Sunnuntai 27.5.2018

Ruotsista löytyi ikivanha, ainutlaatuinen avaruuskivi – ”Tällaista meteoriittia ei ole ennen nähty”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.6.2016 11:55
Päivitetty: 
16.6.2016 12:02
  • Kuva: Qing-zhu Yin, UC Davis / Nature Communications
    Kuva
    Alle kymmensenttistä meteoriittia ympäröi punainen kalkkikivi. Kuvassa vertailuna käytetty kolikko on halkaisijaltaan 2,5-senttinen.
|

Ruotsalaisesta louhoksesta löytynyt ikivanha avaruuskivi on tuoreen tutkimuksen mukaan aiemmin tuntematonta meteoriittilajia.

Tutkimuksen tekijöihin kuuluva tähtitieteen professori Qing-zhu Yin kehuu Kalifornian yliopiston tiedotteessa löydön ainutlaatuisuutta.

– Koko sivilisaatiomme aikana olemme keränneet yli 50 000 meteoriittia, eikä kukaan ole nähnyt mitään tällaista ennen, Qing-zhu Yin sanoo.

Tutkimus on julkaistu Nature Communications -tiedelehdessä. Tutkimusryhmän mukaan mineraalitutkimus osoittaa, että nimen Öst 65 saaneen meteoriitin kemiallinen koostumus ei täsmää minkään aiemmin löydetyn meteoriitin kanssa.

Hieman alle 10-senttinen Österplana 65 löytyi kalkkikiven seasta Thorsbergin louhoksesta, josta on kaivettu esiin paljon muitakin meteoriitteja. Tutkijoiden mukaan se voi olla puuttuva pala asteroiditörmäyksestä, joka heitti Maahan meteoriittisateen ordoviikkikaudella eli noin 470 miljoonaa vuotta sitten.

Toinen törmänneistä taivaankappaleista on tunnettu ja tiedetään yleisimmän meteoriittityypin eli L-kondriitin alkuperäksi, mutta toinen törmääjistä on ollut mysteeri. Tutkijoiden mukaan Öst 65 voi olla pieni pala tätä mysteeritekijää. Öst 65:n synty ja maapallolle saapuminen ajoittuvat samaan aikaan kuin sen ympäriltä löytyneiden kondriittien.

– Tämä voi olla ensimmäinen dokumentoitu havainto ”sukupuuttoon kuolleesta” meteoriitista eli meteoriitista, jollaisia ei enää putoa Maahan, koska niiden emokivi on tuhoutunut törmäyksissä, tutkimuksen tiivistelmässä todetaan.

Jaa artikkeli: