Keskiviikko 19.9.2018

Fukushima: ”Jodia olisi pitänyt jakaa jo viikko”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
20.3.2011 09:06
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Fukushiman ydinvoimalassa neljä reaktoria on kärsinyt vakavista ongelmista maanjäristyksen jälkeen.

Japanilaisen turvallisuusviranomaisen Kazuma Yokotan mukaan Fukushiman ydinvoimalan lähistöllä oleville olisi pitänyt jakaa joditabletteja jo viikon ajan. Sen sijaan joditabletteja alettiin antaa vasta viime keskiviikkona niille, jotka asuvat 20 kilometrin säteellä ydinvoimala-alueesta.

Yokota kertoo uutistoimisto AP:n mukaan, että jodin jakaminen olisi pitänyt käynnistää heti viime sunnuntaina tapahtuneen räjähdyksen jälkeen. Fukushimasta peräisin olevaa säteilyä on havaittu jo pienissä määrin vesijohtovedessä Tokiossa ja muilla alueilla.

- Päätös olisi pitänyt tehdä ja julkistaa aiemmin, Yokota sanoo.

- On totta, että emme olleet ennustaneet tämän suuruusluokan onnettomuutta. Emme ole harjoitelleet näin pahan varalle ja meidän on myönnettävä, ettemme olleet täysin valmiita, Yokota jaktaa.

Japanin hallituksen mukaan säteily on saastuttanut ruokaa. 120 kilometrin säteellä Fukushimasta maito- ja pinaattinäytteistä mitattiin sallitut säteilyarvot ylittäviä tuloksia.

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

jussi vaarala

Japanin pinta-ala on 377 835 km² - Suomen 338 430 m2 eli Japani on käytännössä Suomen kokoinen. Mutta asukkaita Japanissa on yli 127 miljoonaa.

Jos ja kun Fukushima tuhoaa alueita asumis- ja viljelykelvottomaksi - ehkäpä kolmannes jos huono tuuri ja huono tuuli käy - niin se merkitsee varmuudella miljoonaluokan pakolaisvirtaa.

Jo nämä seikat osoittavat miten laajakantoisen vaarallisia ovat ydinvoimalat yleensäkin ja aivan alleviivatun erityisesti maanjäristysherkillä alueilla.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

veijo venäläinen

Kirjoitin jo viime viikolla, jos aiotaan pelastaa
Japanin kansa. Niin heti pystyyn ilmasilta.
Pelastetaan edes ihmiset ympäri maailmaa.
Lentoyhtiöt ilmasilta pystyyn.

Suomessa voi olla ihan sama tilanne milloin vain.
Itä-rajan takana on voimaloita pilvin pimein
omiemme lisäksi.

Lauantaina tais olla varoitus siitä, että ei
Suomikaan ole turvassa maanjäristyksiltä.

Jos sattuu esimerkiksi halkeamaan Suomenlahdella
oleva kaasuputki, minkä tsunamin se aiheuttaa.

Kyllä jos suomalaiset eivät herää näitä voimaloita
vastustamaan, niin joku ruuvi on löysällä.

jussi vaarala

Eikä ruveta vetelemään yhtäläisyyksiä Suomeen - täällä maanjäristys tuskin on koskaan sitä luokkaa kuin Japanissa mutta tietenkin loppusijoituskysymys luolissa+maanjäristykset panee täälläkin ydinvoiman niin ahtaalle että alashan se olisi ajettava meilläkin. Kaasuputken räjähdys ei kyllä luo muuta kuin mielikuvitustsunamin - tsunamissahan pitää olla niin valtava energia takana että mahtaako ihmispolo sellaista saada aikaan edes yrittämällä.

jussi vaarala

vaan sen takana oleva energia joka painaa sen pitkälle sisämaahan

korkea myrskyn nostama aalto ei ulotu pitkälle sisämaahan koska sitä ei työnnä tsunamin kaltainen iso voima pitkältä matkalta ja myös syvällä vedessä liikkuen

minusta tämä ero pitäisi tajuta ettei sotketa myrskyaaltoja ja tsunamia keskenään

paha juttu tsunamien vaikutuksen kannalta on se että jos ja kun merine pinta nousee niin silloin pienemmälläkin tsunamilla tai vaikkapa taannoisella itämeren kylpyammeaaltoilu efektillä on tuhoisampi vaikutus koska sen lähtökohta on tuhoisampi veden pinnan ollessa jo lähtökohtaisesti nykyistä korkeammalla

jussi vaarala

Fukushima on opettanut kaksi asiaa - yhden suoraan ja toisen välillisesti:

1. Japanin ydinvoimakriisi on teknis-taloudellisen harkinnan totaalimahalasku siinä että sijoitetaan 55 ydinreaktoria maailman maanjäristysherkimmille alueille ja vieläpä meren rantaan että jos ei maanjäristys tee selvää niin tsunami sitten - toisin sanoen - teknokraattien ja pääoman harkintakykyä laajimmassa strategisessa mielessä on pakko epäillä tästä lähin perusteellisesti

2. on alettava ajatella asioita myös väestönmuuttostrategisesti - että toisaalta ei tehdä rakenteita kuten ydinvoima Japanissa ja sen talouden voimakas nojautuminen ydinvoimaan jotka sortuessaan saattavat aiheuttaa miljoonaluokan väestönpaon muualle.

Mutta myös niin on ajateltava että miten luomme asioita sellaisiksi että väestönmuutto muualle ei tule houkuttelevaksi.

Se merkitsee ensinnäkin maailman tulonjaon ja hyvinvoinnin strategista tasaamista niin että joku määriteltävissä oleva kynnys ylitetään että ihmisillä maassaan on niin hyvä olla että poismuutto ei tule edes mieleen.

Mutta toiseksi se merkitsee myös sitä että kehitysapu ei olekaan huono vaan hyvä asia koska jos sitä ja sen onnistumista ei olisi olisi hinta paljon kovempi kuin itse apu siinä että pakolaisvirrat tulevat yhteiskuntien suunnittelemattomiksi kalliiksi taakoiksi.

Ja kehitysapu ei voi onnistua jos sitä ei ole tai se lopetetaan. Siksi kaikki maailman kehittyneimmät valtiot pitäisi velvoittaa kehitysapuun ja sen oikeaan strategiseen kohdentamiseen.

Niinpä kehitysavun poistamispuheet ovat laajempien strategisten katsantojen ymmärtämättömyyttä. Sen sijaan laajempaa strategista ymmärrystä on puhua sellaisten tullimuurien yms suojarakenteiden poistamisesta jotka varmuudella takaavat ettei tullimuurien takana oleva maa ole kilpailukykyinen tuotteillaan tavalla joka varmistaa sen väestön pysymisen synnyisijoillaan.

Tässä yhteydessä pelkkä alikehittyneiden maiden jalostusasteen nosto ei riitä jos ei jalostusarvoa nosteta myös tullien kaltaisten kaupankäyntimeknismien osalta niin että ne takaavat väestön pysymisen omissa maissaan ja omilla synnyinsijoillaan.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

NotSoBraveNewWorld

Keskiverto japanilaiseen ruokavalioon kuuluu niin valtava määrä jodia (ruskea merilevä, kelp ja punainen levä, nori), että se saa suomalaisen järjestelmäuskovaisen peruslääkintäviranomaisen haukkomaan henkeään (länsimaiset jodisuositukset ovat täyttä soopaa).

Japanilaiset kilpirauhaset ovat siis ladatut ja suojassa. Kaikkien muiden tilanne onkin sitten huonompi.