennemmin minä puoliyhdeksän uutisia katson kuin maikkarin höpöhöpöviihdettä tai nelosen törkyä. Tai kuvitelkaas tilannetta jossa kansakunnan tiedotuksesta vastaa Subin viihdepommi. Ei paljon naurata.

Paukka

Voi Jani1986. Mitä tarkoitat sillä, että kaupalliset palvelut eivät voi olla objektiivisia tai tarkennettuna, miten epäkaupalliset palvelut voisivat olla enemmän objektiivisia? Samalla tavalla ihmiset niitä uutisia tekee molemmissa malleissa ja aina joku sen maksaa. Jos Yle lopetettaisiin, aukeisi tilaa myös kaupallisille asiakanaville. Sitä tilaa näyttää aukeavan kyllä nykyiselläkin Ylen toimintamallilla. Turha meidän on maksaa nykyisestä roskasta.

Onko Yle uutisoinut objektiivisesti omasta toiminnastaan?

IceBlood

Omasta mielestäni Ylen tuottama roska mahtuisi hyvin kahdelle kanavalle. Tämä vähentäisi samalla henkilökustannuksia, lisäisi myöhäislähetyksiä ja mahdollisesti parantaisi ohjelmatarjonnan laatua.

Se mitä tähän ruotsinkielen lässytykseen tulee, niin jos nyt oikein lukuja tarkastellaan asiaa, niin taitaa enemmän olla jo venäjänkieltä puhuvia Suomessa kun ruotsin. Sitäpaitsi televisio-ohjelmiin voi nykypäivän tekniikalla saada sellaiset tekstitykset kun itse haluaa. Ei varmasti ole mahdoton tehtävä saada ohjelmiin valittua joko suomenkielinen tai ruotsinkielinen tekstitys. On se vaan kummallista, että maailmassa tehdään miehitettyjä avaruuslentoja Marsiin ja sitten Yle noinki isona laitoksena ei saa tällaisia muutoksia tehtyä!

juhani savolainen

Asuin kerran erään projektin takia hotellissa viikon
pohois-suomessa.Samassa hotellissa asui 20-30 yleläistä
tekemässä ohjelmaa samalta seudulta.
Kun itse kävin aamiaisella 7-8 välillä ei siellä ollut
vielä yhtään yleläistä.
Kun sitten lähdin ulos 8 jälkeen alkoi heitä sitten tulla
aamiaiselle.
Kun tulin takaisin klo 9-10 he olivat vielä aamiaisella
ja eräät nauttivan myös olutta.He olivat varsin kovaäänisiä
ja kovin ylpeitä ja itsetietoisia.
Tiesin heidän projektinsä olevan 40-60km päässä,joten mietin
että kello on jo aika paljon ennenkuin he aloittavat päivän
työn.Ja sittenhän on jo lounasaika.
Ja he tulivat lounaalle 12.30 ja viipyivät 1,5-2 tuntia.
Tätä peliä he pitivät sen viikon kun minä olin siellä!
Kyllä heidän varsinaiset työtunnit sen viikon aikana oli
aika vähäiset!
Katselin myöhemmin k.o.ohjelman ja sitten tuli se luettelo
ohjelman tekijöistä ohjelman jälkeen,niin eihän sieltä
puuttunut kuin hotellin portsari.Oli se niin pitkä ja
silloin mietin,miten paljon se maksoi,meille veronmaksajille.

myyra

Harvinaisen tökerö hyökkäys koko Suomen kansan omistamaa laitosta kohtaan, sen tarkoitus on tietenkin selvä: käydään oletettua vihollista vastaan ja turvataan voitot AlmaMedian omistajille (=Iltalehden omistajayhtiö, julkinen pörssiyhtiö, omistajina sijoittajat ympäri maailman). Aseena käytetään suosittuja harhoja, ennakkoluuloja ja huhupuheita, joita estottomasti levitetään faktoina.

Vertailu Britanniaan väkiluvun perusteella on aivan naurettava: YLE esittää lähes yhtä paljon ohjelmaa kuin BBC:nkin. Vertaus on yhtä tyhmä kuin vaadittaisiin Suomi-Saksa jalkapallomatsiin Saksalle 80 pelaajaa Suomen viittä vastaan. Tosiasiassa henkilöstöä on liian vähän, Jungnerin aikana henkilöstömenot ovat saaneet liikaakin kyytiä, mikä sekään ei ole hyvä. Mutta täysin päinvastaisesta syystä kuin mitä Iltalehti törkeilee.

Ei tietenkään ole hyvä myöskään se, että liikaa ohjelmaa tehdään liian pienellä rahalla. Seurauksena ohjelmien laatu ei ole keskimäärin hääppöinen, vaikka huomattavasti kaupallisia tv:itä ja radioita parempaa. Tässäkin mielessä Iltalehden hyökkäys on populistinen ja vääristelevä.

FST-kanava on kanava siinä missä muutkin, olkoonkin, että suomenruotsalaisilla on siellä sananvalta. Ohjelmista ei ole kuitenkaan kuin osa suomenruotsalaista alkuperää. Kanavalla nähdään runsaasti laadukasta ulkomaista ohjelmaa suomenkielisin tekstein, eli 15% osuus neljästä tv-kanavasta on pikemminkin pieni.

Katsojalukuihin hysteerisesti tuijottaville sanottakoon, että sellainen ei kuulu YLEn tehtäviin, vaikka se on siihenkin ajoittain sortunut, mutta laadukkaan ohjelman lähettäminen kuuluu.

Iltalehden (ja muun kaupallisen median) kannattaisi edes vähän tutustua edes aiheen alkeisiin, ennen kuin menee törkyilemään.

Vieras

Miksi YLE:llä on henkilökuntaa lähes kaksinkertainen määrä verrattuna vaikkapa Ruotsin televisioon?

Mitä sitten tulee ruotsinkielisiin, skandinaavisiin ohjelmiin, niin niitä on ostettu suomenkieliselle puolelle siinä määrin, että 5% vähemmistöllä on ikäänkuin omankielisiä ohjelmia kaiken päivää eri kanavilla. Tottakai se näkyy suomenkielisten kanavien omassa tuotannossa miinuspuolella, koska niitä rahoja ei voi käyttää suomenkielisten ohjelmien tekoon.
YLE on mm velvollinen edistämään suomenkielistä kulttuuria. Ei kai (2) % TV:n ohjelma-ajasta mielestäni edistä suomenkielistä kulttuuria. Se on yksinkertaisesti liian vähän.
Suomi on ainoa maa, jossa kultturiamme voi kehittää. YLEn vastuu on huomattava, mutta sitä ei ole otettu/ymmärretty.

Pakollinen maksu tai salapakollinen maksu valtion budjetista edistää holtitonta ja vastuutonta toimintaa, jolloin maksajilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa ohjelmavalintoihin, henkilöstön määrään, siihen mihin rahat käytetään.

On aihetta pohtia vaihtoehtoa YLElle

Vieras

"Miksi YLE:llä on henkilökuntaa lähes kaksinkertainen määrä verrattuna vaikkapa Ruotsin televisioon?"

Koska täällä on pakko leikkiä kaksikielisyysleikkiä ja kaikki tehdään tuplasti. Kaksikielisyys maksaa tuplasti kaikessa valtion toiminnassa.

J.Ryyti

YLE käyttää 15 % budjetistaan ruotsinkieliseen toimintaan. Toinen YLE:n erityissuojelussa oleva ryhmä on suomenenglantilaiset. Heille on omakielistä tv-ohjelmaa enemmän suomenkielisille, jotka maksavat käytännössä koko toiminnan.

Höblässä ahvenanmaalainen kirjoittaja valitti 5.10.09 kuinka FST:n uutisissa haastateltavat puhuvat suomea.

Unohti vaan kertoa,että ahvenanmaalaiset on vapautettu kokonaan YLE:n tv-maksuista. Ilmaiseksi katsovat YLE:n ohjelmia, mutta silti valitus on suuri.

Minkähän valtion yleisradioyhtiön julkisen palvelun tehtävään kuuluisi esim. suomenkielinen tv-kanava.
Ei näköjään ainakaan Suomen.

1970blue

Yhtiötä ei ole koskaan yritetty laittaa kuriin ja sen johto tekee ekspansiivista toimintaa kenenkään välittämättä. Paljon puhuttua julkisen palvelun tehtävääkään ei ole saatu määritellyksi, jotta yhtiö toiminnalle löytyisi edes jonkinlaiset rajat. Tässä yhtiössä häntä heiluttaa koiraa. Yhtiön hallintoneuvosto on pelkkä kahvikerho, joka ei tosiasiassa osaa eikä uskalla johtaa ja rationoida yhtiötä.

Foobar

FSTn ongelma on ennakkoasenteet ja toisaalta kutistuva kohderyhmä.

Ainoat täysin ruotsinkieliset ohjelmat kanavalla ovat uutiset ja jotkut lastenohjelmat, muut ohjelmat on vähintään tekstitetty suomeksi. Lisäksi kanavalta tulee aika usein ohjelmia, jotka ovat ylivertaisia YLEn - maikkarin ja nelosen totaalituubasta puhumattakaan - vastaaviin verrattuna, kuten Sportmagasinet.

Ei siinä mitään, itsekkin olisin karsimassa ensin ruåtsinkielisiä palveluja mm. lakkauttamalla itsenäisen ruotsinkielisen uutistoimituksen, mutta FST kanava itsessään voisi profiloitua monikulttuurisen Suomen kanavaksi, josta tulisi Suomessa asuvien ei suomenkielisten "oma kanava".