Perjantai 18.1.2019

Tässä kuvassa näkyy Suomen hätä – ”Kataisen hallitus kiristi veroja”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.1.2015 17:21
Päivitetty: 
15.1.2015 17:54
  • Kuva: Nordea
    Kuva
    Nordea-pankin kokoamassa kuvaajassa näkyy vähittäiskaupan myynnin määrän kehitys – ja viime vuosien kehityksen ero – Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Suomessa kauppa jämähti paikoilleen alkuvuodesta 2008.
|

– Se on kammottavan näköinen graafi, sanoo Nordea-pankin ekonomisti Pasi Sorjonen.

Kyse on kotimaisen vähittäiskaupan myynnistä. Suomalainen kauppa on pysähtyneisyyden tilassa. Oheisesta kuvaajasta näkyy, että kaupan myynnin volyymit eivät ole kasvaneet seitsemään vuoteen, sitten vuoden 2008 alkupuolen.

Sorjonen näkee tämän yhtenä Suomen talouden suurimmista ongelmista. Ongelman kärjistyminen on Sorjosen mukaan seurausta Jyrki Kataisen hallituksen veropäätöksistä, jotka ovat supistaneet kansalaisten ostovoimaa. Arvonlisäveroa on kiristetty, samoin valmisteveroja sekä keskituloisten tuloverotusta, jonka indeksitarkistukset on jäädytetty.

– Verojen kiristykset nappaavat aika tavalla kotitalouksien ostovoimasta pois. Meidän talouden kivijalka, palvelusektori ja kauppasektori, elävät pitkälti kotitalouksien vapaaehtoisesta rahankäytöstä. Silloin kun kotitalouksien veroja kiristetään, niin kiristyksistä aiheutuu ostovoiman heikkeneminen, mikä on ajanut kaupan sektorin aikamoisiin ongelmiin, Sorjonen sanoo Uudelle Suomelle.

Tällä on laajempia seurauksia.

– Kun kaikki tietävät, että kotitalouksien ostovoima ei kasva, se merkitsee sitä, että yritysten kasvunäkymät ovat olemattomat. Nimenomaan vähittäiskauppa ei voi luottaa siihen, että se voisi kasvattaa myyntiään, mikä tarkoittaa sitä, että ei ole minkäänlaisia investointinäkymiä.

”Suomen kyky kerätä verotuloja on romahtanut pysyvästi alemmalle tasolle”

– Ei kannata investoida eikä kannata työllistää uusia ihmisiä, koska sitä ostovoimaa, jonka avulla uudet työntekijät voisivat palkkansa ansaita, ei löydy, Sorjonen selittää.

Sorjonen palaisi ajassa taaksepäin. Ennen kaikkea hän peruisi tuloverotuksen kiristyksiä sekä kuntien uusimpia tehtäviä, jotka ovat ristiriidassa julkisen talouden rahoitusalijäämän kaventamisyritysten kanssa. Sorjonen käyttäisi tuloveron kevennyksiä kannustimena nollalinjan palkkaratkaisujen tekemiselle eli palkankorotusten jäädyttämiselle.

Sorjonen on osin samoilla linjoilla kuin taloustieteen professori Matti Virén, joka varoitti keskiviikkona Suomen talouden pitkäaikaisen jähmettymisen mahdollisuudesta. Virén viittasi Uuden Suomen haastattelussa muun muassa Suomen Pankin tuoreeseen pitkän aikavälin ennusteeseen, jossa arvio vuotuisesta talouskasvusta laski vain yhteen prosenttiin aiemmasta 1,5 prosentista.

– Kun katsoo, että meillä investoinnit laskee neljättä vuotta peräkkäin, kulutus on painuksissa ja vienti ei vedä, ja samaan aikaan euroalue on nousussa ja Ruotsi porskuttaa, niin tulee mielikuva siitä, että me menemme vähän eri suuntaan kuin muut. Siinä mielessä se Virénin ajatus on hyvin perusteltu, Sorjonen sanoo.

Kuuden puolueen hallitus, nyt Alexander Stubbin johtama nelikko, pyrki ratkaisemaan valtiontalouden rakenteellista alijäämää sopeutustoimilla, joista puolet sovittiin veronkiristyksiksi ja puolet menoleikkauksiksi. Vaikka sopeutustoimista on päätetty, ovat toteutuneet toimet Sorjosen mukaan lähinnä veronkiristyksiä.

– Meillä on edelleen noin kahdeksan miljardin euron alijäämä, jota on yritetty ensisijaisesti kaventaa verojen korotuksilla. Mitään isompaa evidenssiä ei löydy merkittävistä menoleikkauksista, Sorjonen sanoo.

Hänen viestinsä on sama kuin professori Virénillä aiemmin: nykyisessä taloustilanteessa valtiontalouden menoleikkaukset ja julkisen sektorin supistaminen ovat pakollisia.

– Meidän kyky kerätä verotuloja on finanssikriisin jälkeen romahtanut pysyvästi alemmalle tasolle, Sorjonen sanoo.

– Silti meidän julkiset menot ovat edelleen jatkaneet sillä samalla nousu-uralla, joka perustuu ikään kuin siihen entiseen talouden kokoon.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Risto Aallonharja

"Kun katsoo, että meillä investoinnit laskee neljättä vuotta peräkkäin, kulutus on painuksissa ja vienti ei vedä, ja samaan aikaan euroalue on nousussa ja Ruotsi porskuttaa, niin tulee mielikuva siitä, että me menemme vähän eri suuntaan kuin muut. "

Tulee mielikuva, että meillä on vähän erilaiset poliittiset päättäjät kuin muualla. Sellaiset ainutlaatuiset. Joilla on vähän jos ollenkaan osaamista, mutta paljon asennevammaa ja idealistista vouhottamista. Kyllä tästä vielä aito sosialistinen soppa tulee, mitä ei syö edes Erkki Tuomioja.

Suomesta tulee vääjäämättä euroopan Michigan. Helsingistä Detroit. Vihreiden ja muiden sosialistien onnela: teollisuus, keskiluokka ja mikä autuainta - kaikki rikkaat olisi poistuneet. Jäljellä vain pystyyn lahoavat rauniot. Mut hei, sehän on vain sitä hienoa downshiftausta. Paitsi, että ensimmäisten poistujien joukossa tulee olemaan juuri Vihreät ja muut hipsterit. Eivät idealistit koskaan omaa soppaansa halua syödä. Pitäisi vissiin tehdä laki, millä kiellettäisiin Vihreitä ja muita sosialisteja poistumasta maasta.

Markku Likitalo

Vihreät on vastuussa kokoomuksenkin virheistä, ja kaikkien muidenkin ihan vaan siksi kun ovat vihreitä. Kovaa oikeistopolitiikka tämä koko eu-touhu on ollut alusta pitäen, ei siinä vasemmistolla ole ollut mitään sanomista. Se raha mikä on suomesta "sosialisoitu" on laitettu pankkiirien taskuun. Tosi vasemmistolaistahan se...

Rauno Ruusunen

Tilanne pahee jatkuvasti,muutoksesta ei tietoakaan.Kansanedustajat aivan pihalla tapahtumista.Sata miljardia velkaannuttu ja se ei näy,kuin kuoppina maanteissä.
Verotusta kiristetään koko ajan,missä on säästöt hallinnossa,pilkun viilaajat ?

Marja-Liisa Kalkela

Ja pahenee lisää. Vuorineuvokset muuttaa Portugaliin,Nalle Ruotsiin,Firmat Viroon ja tuleva pääministeri ja PS kikkailee rahansa säätiöihin ,verottomaksi. Ettei tarvitse osallistua yhteiskunnan menoihin eikä Kelan maksamiin tukiin .Kuten esim.Lapsilisiin .

Reko Laine

Koska Suomessa kukaan poliitikko on virheitään myöntänyt tai korjannut? Tämä kehitys on ollut kaikkien omilla aivoilla ajattelevien tiedossa jo Vanhasen ja Käteisen "me tienataan tällä" heitosta alkaen.
Vaan mitä pieni joukko jotka eivät ole sosialisteja,demareita,kepulaisia,fantsukokkareita tai stalinistivihreitä, olisi voinut asialle.

Hannu Korpilampi

No jos jotain positiivista, niin ainakin jotkut näkevät sen todellisen ongelman ja osaavat esittää siihen ratkaisun. Kun tätä tarpeeksi kauan toistelee niin ehkä joko päättäjät tajuavat vetää oikeat johtopäätökset, tai sitten kansa tajuaa vaihtaa päättäjät.

Toivottavasti, ettei tarvitse lopulta tehdä kuten niin monet työkaverini ovat jo tehneet – muuttaa ulkomaille turvaan ryöstöverotukselta parempien palveluiden ääreen ja töitä tekemään.

Reko Laine

En olisi tätä itsestäni vielä 3-4 vuotta sitten uskonut mutta "yksinyrittäjänän" näkökulmasta Suomen tilanne on huonontunut karmaisevasti . Ahdistaa joka puolelta,verot,pykälät,holhous,talous. Kun viime kesänä kiertelimme vaimon kanssa Viroa katselin jo kaupunkeja sillä silmällä. Nyt on jo selaimen kirjanmerkeissä Virolaisten asunnonvälittäjien sivuja joita vilkuilen sunnuntai-aamuisin ...

Tapani Moilanen

Ajatelkaa positiivisesti.Jatkuvaa hillitöntä kasvua nimitetään lääketieteessä syöväksi.Tarvimmeko tosiaan koirapsykologeja,nenäkarvatrimmereitä,Putous ohjelmaa,ei paljon haittaa jos nämä ikuiset mielensäpahoittajat paistinpannun kokoisine kännyköineet ja some tileineen muuttaa täältä kitisemästä huisin nevadaan.Kyllä tulijoita on jotka uskaltaa tarttua kuokkaan ja lapioon.

Heikki Aukee

Perusfundat eivät muuttunut euron myötä mihinkään. Suomi investointitavaroiden viejä edelleen. Suhdanteet laahaa meillä jäljessä. Hyvät ajat ovat vasta tulossa, mutta vain jos PS voittaa vaalit.

Rakennesopeutuksen käärmekeittoa on lapioitava kaupan piirissä myös. Tätähän Sorjonenkin on varmasti itse meille ollut vaatimassa. Anteeksi jos arvasin väärin. Hänen luulisi tietävät nämä asiat, mutta jälleen fokus poliittisissa tavoitteissa joita varten keksittävä perustelut todellisuudesta.

Veikko Kuivanen

Se mitä tuo käyrästö kertoo niille, jotka taloudesta mitään ymmärtävät, on:

1. Veronkorotukset ovat myrkkyä taloudelle.
2. Sopeuttaminen pitää tehdä mielummin budjettileikkauksin.
3. Valtion menoja on vähennettävä, koska syömävelka on pahasta.

Tästä päästään varsinaiseen asiaan, eli siihen, että monien niin kovasti fanittama PS ei ole ehdottanut mitään edellisistä. Hallituksessa Kokoomus ja RKP ovat vastustaneet veronkorotuksia, mutta SDP:n vaatimuksesta korotukset ja leikkaukset on tehty fifty-fity-periaatteella. PS on ollut veronkiristysten puolella, paitsi kun on ollut kyseessä yksityisautoilu tai alvin korotus. PS:n vaihtoehtobudjetissa ei ole ollut oleellisiä (hallituksen toteuttamia suurempia) säästöjä.

En kerta kaikkiaan ymmärrä sellaista käsitystä, että taloudessamme menisi jotenkin paremmin, jos PS olisi ollut hallituksessa. Siihen tämä neropattikuoro vastaa "koska Kreikka", vaikka Kreikkaan ei ole kolmeen vuoteen annettu euroakaan ja muutenkin vaalikauden aikana sinne on mennyt vain 400 milj. euroa oikeata rahaa, eli n. kaksi promillea vaalikauden budjetista. Onhan sekin toki hirveän paljon, mutta ei sillä olisi Suomea nousuun saatu.

Heikki Aukee

"1. Veronkorotukset ovat myrkkyä taloudelle."

Kokoomus kiristänyt kolmen miljardin edestä verotusta juuri sieltä mistä ei olisi pitänyt eli keskiluokalta.

"2. Sopeuttaminen pitää tehdä mielummin budjettileikkauksin."

SDPn vaatimuksesta vähintään puolet sopeutuksesta leikkauksiin, jotka ovat heikentäneet kysyntää.

"3. Valtion menoja on vähennettävä, koska syömävelka on pahasta."

Tämä hallitus on ylläpitänyt taantumaa, ja budjetin alijäämä paikattu velkaantumalla. Rakennesopeutuksen maksaa koko yhteiskunta, turha siitä on kenenkään alkaa vinkumaan joka on ollut sitä vaatimassa. Velkaantuminen ei ongelma, jos kohdennetaan investointeihin.

Kepulaisten resepti on myydä tuottava omaisuus nollakorkoisen velkaantumisen sijaan, ja työntää saadut myyntitulot rahastoon makaamaan. Nettovelkaantumisaste kummassakin kasvaa. Rahasta ei pulaa, mutta järkeviä kohteita ei.

Marja-Liisa Kalkela
Vastaus kommenttiin #18

Kiviniemi/Katainen vuodelle -11-15
Leikkauslista
3.2.2011 SS
Seuraava hallitus tekee valtion budjettiin vähintään kahden miljardin leikkaukset
-Hallitusohjelma ei riipu siitä, mitkä puolueet seuraavan hallituksen muodostavat.

Valtio on ottanut uutta velkaa vuosien 2009-2011 aikana noin 30 miljardia euroa, jos kuluvan vuoden budjetissa oleva 8 miljardin euron lainanottovaltuus käytetään täysimääräisenä. Tämä kierre on pakko katkaista.

Näistä leikataan

Seuraavan hallituksen tehtävä on saada valtion tulot ja menot tasapainoon. Se tapahtuu leikkaamalla menoja ja lisäämällä tuloja.

Seuraava hallitus tulee korottamaan muun muassa
-arvonlisäveroa 23 prosentista 25 prosenttiin,
- kiinteistöveroa,
-energiaveroa ja
-erilaisia maksuja.
-Myös pääomaverotusta kiristetään ja yritystukia leikataan.

Kehitysapua leikataan,
- puolustusvoimien määrärahoja supistetaan ja
-varuskuntia lakkautetaan.
- Maavoimien koulutus keskitetään kolmeen yksikköön.
- Kontiorannan varuskunta Joensuun kupeessa lakkautetaan.
-Liikennemäärärahoja supistetaan,
- opintotukea leikataan,
-yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen valtionrahoitusta supistetaan, -maatalouden ja metsätalouden rahoitusta leikataan,
- kuntien valtionosuuksia supistetaan,
-asuntolainojen verovähennysoikeutta rajoitetaan,

-lapsilisiä leikataan ja niiden korotuksesta luovutaan.

-Eläkemenojen kasvua hillitään leikkauksilla.

Kirjoittaja on Kuopion kauppakamarin toimitusjohtaja.

Joka on saanut listan kunnille lähetetyissä tiedotteissa ,varautua tuleviin laikkauksiin .

Marja-Liisa Kalkela

Perustatko tuon uskon Soinin kykyihin ?
-03-15 oppositiossa
2x3kk kesäleipurina ,ylöslyöjänä leipomossa
SMP puolueessa työntekijänä joka irtisanottiin ja joutui työttömäksi ,tukilappuja tätteleväksi muiden joukkoon.
Kirjalukenut maisteri,puoluekasvatti.

Pasi Pulkkinen

...ja jos ekonomistit muistaisivat sen että mitä reaalitaloudessa tehdään, sitä voidaan jakaa tai vaihtaa ulkomaisiin tuotteisiin (pitkässä juoksussa vienti maksaa aina tuonnin). Rahatalous eli kansantalouden tulonjakokone voidaan kuitenkin järjestää aivan miten ikinä halutaan, mielellään järkevästi (ei kuten EMU ja kasvavat tuloerot). Kestävyysvaje ei ole ongelma jos keskitymme reaalitalouden tehokkuuden nostoon ja työttömyyden vähentämiseen. Edes työurien pidentäminen ei ole välttämätöntä jos keskitymme oleelliseen, elämää hyödyttävään työhön ja teknologian kehittämiseen. Nämä kestävyysvaje keskustelut ovat niin puuduttavia ja epätosia siinä mielessä että keskustelijat eivät tuo esille ehdotuksiensa taustalla piileviä ennakkoehtoja tai eivät itsekään tiedä niitä.

Veli Laurinsalo

Tarvitaanko kasvua, joku tuossa kyseli. No kun kasvu hyytyy, suraukset näkyvät nyt. Vastaus on siis, että tarvitaan. Tarvitaanko kasvuun maapallon hupenevia raaka-aineita, jonka takia kasvua nykyisin niin paljon moititaan. Vastaus on, että ei välttämättä. Taloudellinen kasvu on rahavirtojen kasvattamista ja ohjaamista itselleni, tai yritykselleni ja sen kautta varokertyminä valtion kassaan. Raha ja hupenevat raaka-aineet eivät ole sama asia. Työn tehostaminen voi tuoda rahaa, siis jopa säästää rakka-aineita. Digitaalinen bisnes kuluttaa vähän raaka-aineita mutta tuottaa paljon rahaa. Uudet innovaatiot ovat usein korvanneet vanhat raaka-ainesyöpöt prosessit jne. Siis tarvitaan bisnestä, ja paljon lisää.
Hämmästelen Kataisen hallituksen toimia, ne kun ovat kuin suoraan oppikirjasta, mutta kaikki päinvastoin tehtynä. Kyllä valtionvarainministeriössä on kansantalouden kovia osaajia, mutta heitä ei ole kuunneltu lainkaan. Talouden kiristystoimet imevät markkinoilta vapaan rahan, joka siis hillitsee ostovoimaa, ja tämä toiminta kuuluu perinteisen Keynsiläisen ajattelun mukaan tehdä nousukauden aikana, ei laskukautena. Nyt se on toteutettu laskusuhdanteessa, jolloin se suorastaan romahduttaa talouden. Ja niinhän on käynytkin. Veikkaan että VVM:n ekonomistit eivät kehtaa ekonomistien ammattitapaamisessa paljastaa työpaikkaansa, jotta välttyvät hirveältä häpeältään. Kyllä minäkin häpeäisin.

Olavi Nieminen

Saksassa elintarvikkeiden vero on 7% mukaanluettuna olut ja viini. Alkomonopolikin puuttuu.
Suomen hintataso vie asiakkaat. Myös kaupan rakenteet on karsittava sekä muut virheet kustannuksissa ja kilpailukyvyssä.
Hallitus ja maa ovat kriisissä, oikeat teot ja päätökset puuttuvat.

Jari-Jukka Annala

Alkoholin aiheuttamat terveysongelmat - julkisen sektorin menot - ovat sitä luokkaa, että alkoholin verotusta pitäisi korottaa. Ja yksityinen tuonti voitaisiin minun puolestani kieltää. Vahinko vaan kun EU:ssa siihen ei ole mahdollisuutta. Tupakan kohdalla on kuitenkin tuonti säädettyä ja askihintakin kohta enemmän kuin kossupullolla. Tupakan vaarallisuudesta vauhkotaan hysteerisenä, mutta samat vouhuttajat ilmaisevat helposti vinkkupullon illassa.

Marja-Liisa Kalkela

Mitä Novan miesten rahoilla ostettu edellinen hallitus teki? Ehtikö vaalirahasotkuilta,oikeudenkäynneiltä,textareilta,uuniperunoilta,pääministerin morsian ,WC-paperirullan heittelyltä ,tehdä jotain maan ja talouden eteen ?
Vai jäikö kaikki kesken ja tälle hallitukselle?

Antti Keskinen

Valtion budjetti on kasvanut vuoden 2008 45 miljardista vuoden 2013 55 miljardiin. Kataisen ministeriaikana kuluja on kasvatettu, veroja on korotettu ja velkaa otettu lisää. Valtion menot ovat siis nousseet kuluttajien ostovoiman kustannuksella. Tulevan vuoden budjetti on edelleen 54 miljardia, eli käytännössä säästöä ei ole tapahtunut.

Suomen lama on pelkästään huonon hallituksen ja huonon talouden hoidon ansiota.

Jo Ka

Kyllä tämä urpiaisten piikkiin menee - Katainen oli tyhmän höveli ja hallitusta väkisin koossa pitäen suostui demareiden yltiöpaiseen verotukseen - jopa ikärasismia on havaittavissa eläkeindeksin lisäleikkauksissa (=sosiaalimenot kasvavat) ja eläkeläisten kateusverosta. Kyllä tämä nykyinen valtionvarain ministeri on yhtä tyhmä.

Markku Likitalo

Urpiaisiakin olen minä nähnyt tänä talvena. Yhteenlaskettuna aika lähelle tuhat, taitaa olla vaellusvuosi näillä linnuilla, hyvällä tuurilla voit nähdä harvinaisen tundraurpiaisen, mutta sen havaitseminen vaatii jo syvempää asiantuntemusta.

Marja-Liisa Kalkela

Kun jatkaa Kiviniemen/Kataisen tekemää leikkauslistaa tälle hallituskaudelle.Minkä virkamiehet on laskenut tarvittavan velkojen takia.Mutta kepulaisellehan tulee maataloustuetkin OP seinästä automaattisesti koska ne setelit kasvaa puussa.

Progressiivisen tuloveron osuus kaikista Suomessa kannetuista veroista on laskenut jyrkästi viimeisten vuosikymmenten aikana ja on enää vajaa viidennes (18,6 prosenttia vuonna 2005).[4] Myös progressiivisen tuloverotuksen piirissä olevien veronmaksajien määrä on vähentynyt. Kun 2,8 miljoonaa veronmaksajaa maksoi osan veroistaan progressiivisena tuloverona vuonna 1989, vuonna 2009 määrä oli pudonnut 1,75 miljoonaan.[5

Marja-Liisa Kalkela

Verot ja "SDP/ Urpilainen"
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/29/suurituloisten-verovapaa-vyohyke...

Suomi ei saa tehdä kiusaa ulkomaalaiselle sijoittajalle :
Taustalla on palveludirektiivi ja ns. eurooppayhtiölaki, joka mahdollistaa sen, että ulkomaalaiset toimijat jättävät lähdeverot Suomen valtiolle maksamatta.

Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläisen 19.10.2005 kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan näin:
“Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat maksaneet ainakin kymmenen vuotta osinkoja ulkomaisiin hallintarekistereihin vastoin lakia. Asia on ollut vuosia verottajan tiedossa, mutta verotarkastajat ovat tyytyneet vain huomauttelemaan pörssiyhtiöitä."

"Pörssiyhtiöiden olisi pitänyt varmistua osinkojen lopullisen saajan kansallisuudesta, mutta yhtiöt ovat tyytyneet ulkomaisten pankkien ilmoituksiin. Esimerkiksi vuosina 2002 ja 2003 pörssiyhtiöiden olisi pitänyt pidättää osingoista ennakkoon noin miljardi euroa vuodessa, koska saajien kansallisuutta ei ollut varmistettu."

Vanhasen I hallitus antoi eduskunnalle takautuvasti lakiesityksen, jolla vallinnut laittomuus laillistettiin.

Vanhasen hallituksen perustelu lainmuutokselle oli se, että lain noudattaminen ”vaikuttaa epäedullisesti suomalaisten yhtiöiden osakekurssien kehitykseen.”

Hallituksen päätökset 24.3.2009

KELA- maksun poiston korvaava rahoitus

Hallituksen linjaus: ”Valtiontalouteen syntyvä vaje rahoitetaan
pääosin energia- ja ympäristöveroja
korottamalla”.

Yrityksille n. 500 M€:n veronkiristykset v. 2011 alkaen

Kiinteistöveroa korotetaan v. 2010 lähtien

Yleisen kiinteistöveron uusi vaihteluväli 0,6-1,35% (nyt 0,5-1,0%)

Vakituiset asuinrakennukset 0,32 – 0,75% (nyt 0,22-0,5%)

Yhteisöveron jako-osuutta muutetaan

Kuntien osuus nousee 22,03 %:sta 32,03 %:iin v. 2009-2011

Alkoholiveroa korotetaan 1.10. 2009 alkaen31.3.2009 Tero Honkavaara
4
Windfall –vero voimalayhtiöille?
-Kookoomushallitus siirsi tuon-14 veronmaksajien maksettavaksi n.500milj/v.

Vahva poliittiinen paine

Keskusta ajaa, myös kokoomus myöntymässä?

Ja kun takuueläke vie varoja n.730milj/v
Ruuan ALV alennus n.820milj/v
Pois verokirstusta niin nuo KAIKKI korvataan veroja ja ALV nostamalla takaisin kirstuun valtion budjettiin .

Kaj Risberg

Pankkiiri valkopesee omat syntinsä. Kysymys on kotitalouksien velkaantumisesta ja vuokrien noususta, ei muutamasta marginaalisesta veropäätöksestä. Kun velan kasvu pysyhtyy, pysähtyy myös kysynnän kasvu. Ei olisi pitänyt ottaa näitä asuntolainoja alunperinkään.