Lauantai 21.10.2017

Trumpilta shokkikäännös: ”Nyt oikeasti huolestuttaa mihin USA menee”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
30.3.2017 13:54
  • Kuva: EPA/All over press
    Kuva
    Matti Vanhasen mukaan Donald Trumpin energiasuunnitelmaan kuuluvaa "puhdasta kivihiiltä ei ole, ellei USA ole saanut hiilidioksidin talteenottoa toimivaksi".
|

Yhdysvaltain ilmastokäännös presidentti Donald Trumpin johdolla herättää huolta. Kansanedustaja, entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoo katsoneensa aamu-uutisten välittämää kuvaa Yhdysvalloista.

– Siellä on päätetty, että ”sota kivihiiltä vastaan on lopetettu” ja että maa aikoo käyttää ”puhdasta kivihiiltä”. Samalla puretaan osavaltioita koskevia rajoituksia energiapolitiikassa ja poistetaan kielto avata uusia kivihiilikaivoksia valtion maille, Vanhanen summaa verkkosivuillaan.

– Nyt oikeasti huolestuttaa se, mihin suuntaan USA on todella kääntymässä yhteistyötä ja yhteisiä ponnistuksia vaativissa asioissa. Ilmastopolitiikka on ollut niitä harvoja aiheita, joissa todella on saatu aikaan laajaa kansainvälistä yhteistyötä viime vuosina, hän jatkaa.

Lue myös: Trump jyrää Obaman ilmastotyön – dramaattinen muutos USA:n linjaan

Vanhanen toteaa, että Trumpin suunnitelmaan kuuluvaa puhdasta kivihiiltä ei ole, ellei USA ole saanut hiilidioksidin talteenottoa toimivaksi.

Ex-pääministeri Vanhanen epäilee, pitääkö Trumpin täyskäännös oikeuslaitoksen käsittelyssä – presidentti on muun muassa perumassa edeltäjänsä Barack Obaman asetuksia ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta. Vanhanen ei myöskään ole varma, haluaako teollisuus todella enää investoida uuteen kivihiilikapasiteettiin.

– Tälle linjalle on vaikea ennustaa vuosikymmenien kestoa ja silloin investoinnit valuisivat hukkaan, Vanhanen sanoo.

– USA:n kohdalla toivo on asetettava markkinoihin. Kuluttajien tiedostus ilmastonmuutoksesta on kasvanut ja erilaiset energiaa säästävät ja päästöttömät vaihtoehdot kasvattavat suosiotaan. Mikäli USA:n autoteollisuus haluaa työllistää jatkossa, on senkin kehitettävä vähäpäästöisempiä ja päästöttömiä autoja, hän uskoo.

Vanhanen huomauttaa, että esimerkiksi Suomessa uusiutuvien energialähteiden käyttöä on saatu kasvatettua vuodesta 2003 ”jo kolmanneksella” ja uusiutuvan energian osuus lähentelee kohta 40 prosenttia kaikesta käyttämästämme energiasta.

– Tämän kerron vain esimerkkinä siitä, että politiikalla voidaan todella vaikuttaa. Jos tahtoa on. Siksi USA:n päätös huolestuttaa, koska sielläkin politiikalla pyritään nyt vaikuttamaan, mutta valitettavasti aivan väärään suuntaan.

LUE MYÖS:

Nobelisti eduskunnalle: Trump on oikeassa – Obamacare on varoitus Suomelle

USA:n kongressi ”tappoi” juuri netin yksityisyyden – ”Mitä hittoa te oikein ajattelette?”

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Veli Laurinsalo

Se on ilmastokamppailussa shokkikäännös, sillä suuret maat ovat merkittävimmät toimijat taistelussa ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta. Se että Trump lupasi tämän, ei muuta sen shokkivaikutusta, valitettavasti. On eri asia, jos jotkut ihmiset jopa oikein toivovat tätä, ihmetyttää vain miksi?

Eero Pekonen

Kävin juuri männäviikolla mökillä katsomassa että paikat on kunnossa. Ei ollut meriveden pinta vieläkäänn nousussa. Naapurimökillä taas ruopataan, kun maannousema mataloittaa lahtea niin, että kohta ei pääse peräprutkulla ajamaan. Tämä on tieteellinen tosiasia!

Esko Kotilainen

Trump on aivan oikella tiellä tässä ilmastoasiassa.
Nyt saattaa saada ilmastotutkijat avustuksia myös enemmän reaalisista ja totuuteen pyrkivistä tutkailuistaan.Tähän mennessähän se joka on eriävää mieltä yrittänyt esittää ,hänet on laitettu paitsioon.Apurahoja ei ole löytynyt muille kuin heille jotka samaa sontaa kuorossa huutavat.
On se raaka isku yleensäkin globaalille unelmakuplalle,johon ihmisiä on yritetty ujuttaa.Voi sitä itkua,kun idiootit huomaa ettei realistinen luonto toimikkaan heidän mukaan.Eikä punaviiniä voi juoda loputtomiin toisten kustannuksella.

Sami Repo

Ei huolta. Ei kivihiilen käyttö sähköntuotannossa ole kannattavaa USA:kaan. Aurinko- ja tuulivoima (ilman tukiaisikin) on halvempaa kuin kivihiili ilman tukea. Kaasua on markkinoilla reilusti liuskekaasun ansiosta, joten senkin hinta pysyy alhaalla. Joten, tuskin kukaan haluaa riskeerata rahojaan yhden vaalikauden perusteella, vaikka Trump hiilelle jonkun veroedun yms. antaisikin. Maailma muuttuu tässä mielessä lopullisesti. Kivihiili on aina ollut ongelmallinen lähtien Lontoon savusumuista sata vuotta sitten tai kaivostyöläisten lakoista 80-luvulla kysynnän heikentymisen seurauksena syntyneestä työttömyydestä.