Sunnuntai 19.8.2018

Ympäristökeskus laski: Valkoposkihanhien määrä pääkaupunkiseudulla väheni 11%

Jaa artikkeli:
Luotu: 
2.8.2018 08:36
  • Kuva: John Palmen
    Kuva

Helsingin ja itäisen Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä väheni yksitoista prosenttia viime vuodesta, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.

Heinäkuun lopussa tehdyssä laskennassa havaittiin eniten hanhia Helsingin Suomenlinnassa (548 yksilöä), Kaivopuistossa (506), Arabianrannassa (495) ja Töölönlahdella (359). Seurasaarenselällä hanhet keskittyivät Hietaniemen uimarannalle ja Merikannontielle. Itä-Helsingissä hanhia oli eniten Tammisalon Porolahdella.

Espoossa havaittiin yhteensä 617 yksilöä, joista valtaosa laidunsi Otsolahdella (303) ja Laajalahdella (115). Itäisen Espoon osuus loppukesän valkoposkihanhimäärästä oli 13 prosenttia. Vermon raviradan lampareen saarekkeessa todettiin pääkaupunkiseudun ensimmäinen ”mannerpesintä”.

Väheneminen johtui pääosin heikentyneestä poikastuotosta. Poikueiden määrä väheni neljänneksellä ja poikasten kokonaismäärä lähes puolella vuodesta 2017. Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin kaupungin tutkijat laskivat yhteensä 4 721 valkoposkihanhea, joista poikasia oli 444 yksilöä. Poikueita oli kaikkiaan 220, joka oli neljänneksen vähemmän kuin viime vuonna.

Heinäkuun helteet kuivattivat poikueille sopivia ruokailunurmia laajasti koko rannikkoalueella. Tämän takia hanhet liikkuvat kauempana vesialueista ja ovat keskittyneet vihreinä pysyville kastelluille tai puiden varjostamille nurmialueille. Tällöin ne ovat alttiimpia petojen saalistukselle sekä liikenneturmille. Kuivuuden aiheuttaman ravinnonpuutteen takia poikaset ovat myös heikkokuntoisina alttiimpia loisille ja taudeille.

Valkoposkihanhi kuuluu Euroopan unionin lintudirektiivin liitteeseen I ja sen suojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota EU:n jäsenmaissa. Suomessa valkoposkihanhi on rauhoitettu luonnonsuojelulailla.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Eero Pekonen

Ympäristökeskus voisi järjestää esim. Helsingin puisto-osastolle luvan ampua muutama valkoposkihanhi niiden karkoittamiseksi takaisin luontoon. Hanhet ovat älykkäitä lintuja, uskon että montakaan ei tarvitsisi ampua kun muutto pois kaupungista käynnistyisi. Kannattaisi kokeilla!

Eero Pekonen

No ei tulisi mieleenkään, päinvastoin omassa pihassa on useita linnunpönttöjä ja viime keväänä niissä pesi sekä sini- että talitiaisia. Ei niistä mitään haittaa ole, lapsenlapset voi kävellä paljain jaloin nurmikolla eikä ole sontaa varpaanvälissä eikä käsissä. Salmonellasta ei tietoakaan.