Keskiviikko 26.6.2019

Viesti Euroopalle: ”Tehän olette köyhiä”

Luotu: 
8.2.2012 08:39
Päivitetty: 
8.2.2012 08:43
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Malesia kuuluu Aasian nouseviin "taloustiikereihin".

Euroopan tulisi elää varojensa mukaan, katsoo Malesian entinen pääministeri Mahathir Mohamad. Mohamadin mukaan Euroopan johtajat kieltäytyvät myöntämästä, että maanosa on köyhtynyt entiseen verrattuna.

–Eurooppa... on menettänyt paljon rahaa ja on nyt köyhä verrattuna entiseen, sanoo Mohamad BBC:n haastattelussa.

–Aasiassa me elämme varojemme mukaan. Eli jos olemme köyhiä, elämme köyhästi. Uskon, että Eurooppa voisi ottaa tässä oppia Aasialta.

86-vuotias ex-pääministeri katsoo, että Euroopan on palattava peruasioihin kuten tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen ja unohdettava ”valuuttojen siirtely”. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että ”ylipalkatut ja tehottomat” työntekijät joutuisivat joustamaan eduistaan.

”Jos me aasialaiset olemme köyhiä, me elämme köyhästi”

–Ette voi odottaa elävänne näin vauraasti jos ette tuota mitään, hän tylyttää.

Mohamad muistuttaa lisäksi, että varallisuutta ei voi lisätä vain ”painamalla lisää rahaa”.

–Sen takana täytyy olla hyvä talous tai kultaa.

BBC:n mukaan Mohamadilla on varaa puhua. Hänen kahden vuosikymmenen mittaisella valtakaudellaan Malesia nousi siirtomaakaudelta periytyneestä köyhyydestä nousevaksi taloudeksi.

Suomessa muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen on sanonut ääneen Mohamadinkin julistaman "ruman totuuden".

– Me [Eurooppa ja Yhdysvallat] emme ole ansainneet tätä elintasoa, joka meillä tällä hetkellä on, Salolainen pamautti presidenttifoorumissa syksyllä.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

K-Veikko

Koko "yhdistyneen Euroopan" johto on keskittänyt voimansa löytääkseen viisastenkiven pankkien kirjoihin merkityistä numeroista. Pelastuksen uskotaan löytyvän siirtämällä numeroita kirjasta toiseen.

Yksimielinen viesti on: Verotuksella siirretään virtuaalitalouden numeroita valtioiden taseen numeroiksi ja tulemme kaikki pian rikkaiksi.

Vaikeinta tulee olemaan psykologinen sopeutuminen olemaan köyhä. Katsella vierestä kun Aasian rikkaat laittavat rahaa haisemaan.

gautama

Eikös Malesia pärjännyt nimenomaan sillä että hylkäsi IMF:n tarjoamat opit ja velanoton.

Esimerkki siitä, että isot kansainväliset organisaatiot kuten IMF ei ole tarkoitettu maiden parhaaksi, vaan lisäämään kansainvälisten pankkien ja yhtiöiden valtaa noissa maissa.

Nykyään valtioiden valtaamiseen käytetään etupäässä muita keinoja kuin aseita ja aseita vasta viimeisenä keinoja - kuten Irakissa ja Iranissa.

JL78

Welcome to Soviet Europa... Liiallinen globalisaation ihannointi ja vaihtoehdottomuuspolitiikka niin kokoomuksen, keskustan kuin sdp:nkin taholta alkaa kantaa hedelmää nyös Suomessa. Ja sato joka tästä saadaan tulee olemaan tappavan myrkyllinen.

Keskuspankki luotiin aikoinaan rahoittamaan valtion alijäämiä, nyt EU on kieltänyt keskuspankilta tämän nimenomaisen ja ainoan järkevän tehtävän. Tulos on se, että valtion velat on yksityisten pankkien saatavina ja esim. Suomen maksamista valtionvelan koroista 90% menee ulkomaisille yksityisille yrityksille joisen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen, siinä ei paljon Suomalaisten terveydenhuolto kiinnosta paitsi jos sieltä on mahdollista kyniä lisää rahaa...

jussi vaarala

Aineeton kasvu ja sen välttämättömyys materialistisen kasvun syrjäyttäjänä myönnetään yhä laajemmin kansalaispiireissä. Mutta erityisesti perinteisissä suurimmissa puolueissa ja myöskin perussuomalaisissa ajatusta vieroksutaan.

Vaikuttaakin siltä että siinä missä kansalaiset yksilötasolla oivaltavat ja hyväksyvät uudet - elämästä poikiutuvat - välttämättömät asiat niin puolueet ja muut instituutiot ja erityisesti Elinkeinoelämän keskusliitto ja ammattiyhdistysliike ovat tulevaisuuden välttämättömyyksien suhteen - omiin elämää kapeampiin näkökulmiin nojaten - pahasti takakenossa ja oikein junttautuneet siihen.

Aivan kuin puolueissa ja muissa instituutioissa vallitsisi käsitys että ainostaan se on työtä josta syntyy jotain näkyvää aikaan - ja se ei olisi työtä josta jää jotain tunnetasolla tuntuvaa, myönteistä ja pysyvää aikaan.

Eli ei sillä ole merkitystä oletko onnellinen ja onko sinulla turvallinen olo vaan että sillä ei ole väliä oletko onnellinen kunhan sulla on kaikin tavoin kalliiksi tulleet materialistiset raamit elämällesi - että teknologiassa ja materialistisessa kaupassa on ilman muuta onnellisuuskoodi sisään rakennettuna.

Joka merkitsee sitä että puolueissa ja instituutioissa materia ohjaa arvoja sekä niiden takana olevia tunteita.

Eikä siis siten että tunteet ohjaavat arvoja ja arvot materiaa ja sen tuottamista - ja etenkin sen materian tarpeellisuutta.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Htalk

"Eli ei sillä ole merkitystä oletko onnellinen ja onko sinulla turvallinen olo vaan että sillä ei ole väliä oletko onnellinen kunhan sulla on kaikin tavoin kalliiksi tulleet materialistiset raamit elämällesi - että teknologiassa ja materialistisessa kaupassa on ilman muuta onnellisuuskoodi sisään rakennettuna."

Hyvin sanottu Jussi Vaarala.

jounihalonen

verran on teknologista kehitystä oltava ja materiaalista kauppaa kuitenkin on käytävä, että kasvava ihmisjoukko saa murua rinnan alle kohtalaisissa olosuhteissa. Nämä perusasiat ovat näköjään jälleen tulossa meidänkin eteen esim. kaikkeen vaikuttavan hupenevan öljyn muodossa.

K-Veikko

Mikä on se ihmisten mielissä tapahtuva muutos, joka saa kuluttajan maksamaan saamastaan aineettomasta hyödykkeestä. Tällä hetkellä suuntaus on enemän sellainen, että "kaikki ilmaiseksi".

Viha

Lännen elintaso perustuu rahan painamiseen, joka on ollut mahdollista "raakaaineiden" (kuten teräs, kupari, kaakao, urani) kaupan totaalisella hallinnalla.
Eli kaikki jotka haluavat ostaa tai myydä näitä, pitää tehdä kauppansa länsimaassa, joka tarkoittaa että on ostettava näiden maiden valuuttoja.

Kysyntä luo arvonnousua, inflaatio arvonalennusta (painettua rahaa jolla elintaso on korkeampi kuin mitä sen kuuluisi olla) ja summa summarum heikkoa inflaatiota.

Samalla on virrannut sisään koko maailman valuutat, joilla voitu ostaa kaikkea kivaa.

jounihalonen

onkin mielenkiintoinen asia. Ne, jotka haluavat käydä öljykauppaa muulla valuutalla kuin US-dollarilla, joutuvat heti kohta jostain kumman syystä kokemaan saartoa, sisällissotaa ja suoranaista sotaa päätyen lopulta "vapaaseen" markkinatalouteen meikäläisen maailman suurfirmojen kupattavaksi.

Sitä ihmettelen, että Suomikin on joutunut moiseen tilanteeseen, vaika eihän meillä ole edes öljyä. Mutta velkaa on. Olisi pitänyt elää tulojen mukaan.

Ola

Kiitos Huijari-Kreikan ja sen siivellä Irlannin, Portugalin, Espanjan ja Italian Eurooppa on liukumassa pienten talouksien joukkoon. Muutama maa sai Euroopan polvilleen. Saksa ei yksin voi toimia Euroopan vahvan talouden edustajana. Kun se on pumpattu tyhjäksi, niin mitä sitten.

Ensio

Puhutaan aika paljon Kreikasta.
Pitäisikö puhua siitä, että esim. Saksa on Euroopan velkaisin maa? Saksalaiset eivät itsekään taida tietää, paljonko Saksalla on velkaa.
Eli koko EU ja erityisesti EMU-alue on kiihtyvässä vauhdissa köyhtyvä ja suurpankeille velkaantuva alue, tuotannollisen toiminnan ulkomuseo.
Suomen ainoa tie ulos on Venäjän ja kehittyvien talouksien markkinat.
Mielenkiintoista on myös se, että Suomessa myytävästä kiinalaisesta härpäkkeestä kannetaan täällä veroa isompi summa kuin ko. härpäke maksaa Kiinassa tuotettuna.
Eli järjestelmää pyörittävät täällä kiinalaiset halpatyön tekijät.
Me paisutamme julkista sektoria kiinalaisten tekemällä työllä.
Onko jotain pielessä?

HannuM

"Joulukuussa Saksan kauppataseen ylijäämä osoitti kuitenkin supistumisen merkkejä. Ylijäämä jäi 14 miljardiin euroon."

Tuoreesta uutisesta poimittua. Turha puhua mitään Saksan velkaantumisesta.

Ensio

Pitää ymmärtää ero Huijari-Kreikan ja koko systeemin mädännäisyyden välillä.
Siksi puhuminen VAIN Kreikan suhteellisen pienestä kansantaloudesta on hieman asioiden vierestä.

Systeemi on mätä, sen kai pitäisi viimeistään nyt olla selvää.

JL78

Ei se Kreikka ole sen kummempi huijari kuin muutkaan!. Koko järjestelmä perustuu velkaan. Pankkiirirosvot jotka tästä Kreikan tilanteesta tienaavat tietävät tasan tarkkaan kuinka tämä homma toimii, se on jo nähty Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa jne.

Tarjotaan suuria lainoja valtioille jotka sitten rakentavat rahoilla sähkölaitoksia yms. Ja jos sattuu käymään niin, että tulee koronmaksussa ongelmia syöksyy paikalla IMF:n ja Maailman Pankin hyeenat ja pakottavat myymään kaiken vähänkin tuottavan yksityisille korporaatioille.

YLE Areenassa on Ulkolinja Velkataakka ohjelma jossa kerrotaan juuri IMF:n ja MP:n köyhyyden poistosta... Onnistumisprosentti näillä toimilla ympäri maailman on tasan NOLLA.

Brutus

"Me [Eurooppa ja Yhdysvallat] emme ole ansainneet tätä elintasoa, joka meillä tällä hetkellä on, Salolainen pamautti presidenttifoorumissa syksyllä."

Täsmälleen näin on näreet. Syitä miksi tälle tielle olemme joutuneet on kaksi:

1. Eurooppalaisen ay-liike, joka on palkkailluusiossaan vaatinut lakkoilemalla ja kiristämällä sellaisia etuja, joita emme ole ansainneet, ja joka on romahduttanut Euroopan kilpailukyvyn. Ay-liike ei ole tippaakaan piitannut näin luomistaan työttömien armeijoista.

2. Vasemmistopoliitikot, jotka ovat valtansa pönkitämiseksi ja äänestäjiä kosiskellakseen jatkaneet tätä illuusiota lupailemalla sellaisia etuuksia äänestäjille, joihin ei ole ollut varaa. Tästä on seurannut ylivelkaantiminen kautta koko Euroopan. Karmein esimerkki tästä on tietysti Kreikka, jonka julkinen sektori on paisutettu järjettömiin mittasuhteisiin. Muut ovat ehkä olleet maltillisempia, mutta perusidea on ollut koko Euroopassa sama.

Nämä kaksi yhdessä ovat romahduttaneet työ- ja yrittämisen etiikan, koska valtio ja ay-liike ovat luvanneet huolehtia kansalaisistaan lähes ilman näiden omia ponnisteluja. Tähän kannustinloukkuun romahti myös esim. Neuvostoliitto.

Vierailija

"1. Eurooppalaisen ay-liike, joka on palkkailluusiossaan vaatinut lakkoilemalla ja kiristämällä sellaisia etuja, joita emme ole ansainneet, ja joka on romahduttanut Euroopan kilpailukyvyn. Ay-liike ei ole tippaakaan piitannut näin luomistaan työttömien armeijoista."

Systeemi toimi kohtuu hyvin ennen rahamarkkinoiden avaamista ja EU:hun sekä euroon liittymistä, se toimi länsimaissa samaan tapaan ja talouskasvukin oli mallikasta, näin myös useissa kehitysmaissa. Sitten uusliberalismin saatua vallan, mentiin metsään ja maailmaan on syntynyt melkoinen määrä velkaisia työttömiä täynnä olevia valtioita, joilla ei ole varaa oikein mihinkään, USA:ssa työtätekevä keskiluokkakin vajoamassa köyhyyteen ja velkaa on tolkuttomasti.

Brutus

Olet osittain oikeassa. Tämän ay-liikkeen ja vasemmistopoliitikkojen luoman illuusion jatkuminen näinkin pitkälle oli Euroopassa mahdollista juuri rahamarkkinoiden vapautumisen ja euron ansiosta. Ne mahdollistivat leväperäisen elämisen halvan velkarahoituksen turvin esim. Irlannissa ja Etelä-Euroopassa. Tämä rahoitusmarkkinoiden väärin hinnoittelema löysä raha viivytti reaalitodellisuuteen palaamista.

Rahoitusmarkkinat toimivat vastuuttomasti ja uusliberalististen oppien vastaisesti rahoittamalla holtittomasti eläviä valtioita. Poliitikkojen ja pankkien välillä vallitsi sellainen symbioosi, mikä ei ollut terveen markkinatalouden mukaista.

JL78

Eikö nämä oikeistopoliitikotkin ainakin Suomessa vanno ikuisen ja rajattoman kasvun nimeen?.

Toiseksi Pankkien ja Poliitikkojen symbioosi elää edelleen ja voi hyvin, muuten Kreikan olisi annettu lähteä eurosta ja kaikki "Pelastus"paketit olisi voitu unohtaa.

Tosin mätä järjestelmämme perustuu 100%sti velkaan jota ilman ei ole taloutta. Rahan kierto alkaa vasta kun joku lainaa pankista rahaa ja kuluttaa sen kiertoon. Tästä johtuen ilman velkaa ei ole töitä = Velka = Ostovoima = Työpaikka.

Mutta siinä on aina se Mutta. Nimittäin pankkiin pitää palauttaa enemmän kuin sieltä on saatu jonka vuoksijärjestelmä vaatii velan ainaista lisääntymistä.

Vierailija

"Tämän ay-liikkeen ja vasemmistopoliitikkojen luoman illuusion jatkuminen näinkin pitkälle oli Euroopassa mahdollista juuri rahamarkkinoiden vapautumisen ja euron ansiosta. Ne mahdollistivat leväperäisen elämisen halvan velkarahoituksen turvin"

Suomi oli lähes velaton hyvinvointivaltio ennen rahamarkkinoiden avaamista, "hallittua rakennemuutosta" ja ensimmäistä ECU-kytkentää, eli velksi ei aiemmin eletty ja hyvin pärjäiltiin, vasta uudistusten jälkeen työttömyys repesi pysyväksi joukkotyöttömyydeksi ja alkoi velka kasvaa.

Brutus

90-luvun laman aikana Suomi velkaantui enemmän kuin Ruotsi. Tämän vuoksi Suomi oli lähellä joutua IMF:n holhoukseen. Ruotsi ei ollut tässä tilassa. Tämä johtui osin siitä, että Suomen typerät poliitikot pelastivat pankit veronmaksajien varoilla. Ruotsi taas pelasti pankkinsa tulemalla niiden omistajiksi, jolloin talouden elvyttyä Ruotsin valtion osakesalkun arvo kasvoi niin, että pankkikriisi ei lopulta kaatunut veronmaksajille.

Nykytilanteessa Ruotsi on taaskin fiksumpi. Siellä demarit on heivattu vallankahvasta ulos Suomea aikaisemmin. Ruotsin työmarkkinat ovat uudistuneet joustavampaan suuntaan kuin Suomessa. Siellä on edetty oikeistohallituksen turvin yleensäkin markkinaliberalistisempaan suuntaan kuin Suomessa. Suomessa jatketaan vasemmistopolitiikkaa näiden sateenkaarihallitusten turvin, vaikka kokoomus onkin suurin puolue. Ollaan jatkuvasti vasemmistolaisten puolueiden panttivankina (Vasemmistoliitto, demarit tai vihreät) Ruotsia hallitsevat yksinomaan oikeistopuolueet, mikä on mahdollistanut selkeän markkinaliberalistisen linjan.

Brutus

Kukapa tässä tilanteessa haluaisi liittyä euroon, jos siihen ei nyt kuulu.

Ruotsin kruunu on vahvempi kuin euro. Suomen Pankin tilaston mukaan esim. viime kesänä eurolla sai n. 9,3 kruunua ja nyt vain n. 8.8 kruunua. Euro on siis heikentynyt kruunuun nähden. Ei Ruotsikaan mistään halvasta kruunusta ole viime aikoina hyötynyt, vaikka onkin euron ulkopuolella.

http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/valuuttakurssit/valuuttakurssit_%...

Ruotsin parempi kilpailukyky johtuu kokonaan muusta kuin eurosta ja valuuttakursseista. Se johtuu joustavammista markkinoista.

Ensio

Mitähän on tässä tapauksessa joustavammat markkinat?
Kruunun vahvistuminen tällä hetkellä on suoraa seurausta Ruotsin vahvasta taloudellisesta tilasta.
Valtion velka ja sitä myöten tietysti myös velanhoitokustannukset ovat n. puolet Suomen vastaavista BKT:sta laskettuna.
Ruotsi sai ilmaista hinausapua muutaman vuoden kun euron kurssi oli liian korkealla. Suomi joutui kilpailemaan Ruotsin kanssa samoilla markkinoilla.
Mm. suunjalostusteollisuuden työpaikkoja siirtyi tästä syystä Ruotsiin.
Tottakai paperiteollisuuden ja satamien työnseisaukset Suomessa tekivät hallaa suomalaisille kilpailussa.

Brutus

No, esimerkiksi joustavammat työmarkkinat pitävät yritysten kilpailukykyä paremmin yllä. Oikeistohallitus on mm. säätänyt lain, jonka mukaan ensimäisset sairaspoissaolopäivät ovat työntekijän omalla - eikä työnantajan - vastuulla. Ja kas... ruotsalaisista työntekijöistä tuli yht'äkkiä todella terveitä. Aikasemmin runsaat poissaolot todettiin vakavaksi kansantaloudelliseksi uhaksi maan kilpailukyvylle.

Työehtosopimukset tehdään Ruotsissa yrityskohtaisesti. Ne eivät ole lähimainkaan niin yleissitovia kuin Suomessa. Tämä mahdollistaa yritysten kilpailukyvyn huomioimisen yrityskohtaisesti.

Näitä kahta edellämainittua tekijää ovat monet ekonomistit korostaneet, mutta varmaan näitä joustavuustekijöitä on muitakin. Ruotsin elinkeinorakenne on myös monipuolisempi. Aikaisemmin olimmme paperiteollisuudesta riippuvaisia. Sittemmin Nokia-vetoista. Molemmat tukijalat ovat Suomessa pettäneet. Ruotsia eivät Ericssonin ja Saabin kaltaiset suuret romahdukset ole kellistäneet. Ruotsissa kukoistaa pieni ja keskisuuri teollisuus, mikä on innovatiivisempaa ja työllistää suhteellisesti enemmän.

Ensio

Siis kyse TYÖmarkkinoista.

Suomihan on ollut perinteisesti suurteollisuuden armoilla.
AY-liike on epäpyhässä allianssissa suurteollisuuden kanssa ja PKT- sektori on kärsinyt tästä aina.
AY-liike on takertunut vanhaan ja käyttänyt häikäilemmättä poliittista valtaa, joka on johtanut jäykkiin työmarkkinoihin.
Seurauksena on syntyneet ns. epätyypilliset työmarkkinat.
Yhden miehen yritykset, oss-aikaisuudet, pätkätyöt, työvoimavuokraukset jne.
Näillä kierretään monesti liikaa jäykkyyttä työmarkkinoilla.

Kyllä Ruotsi sai valtavan etumatkan Suomen Euro-sekoilun vuoksi. Jostakin ne miljardit ja taas miljardit on euron pystyssä pitämiseen otettava,

Brutus

... suurteollisuuden hyväksi juuri tuosta syystä. Suuret työntajaliitot ja ammattiliitot ova solmineet yleissitovia ja jäykkiä sopimuksia, joihin pienten ja keskisuurten yrittäjien ollut pakko sopeutua. Näin Suomeen on luotu harvainvaltainen ja korporatiivinen pääomavaltaisia suuryrityksiä suosiva elinkeinorakenne. Tätä on kutsuttu erheellisesti sopimusyhteiskunnaksi. Tosiasiassa kyse on paikallisen ja joustavan sopimisen estämisestä.

Pieni ja keskisuuri elinkeinoala on aina ollut työllistävämpi, innovatiivisempi ja joustavampi olosuhteiden muuttuessa. Sen tukahduttamisesta kärsimme nyt.

Vierailija

Sen katoaminen suurteollisuuden hyväksi oli yksi ongelma jonka EU ja valittu politiikka aiheutti.

"Suuri osa EU-direktiiveistä vaikeuttaa eri tavoin pienimuotoista paikallista tuotantoa ja vahvistaa suurisuuntaisen tuotannon ja suurten yritysten asemaa suhteessa pienempiin kilpailijoihinsa.

Pienimuotoisemman tuotannon alasajo tapahtuu pääasiassa kahta tietä. Ensinnäkin kansallisvaltioilla on ollut tapana tukea pienimuotoisempaa paikallista tai alueellista tuotantoa mm. aluepoliittisin tai työllisyyden hoitamiseen ja yhteiskunnan vakauden säilyttämiseen liittyvin perustein.

Euroopan unionin kilpailuläinsäädäntö pakottaa jatkossa valtiot purkamaan tämänsuuntaiset tukijärjestelyt. Samalla Euroopan unioni estää jäsenmaitaan suojaamasta paikallista tuotantoa myöskään tullimuureilla, tuotantokiintiöillä tai muilla kaupan esteillä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pienet ja keskisuuret paikalliset yritykset joutuvat tulevaisuudessa kilpailemaan samalla lähtöviivalla ylikansallisten jättiläisyritysten kanssa, ilman valtion tai kunna tukia tai muuta suojaa.

Euroopan unionin kilpailulainsäädäntö estää unionin jäsenvaltioita tukemasta paikallista tai kansallista tuotantoaan myöskin epäsuorasti. Euroopan unioni on jo kieltänyt Suomen Yleisradiota puhumasta TV-tai radiolähetyksissään suomalaisten tuotteiden puolesta. Kun Mirja Pyykkö rikkoi tätä sääntöä, Suomi sai komisiolta virallisen varoituksen.(...)Valtiot tai kunnan virastot evät liioin enään saa omissa hankinnoissaan suosia paikallisia yrityksiä.(...)

Esimerkiksi ns. Cecchini- raportissa todetaan avoimesti, että puolet EU-maiden yrityksistä tulee kuolemaan lyhyessä ajassa Euroopan sisämarkkinoiden seurauksena. Checcini-raportti ei kuitenkaan pidä tätä huonona asiana vaan päinvastoin erityisen toivottavana kehityskulkuna; Pienten ja "huonosti kannattavien" yritysten kuolema tekee tilaa jäljelle jääville yrityksille..."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/100923-varoitus-euroopalle-%E2%80%9Dtot...

Toisaalta myös tutkittua yritystoiminnasta on,

"Kova tosiasia on, että yrittäjätoiminta on merkitykseltään supistuva taloudellisen toiminnan muoto kapitalismin kehittyessä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että yrittäjien osuus työvoimasta on suuri vain kehitysmaissa ja köyhissä OECD-maissa, kuten Meksikossa, Turkissa ja Kreikassa."

http://www.kayttotieto.fi/artikkeliv_HS_260206.htm

Brutus

... on kansantalouden tehokkuuden ja ulkoisen kilpailukyvyn perusedellytys.

Totesit: "Euroopan unionin kilpailulainsäädäntö estää unionin jäsenvaltioita tukemasta paikallista tai kansallista tuotantoaan myöskin epäsuorasti."

Liiallinen yritysten tukeminen kansallisisista syistä juuri luo tehottomia yrityksiä samoin kuin suuryrityksetkin. Suuryritykset joilla on monopolivoimaa, tukahduttavat tehokkaampiakin kilpailijoitaan pelkällä markkinoita hallitsevalla koollaan. Tämä on estettevä. Kilpailu toimii sitä paremmin, mitä enemmän jollakin toimialalla on keskenään kilpailevia yrityksiä. Kilpailu ottaa yrityksistä löysät pois ja luo tehokkuutta.

Toisaalta paikallisten yritysten julkinen tukeminen estää kansainvälisesti kilpailukykyisten yritysten syntymisen. Pienten yritysten kilpailukyvyn tulisi syntyä esim. innovaatioiden ja joustavuuden luomasta tehokkuudesta eikä veltostuttavista julkisista tukitoimista. Paikallisesti tuettu yritys ei useinkaan ole kansainvälisesti kilpailukykyinen. Ajatelkaammepa vaikka entisiä sosialistimaita.

Vierailija

"Näitä kahta edellämainittua tekijää ovat monet ekonomistit korostaneet"

Ekonomistejakin on erilaisia ;-)

"Arkkitehtejä ja insinöörejä voidaan moittia romahtaneista silloista ja hometaloista, mutta ne ovat Alajoutsijärven mukaan pikkujuttuja ekonomistien ja pankkiirien möhläysten rinnalla.

– Me kauppatieteilijät melkein romautimme koko maailmantalouden. Ja se on vieläkin mahdollista, yhdessä poliitikkojen kanssa, hän sanoo."

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/12/15/kauppakorkean-profes...

Ruotsi tosiaan on hieman kiristänyt ja heikentänyt työväestönsä asemaa, kuten kilpailussa pohjalle,

http://en.wikipedia.org/wiki/Race_to_the_bottom

on ollut tapana tehdä, sitä ei sitten tiedä miten se lopulta auttaa, apu voi olla lyhytaikainenkin. Yhdysvallatkin aloitti sotansa työväestöään vastaan 70-luvun lopulla ja mikä on tulos? Kuten edellä sanottiin: "USA:ssa työtätekevä keskiluokkakin vajoamassa köyhyyteen ja velkaa on tolkuttomasti."

Ruotsin etu on ollut se, että siellä on pidetty ihmisiä töissä jopa edelleisen 90-luvun laman aikana, no missäs muualla kuin julkisella sektorilla, joka on ollut suomalaista vastaavaa melkoisen paljon isompi. Se on taannut maan sisämarkkinoiden pieneille palveluyrityksille ja vastaaville ostovoimaista asiakaskuntaa, uudet oikeistohallituksen toimet heikentävät tätä asiaa.

Nyt Ruotsissa ollaan tekemässä samaa ja hölmöyttä, mitä Suomessakin, eli yksityistetään ja kilpailutetaan tilaaja-tuottaja malleilla julkinen sektori EU-oppien mukaan ja kuten Briteissä selvisi, että siinä käy niin, että ensin palveluiden hinnat laskevat hetkeksi ja lopulta suuremmat yritykset ja ylikansalliset suuryritykset sulauttavat syntyneet menestyvät yritykset itseenä ja kilpailevat pienyritykset häviävät markkinoilta, sen jälkeen alkaa rahastus näillä palveluilla, britit joutuivat korottamaan kunnallisveroaan yli 80 prosentia tämän seurauksena kymmenen vuoden aikana.

Ruotsissa ja Suomessa näin on nyt käymässä jo terveydenhuollolle ja osin vahustenhuollolle, jotka on menossa amerikkalaisille ja voitot tietenkin veroparatiiseihin ja Yhdysvaltoihin. Sellainen tuskin on Ruotsin tai Suomenkaan etu.

Uusi-Seelanti myös testaili näitä tilaaja-tuottaja malleja viime vuosituhannella, mutta lopetti ne jo silloin 90-luvulla todeten, että eivät ole hyödyllisiä.

Brutus

Ruotsin talous kangistui pahasti monikymmenvuotisen demarivallan loppupuolella. Ruotsiahan kutsuttiin halveksivasti veltoksi kansankodiksi, jossa kansalaisten ei juuri tarvitse itse tehdä mitään. Mm. Suomi otti Ruotsin kiinni per capita elintasossa.

Reinfeldtin oikeistohallitus teki täyskäännöksen Ruotsin talouspolitiikassa mm. uudistamalla työmarkkinoita joustavampaan suuntaan. Muitakin toimia on tietysti tehty. Ruotsin kansantalous sai aivan uutta potkua. Ruotsin talouden dynaamisuuden kasvulle ei vain ole löydetty muuta selitystä kuin sen siirtyminen markkinaliberalistisempaan suuntaan.

Taloustiede ei ole eksakti tiede eikä pysty esitäämään ehdottomia ja lopullisia totuuksia, mutta muutakaan selitystä ei nyt löydetä tässä Ruotsin asiassa.

Brutus

Ennen rahoitusmarkkinoiden vapauttamista 80-luvun lopussa, Suomen oli nykymittapuun mukaan lähes velaton. Mm. ulkomainen velanotto oli Suomen Pankin lupien varassa. Ukomaista velkaa ei saanut vapaasti ottaa. Tämä tietenkin rajoitti velkaantumista.

Tuolloin ay-liikkeen luomaa palkkailluusiota korjailtiin jatkuvien devalvaatioiden turvin. Kun kilpailukyky oli tolkuttomilla palkankorotuksilla imetty täysin kuiviin, jouduttiin pakkodevalvaatioiden eteen. Markan devalvointiprosentti laskettiin usein kymmenissä prosenteissa. Illuusiota ylläpidettiin vain toisen mekanismin turvin.

Työttömyys oli todellakin tuolloin paremmalla tolalla, koska nykyiset uudet taloudet (Kiina ja muut Aasian taloudet) olivat kehitysmaita. Niistä ei ollut kilpailijoiksi. Nyt kansainvälinen kilpailu on vapautunut, mikä paljastaa armottomasti Euroopan talouksien alastoman totuuden.

Ensio

H.C. Andersen oli viisas mies.
Joku malesialainen tietää, mikä on pielessä.
Suomessa ja EU:ssa totuudenpuhujat on viime vuosina yritetty vaientaa keinolla millä hyvänsä.

Keisarilla uusi kevätmallisto?

Htalk

¨Aasiassa me elämme varojemme mukaan. Eli jos olemme köyhiä, elämme köyhästi. Uskon, että Eurooppa voisi ottaa tässä oppia Aasialta.

86-vuotias ex-pääministeri katsoo, että Euroopan on palattava peruasioihin kuten tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen ja unohdettava ”valuuttojen siirtely”. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että ”ylipalkatut ja tehottomat” työntekijät joutuisivat joustamaan eduistaan.

–Ette voi odottaa elävänne näin vauraasti jos ette tuota mitään, hän tylyttää."

Juuri näin.

Lookija

"according to McKinsey & Co.'s new Debt and Deleveraging report, the gross sum of all loans and fixed-income debt of the UK national, corporate, household and financial sectors stood at 507% of GDP in 2011.

That's a hefty burden to service, let alone pay down as McKinsey urges. Amongst major economies, Japan just pips us to #1 at 507%, but it did take 20 years of economic depression, zombie banking and debt-fed "make work" programs to get there. The Eurozone's heaviest debtors – the ones causing such angst worldwide – are led by Ireland at 663% (that's what comes from nationalizing your entire banking industry at the top of a credit bubble), while Spain, Italy and Portugal all owe some 300% or more. Greece's gross debt is 267% of GDP...

... We can borrow as we choose, free from meddling Germans and their calls for austerity oversight. We can then print all the money we like to service (if not settle) those debts, safe in the knowledge that inflation will mostly hurt domestic savers, rather than risking our international credit."
http://goldnews.bullionvault.com/UK_debt_011920126

Aimo Harppaus

Eihän me köyhiä voida olla kun me Eurooppa ja Suomi) olemme kestävän kehityksen esimerkki. Olemme kieltäneet sähkölamput ja määränneet haittaveron lentomatkustamiselle jne jne. Jolleivät tällaiset temput auta niin ei mikään.

Rommeli

Aika yllättävästä suunnasta totuus sanottiin.

Lainanottohan on kyllä talonpoikaisjärjellä ajateltuna persaukisten operaatio. Jos lompsa olis kunnossa niin ei lainaa tarvittaisi.

Mutta, mutta. Silloinhan lainaajat ei tienaisi mitään jos kukaa ei korkoja makselisi.

Guis sitte suu pannaan pankeissa ja muissa sijoittajatahoissa? Lontoon Citykin autioituisi välittömästi.

Rommeli

Kun suuret massat joskus tulevaisuudessa hoksaa että ne kiinalaiset tuotteet kannattaa ostaa myös yksin kappalein suoraan kiinalaiselta myyjältä kotiin kuljetettuina.

Kulutustavarateollisuus on jo mennyt Kiinaan ja niin kauan kun eurosta on muuhunkin kun wc-tarvikkeeksi niin myös kulutustavarakauppa siirtyy Kiinaan.

Suomessa tarvitaan vain Itella, DHL, tms. tavaroiden kuljettaja.

Vaan eihän tuohon suuressa mittakaavassa päädytä. Euron arvo romahtaa ennen kun takapenkin taavit älyää ettei kannata maksaa kamasta 5-10X kiinan hintaan verrattuna. Ja kiinalaiset älyää nostaa myös hintoja.

machdevelop

ei ymmärrä tätä elämänmenoa, ei ihme sillä ei sitä ymmärrä enää kukaan muu, kuin politikot ja ammattipuoluepukarit. Kansallisesti Suomessa ja Eu:ssa, ei enää tämä väki puhu samaa kieltä realimaksajien kanssa. KESTÄVYYSVAJE=TODELLISUUDESSA= ylivelkaantuminen, valtion holtiton velanotto,kansallisten verovarojen lahjottaminen globaalisti eri nimikkeillä (kehitysmaatuki, lentoliput), virkamiesten-ja julkishallinnon tehottomuus ja ylisuuret kustannukset, Eu:n sääntöjenvastainen toiminta,konkurssikypsien maiden tukeminen vero-ja lainavaroin, kansan-ja eu-edustajien ylettömät edut, lomat ja luonaisvaatimukset (maksetut ja saadut kustannukset verovaroin -ja yksityistuin). Kestävyysvaje on vuosisadan oivallus myös tyhjänpanttien 34 miljoonan euron puoluetuen saajille Suomessa.

HannuM

Naurettavaa puhetta Malesiasta. Aasian talouskehitys on lähes poikkeuksetta revitty kansalaisten selkänahasta. Köyhät elävät köyhästi silloin kun on tarve, rikkaat ovat aina rikkaita.

Ehkä Mahathirin ajatus on, että Euroopan pitää lopettaa sosialismi ja aloittaa todellinen riistokapitalismi, jotta elitismin ja hökkelikylissä asuvien ero saadaan selväksi.

luuserius

Lupasi sairaanhoitajille 500 euroa lisää liksaa. Ja on sen jälkeen velkaelvyttänyt elinkelvotonta järjestelmää 40 miljardin edestä. 240 miljardia mummonmarkoissa. Tuohon ei olisi vasemmistopolitiikot pystyneet. Fantastista.
Me teimme tämän ihan itse.

HannuM

Tuet pitäisi lopettaa maailmanlaajuisesti, jotta järkihintainen tuotanto olisi mahdollista Suomessa. Ei tule tapahtumaan.

Samoin voisi tehdä yritystuille ja muille samankaltaisille kilpailun vääristyksille. Ei tule tapahtumaan.

Ja onko noilla maataloustuilla nyt niin suurta merkitystä, koska lähes jokainen kuluttaa maataloustuotteita? Maksetut tuet näkyvät ruuan hinnassa. Ennemminkin voisi lopettaa julkisen terveydenhuollon, koska itse en ainakaan käytä niitä palveluita juuri koskaan, eikö?

Sosialismin ei kuulukaan olla reilua.

TapioTTT

On nämä politikot "kovia poikia" miljardi miljardin jälkeen työnnetään ulkomaalaisten huijareitten taskuihin. Suomen tyhmä kansa ja veronmaksaja nöyrästi hyväksyy nämä "puhallukset" ei muuta enään tarvita kuin lisää suvaitsevuutta suomeen niin saadaan upottaa koko maa lopullisesti itämereen.

TSV

Siis sivistyksen, demokratian ja keksintöjen keskus?

Eikö ne maailman parhaat autot tehdä Euroopassa?

Tietenkään rahaa ei voi painaa varsinkaan kun euro ei ole reservivaluutta, mutta ei sitä ollut ennen liikaa painettukaan. Ukko sekoitti Kreikan ja Euroopan.

Eurooppa elättää puolta Afrikkaa ja sen lisäksi vielä tukee keinotekoisesti maita kuten Malesia, koska jos haluttaisiin olisi sähköautoihin menty jo 15 vuotta sitten.

Ongelma Euroopassa tulee siinä, että poliittinen eliitti luulee valtion rahoja niiden omiksi rahoiksi se luulee, että voi tilata mitä haluaa ja luoda virkoja ei väliä, koska voi lainata ja siirtää tulevaisuuden ongelmaksi verojen noston ja kenkän antamisen.

Tämän lisäksi meillä Suomessa on ihmeellistä seka-kapitalismia missä valtiolla on kummallisia yksityisiä monopoloja älyttömine tuloineen ja sitten osaomisteisia pörssiyrityksiä, joista heikkoja (Finnair) tuetaan yhteisillä rahoilla ja vahvoja (Fortum) lypsetään, firmat on luotu julkisella omaisuudella ja tehty semi-yksityiksi, mutta ei kumminkaan.
Solidium leikittelee ja ostelee esim. Talvivaaraa valtion rahoilla, miksi? Onko tämä valtion tehtävää?

joonathan

Tiettekö mitä tavivaaran hibta oli. Se oli yksi euro!! valtion omistama yritys myi sen sillä. Jaa miksikö koska se tiesi se aiheuttaman muutoksen ympäristölle. Valtion laitos suomessa ei milloinkaan olisi saanut moisia ympäristölupia. Ja miksi valtio vielä osallistuu. No rakentaakseen infastuktuuria. Eihämn suomalaiset työntekijät pääse sinne töihin autoillaan muuten. Ja pitää siellä asuntoja ja muutakin sivistystä olla. No suomalainen ei muutenkaan niin yrittäjä ole. Paitsi jos valtio maksaa sille niin ettei sen tarvi osallistua itse mihinkään.

tarkkailija-vm59

Koko ajattelumme pohja on propagandistisessa länsikeskeisessä maailmankuvassa jonka saimme jo koulussa ja jota tiedoitusvälineet pönkittivät vuosikausia. Koskaan ei yksikään opettajistani tuonut esille että vielä 200 vuotta sitten eurooppalaisten ja aasialaisten elintasossa ei ollut juuri eroa ja että 1700-luvulla Kiina ja Intia hallitsivat maailmankaupasta peräti 80%. Länsimaiden nousun juuret ovat siirtomaaimperiumeissa joissa Kiinan ja Intian kaupankäynti otettiin brittien ja muiden eurooppalaisten maiden kontrolliin sotilaallista voimaa ja näiden maiden sisäistä heikkoudenhetkeä hyödyntäen.

Nyt kun Kiinalla ja Intialla on ydinaseet niitä on turha edes kuvitella laitettavan polvilleen. Ne ottavat sen paikan mikä niillä oli jo reilu 200 vuotta sitten. Ja mikä oireellista sellaiset maat kuin Venäjä ja Brasilia monien muiden tullessa perässä ovat irrottautumassa täysin USA:n ja Euroopan kontrollista. Me eurooppalaiset sekä Atlannin takana asuvat sukulaisemme saamme totutella elämistä sellaisessa maailmassa jossa meille ei enää ole asetettu kultalautasta nenän eteen jo syntyessämme tänne. Juhlat on ohi.

muuan

"Eurooppalaiset alkoivat 1500-luvulla perustaa maan rannikolle siirtokuntia. He alkoivat lopulta taistella keskenään Intian omistuksesta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Intia

Paikallisten hallitsijoiden ja väestön heikkous, taitamattomuus tai myöntyväisyys - ja usein ainakin länsimaisessa mielessä kehittymättömyys - luonnollisesti herättivät eurooppalaisissa tunkeutujissa sen tunteen, että he olivat maailman hallitsemiseen valittuja kansoja.
Tämä yhdessä odottavien etujen kanssa nosti päättäväisyyttä ja häikäilemättömyyttä, jotka olivat menestyksissä keskeisiä tekijöitä.

Ihmetellä kuitenkin sopii varsinkin Intian, Kiinan, Amerikan ja Afrikan joutumista Euroopan valtioiden alaisuuteen niinkin helposti. Valtamerten takaa verraten vähäisin voimavaroin ei ollut yksinkertaista käydä valloitussotia.
Syvälle kohdemaahan tunkeutuvat suhteellisen pienet joukot olivat tai olisivat olleet alttiina väikytyksille ja saarrostuksille sekä näännyttämiselle.

Kohdevaltioiden ja -kansojen hajanaisuus liittyneenä ovelaan edelleenhajottamispolitiikkaan lienee ollut ratkaisevaa. Paikalliset kansat eivät useinkaan voineet keskinäisten vihollisuuksiensa takia yhdistyä ulkoista hyökkääjää vastaan, vaan päinvastoivat auttoivat sitä toisiaan vastaan. Sen jälkeen ne joutuivat itse uhriksi.

Vierailija

"Kohdevaltioiden ja -kansojen hajanaisuus liittyneenä ovelaan edelleenhajottamispolitiikkaan lienee ollut ratkaisevaa. Paikalliset kansat eivät useinkaan voineet keskinäisten vihollisuuksiensa takia yhdistyä ulkoista hyökkääjää vastaan, vaan päinvastoivat auttoivat sitä toisiaan vastaan. Sen jälkeen ne joutuivat itse uhriksi."

Samaa linjaa jatketaan edelleen mm. Afrikassa ja Aasian maissa, eurooppalaisten ja Yhdysvaltojen toimesta.