Maanantai 16.7.2018

Kelan vaikeavammaisten kuntoutus uudistuu

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.11.2015 17:22
  • Kuva: PLL / Katso alta
    Kuva
    Kelan vaikeavammaisten kuntoutus uudistuu
|

Ensi vuoden alusta alkaen vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen pääsy ei enää riipu siitä, saako sen hakija vammaisetuutta. Lakimuutoksen vaikutuksesta vaikeavammaisten kuntoutuksen sisältö uudistuu ja sen nimi muuttuu vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi.

Kelan mukaan uudistuksen tavoitteena on, että myös työelämässä olevilla vaikeavammaisilla olisi paremmat mahdollisuudet päästä kuntoutukseen. Onkin arvioitu, että lakimuutoksen jälkeen Kelan kuntoutuksen piiriin tulee noin 7 700 uutta asiakasta vuoteen 2017 mennessä. Kelan järjestämää vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta sai viime vuonna 24 070 asiakasta.

Kelan mukaan lakimuutos parantaa etenkin 16 vuotta täyttävien kuntoutujien tilannetta.

Kun nuori täyttää 16 vuotta, vammaistuen myöntämisen edellytykset muuttuvat. Tähän asti on voinut käydä niin, että nuorelle ei ole enää myönnetty korotettua vammaistukea ja oikeus Kelan lääkinnälliseen kuntoutukseen on päättynyt. Lakiuudistuksen jälkeen kuntoutus voi jatkua, jos sille on tarvetta.

Saadakseen vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta asiakkaalla täytyy olla huomattavia vaikeuksia arjen toimissa. Myöntämisperusteet säilyvät samankaltaisina kuin aiemmin. Olennaista ei ole diagnoosi vaan kuntoutuksen tarve ja hakijan arvioitu toimintakyky. Arvioitavana on myös se, voiko kuntoutuksella saavuttaa kuntoutussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita.

Jos henkilöllä on jo voimassa oleva kuntoutuspäätös vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta, kuntoutus jatkuu sen mukaisesti vuodenvaihteen jälkeen. Uusi hakemus ja kuntoutussuunnitelma kannattaa toimittaa Kelaan vasta, kun myönnetty kuntoutus on päättymässä.

Vaativan kuntoutuksen asiakkaana pidetään henkilöä (Kela)

➤ joka on alle 65-vuotias
➤ joka ei ole julkisessa laitoshoidossa
➤ jolla on sairaus tai vamma sekä siihen liittyvä suoritus- ja osallistumisrajoite
➤ jonka suoritus- ja osallistumisrajoite on niin suuri, että hänellä on sen vuoksi huomattavia vaikeuksia arjen toiminnoista suoriutumisessa ja osallistumisessa kotona, opiskelussa, työelämässä tai muissa elämäntilanteissa
➤ jonka rajoite aiheuttaa vähintään puolen vuoden kestävän kuntoutustarpeen
➤ jolle kuntoutus on perustellusti tarpeen mahdollistamaan arjen toiminnoista suoriutumista ja osallistumista
➤ jonka kuntoutus ei liity välittömään sairaanhoitoon
➤ jonka kuntoutuksen tavoitteet eivät ole ainoastaan hoidollisia

Tutustu lakimuutokseen täällä.

Lähde:
Kela

Kuva:
Panthermedia

Tilaa Potilaanlääkärilehden uutiskirje

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: