Perjantai 23.2.2018

9/11-juoni: uusia paljastuksia

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.9.2011 10:25
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    New Yorkissa palomiehet pitivät terrori-iskujen muistotilaisuuden lauantaina.

ABC Newsin saamien tietojen mukaan terrori-iskua WTC-iskujen vuosipäivänä suunnitelleet henkilöt ovat Yhdysvaltain kansalaisia.

Yhdysvaltalaisviranomaiset kertoivat aiemmin tällä viikolla selvittävänsä vihjettä, jonka mukaan joko New Yorkiin tai Washingtoniin suunnitellaan terrori-iskua WTC-iskujen vuosipäiväksi. Tänään sunnuntaina tulee tasan 10 vuotta kuluneeksi al-Qaidan iskuista, joissa kuoli 3000 yhdysvaltalaista.

ABC Newsin mukaan vuosipäivän iskun suunnittelusta epäillyt ovat lähteneet terrorismin tielle Yhdysvaltojen sisältä. Heidän kerrotaan matkustaneen al-Qaidan hallinnoimalle Afganistanin ja Pakistanin rajalle myöhäiskesällä ja palanneen Yhdysvaltoihin joko aivan elokuun lopussa tai syyskuun alussa.

ABC Newsin lähteiden mukaan al-Qaida on määrännyt kolme ihmistä tekemään pommi-iskun New Yorkissa tai Washingtonissa.

ABC:n mukaan terroriuhasta alunperin saatu vihje tuli tiedustelupalvelu CIA:lle luotettavana pidetyltä ilmiantajalta, mutta kyseessä on kuitenkin toisen käden tieto.

Viranomaislähde kertoo ABC:lle, että kyseinen vihje oli poikkeuksellisen selkä ja yksityskohtainen.

Yhtä kaikki viranomaiset pitävät terroriuhkaa edelleen vahvistamattomana.

Jaa artikkeli:

Kommentit

salakankee

jäljet Kuun pinnalla ovat juuri kuuauton pyöränjäljet eivätkä jalanjäljet.
Tämä on eräänlainen psykologiatesti. Ihminen joka uskoo johonkin väittämään raudanlujasta, hän näkee dokumentissakin vain sen mikä vahvistaa hänen omaa heurekaansa.

Ennakkoasenne on paha juttu mm. poliisin työssä. Jos esim. on vahva tunne uskoa, että nyt tutkitaan tappoa tahi murhaa, muu kuolemisenmuoto katoaa usvaan ja vain sellaisille indikaatioille jotka tukevat väkivaltaväittämää, halutaan löytää selitys. Tästä on hyvänä esimerkkinä tämä Tampereen tapaus.

Hilda K.

Kun ei voida kelpuuttaa US-hallituksen selontekoa, ajaudutaan 9/11-Totuus-liikkeen selitysten puoleen, jotka puolestaan säikäyttävät ihmiset jälleen virallisen selityksen kannattajiksi, koska Totuusliikkeen ideat eivät ole yhtään vakuuttavampia.
Totuusliikkeen inside job, sulanut metalli ja hallittu räjähdepurku ovat disinformaatiota, minkä jokainen ajatteleva ihminen näkee. Totuusliike vain houkuttelee kannattajia, koska virallinen selitys on vielä epätodemman tuntuinen.
Näin ihmiset on tarkoituksella ajettu kahden yhtä epäuskottavan selityksen kaksoissidokseen, pysyvään epätietoisuuteen.
Näin on ennenkin tehty globaalia politiikkaa.
Teon yhteydessä luodaan ainakin kaksi tasavahvaa väärää teoriaa.
US-hallitus on välikäsi, joka ei tee mitään itsenäisesti.
Maailmaa hallitsevat 147 korporaatiota jotka omistavat toisiaan ristiin.
http://landdestroyer.blogspot.com/2011/03/naming-names-your-real-governm...

Aasien_tuntija

Kukaan normaali ihminen, jolla on vielä puolikas toimiva aivo, ei ole "epäuskottavien selityksien kaksoissidoksessa" hetkeäkään, nähtyään massamedian heiltä tarkkaan piilottamat faktat, joista muutamia jo luettelitkin.

Sinä Hilda K, kun näytät tietävän omasta mielestäsi jokseenkin kaikesta jokseenkin kaiken (huh huh!), niin sinä selität WTC7 romahduksen (noin klo 17:15 NYC:n paikallista aikaa) tarkalleen miten?

Odotamme selitystäsi mielenkiinnolla.

Tiesitkö muuten, että suuret uutismeidat julkaisivat uutisen WTC7:n romahtamisesta jo ennen sen romahtamista, rakennuksen seistessä asiaa raportoivan reportterin takana live-TV-kuvassa? (mm. BBC)

Muille tiedoksi (jos ette vielä tiedä) WTC7 on 47-kerroksinen (186x101x43m) teräsrunkoinen pilvenpiirtäjä, joka romahti, VAIKKA SIIHEN EI OSUNUT LENTOKONETTA LAINKAAN (rakennuksessa oli mm. CIA:n ja FEMA:n käytössä olevia kerroksia).

Tuon yhden liian aikaisin tapahtuneen uutisoinnin jälkeen massamedia on ollut rakennuksesta täysin hiljaa, ikään kuin sitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan.

sensurointiavastaan

Judy Wood disinformaation levittäjä oksensi.
Joko tahallaan tai tietämättäsi, olet osa propagandaa jonka nimissä tapetaan ja on tapettu miljoonia ihmisiä..

Katsoppas tästä oikeita informaatiosodankäynnin aseita:
<ul>
<li>
Architects & Engineers - Solving the Mystery of WTC 7 - AE911Truth.org
http://www.youtube.com/watch?v=hZEvA8BCoBw

</li>

<li>
World Trade Center 1: räjäyttäminen syyskuun 11:ntenä 2001
http://www.youtube.com/watch?v=jA-e6ttP1jo&NR=1
</li>

</ul>

nizz88

Juu, aina muulloin kun 110-kerroksinen pilvenpiirtäjä on romahtanut, niin viereisistä pilvenpiirtäjistä yksikään muu ei ole sen seurauksena romahtanut. Joten ei tietenkään WTC7:kään voinut romahtaa WTC1:n romahduksen aiheuttamien seurausten takia. Ja muutenkin, kaikki maaailman korkeiden talojen romahdukset ovat olleet seurausta lentokoneen osumisesta, joten tietenkään WTC7 ei voinut romahtaa, kun siihen ei osunut lentokonetta.

ihmettelijä

Odotin, että olisi paljastettu 9/11 sinne pellolle pudonnut kone ammuttiin alas, eikä edelleen jatkettu sankaritarinaa matkustajien taistelusta terroristeja vastaan.

Aasien_tuntija

Kun sinulle jonakin päivänä selviää...

a) kuinka keskittynyt massamedian pyramidin omistus on

b) kuinka tarkassa kontrollissa ne työskentelevät ja kopioivat uutiset ylhäältä alaspäin esim. Reuters (Rothschild) -> ja siitä alaspäin...

c) ketkä median omistavat

...et enää ihmettele, etkä odota.

Esimerkiksi jokseenkin kaikki, mitä ajattelet Libyasta, on systemaattisen, yli kolmekymmentä vuotta kestäneen valehtelun tulosta. Ja siihen valehteluun on omistajilla ERITTÄIN HYVÄ SYY.