Keskiviikko 16.1.2019

Kanada palauttaa natsirikollisen Italiaan

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.2.2008 08:03

Entinen keskitysleirivartija lähetetään Kanadasta Italiaan, missä hänet on tuomittu elinkautiseen vankeuteen sotarikoksesta, kertoo uutistoimisto Reuters.
83-vuotias Michael Seifert on kamppaillut kahdeksan vuotta viranomaisia vastaan, mutta tammikuussa Kanadan korkein tuomioistuin päätti hylätä hänen valituksensa.

Vuodesta 1951 Kanadassa asunut Seifert luovutettiin perjantaina italialaisviranomaisille.
Hänet tuomittiin vuonna 2000 elinkautiseen muun muassa yhdeksän ihmisen kiduttamisesta ja tappamisesta Bolzanon vankileirillä toisessa maailmansodassa. Italialaisella Bolzanon leirillä pidettiin juutalaisia ja poliittisia vankeja, jotka odottivat siirtoa saksalaisille keskitysleireille.

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

domino

Oletkos ikinä ihan vaan miettinyt että sodan voittanut tuplarintama: USA, Iso-Britannia, Venäjä... ei ehkä olekaan maailman rehellisimmästä päästä? Vai voiko olla mahdollista että on ollut kiusaus että natsien tekemiä rikoksia on kirjoitettu historiaan muutamaa pykälää isommalla ja omia taas parhaan mukaan jätetty kirjoittamatta ja loput kirjattu lyhyesti välttämättömyytenä taistelussa.

Nyt yli 60 vuoden jälkeen maailmanhistoria ehkä jo kestäisi, tai sitten ei, tiedon siitä että sitä on monilta osin vääristelty. Aivan julkinen salaisuus on että Neuvostoliiton keskitysleireillä tapettiin aivan yhtä julmasti 10, mahdollisesti jopa 15 miljoonaa ihmistä. Mitä on tapahtunut Iso-Britannian ja USA:n keskitysleireillä. Vietnamissa lapsia tapettiin ottamalla jaloista kiinni ja hakkaamalla niitä puita vasten. Ei noistakaan teoista kovin moni ole ottanut vastaavanlaista tuulta kun 9 ihmistä tappaneen vanginvartijan jahtaaminen. Sota on jännä homma kun hävinneen osapuolen teot ovat aina noin 100 kertaa raskauttavimpia kuin voittajarintaman. Jos poltat kylällisen ihmisiä napalmilla, kirjaudut käskyn alla toimineeksi lentäjäksi, jos olet voittajan puolella. Jos tapat yhdeksän vankileirillä, olet jo saatanan oikea pikkusormi, jos olet häviäjän puolella.

Järkyttävää ja väärin se on aina kun ihmishenki riistetään, mutta jo tapahtuneeseen pitää pystyä suhtautumaan myös ilman kiihkoa ja uskonnon vaikutteita, olkoon se uskontoa perinteisessä mielessä tai yhteiskuntauskontoa (esim myytti: SDP loi hyvinvointivaltion).

Kari Kivioja

Stalinin suuri sotapeli = WW2. Stalin rakensi ylivoimaisen armeijan ennen WW2. Panssarivunuja oli kymmeniätuhansia jne. Hitleri olisi pitänyt Stalinin valmistaa, jos sitä ei olisi ollut. Oli vain saatava Saksa aloittamaan uusi sota ja käsikirjoitus oli jo valmiina WW1 pelissä. Väsytetty Saksa ja sen viholliset olisi Stalinin helppo voittaa. Eurooppa olis ollut käsissä Espanjaa myöten. Saksa ehti hyökätä viikon ennen Stalinia 1941. Saksa pyristeli muutaman vuoden ja länsivallat ehtivät rakentaa ylivoimaisen armeijan ja maailma oli pelastettu USA:n poliisivoimilla.

Tapion Puola on näin suuressa pelissä vain pikkurahaa.

domino

Niin, mutta mites tämä Venäjä kysymys? Kuitenkin maa joka muodostaa suuren uhkapotentiaalin Suomessa taloudellisesti, kuten myös sotilaallisesti. Vai minkä takia Venäjällä on sotavoimia taistelukunnossa? Sen takia että niistä voi ottaa kuvia vai?

askoniskala

Olen samaa mieltä. Kaikki sotarikokset ovat yhtä tuomittavia riippumatta uhrien lukumäärästä. Pienempi lukumäärä ei ole mitenkään lieventävä asianhaara.

Monimurhaaja on henkilö, joka on murhannut vähintään kaksi ihmistä.

askoniskala

Höpö - höpö. Ja vielä kerran höpö.

Väheksymättä menneisyyden hirmutekoja, palaisit jo tähän hetkeen. Siinäkin on ihan tarpeeksi mietittävää ja surtavaa - ihan oikeasti:

http://www.youtube.com/watch?v=tgiTvvcP1GY&feature=related

Ihan yhtä painavin/kevein perustein voisin kysyä, oletko tähän syyllinen? Tai suorastaan syyttää Sinua maailman kurjuudesta. Etkö jo näe ajatuksesi harhailua?

Syyttämisesi maailman kurjuudesta olisi mieletöntä - ihan yhtä mieletöntä kuin se, että yrität syyllistää meitä kanssasi eri mieltä olevia historian diktaattorien hirmutöistä.

Kiistatonta on vain se, että syyllinen on ylipäätään ihmislaji. Tavallaan me kaikki, kun emme tee asialle mitään. Sijaistoimintona vanhan kertaus ei nykyhetken vielä elossa olevia kurjia auta.

Kari Kivioja

Historian julmimman ja saastaisimman 100 000 000 uhrin järjestelmän puolesta kiivaileva on surkea kanssasyyllinen, vaikka on vain aasilla ratsastava läpeensä tietämätön uskovainen aseenkantaja, joka haaveilee vain pienen saaren diktatuurista.

Varas vaäittä, etä kaikki varstavat. Huorintekija väittää, että kaikki huoraavat.

Lapsellisuuksien sijaan Askon pitäis ottaa selvää mihinkä uskoo, sillä se on aikuisen vastuunottoa ja henkistä kypsyyttä.

Kommunismi on elämänkokemukseni ja historian mukaan tietämättömien uskonto tai huijarien peliväline.

askoniskala

Kerronpa erään tarinan. Eräs tuttavani sai aivoverenvuodon. Toivuttuaan sen verran että pystyi puhumaan, hän sanoi lääkärille:

Kun kusipää saa aivoinfarktin, kumpiko on oikea lääkäri sitä hoitamaan - neurologi vai urologi?

Voisit pikkuhiljaa päättää kumpaa lääkäriä Sinä tarvitset. Toivon tietenkin, että pääsisit jaloillesi ihan omin avuin. Niin että pahaa tai sairautta en toivo. Ymmärtänet kyllä yskän, kun olet mielestäsi niin lahjakas (tosin en tiedä missä).

Mitä tulee varastamiseen ja huorintekemiseen, kokemukseni asiasta on niin vaatimaton tai peräti olematon, etten oikein voi asiaan kantaa ottaa.

Kommunisti en ole koskaan ollut, niin että siinäkään asiassa minulla ei ole omakohtaista asiantuntemusta. Toisin kuin Sinulla näyttäisi olevan.

Kari Kivioja

Sulla on toi aasilla kulkevien aseenkantajien ainutlaatuinen outo viha mielisairaita kohtaan. Ratusmiehet ovat sellaisen yläpuolella.

Muille ihmisille mielisairaiden kova kohtalo on säälin ja myötätunnon paikka. Kauheaa on ajatella, jos lähipiirissäsi on sairaita. Heidän kohtelunsa on silloin epäinhimillistä.

askoniskala

Aivoinfarkti ei ole mielisairauden laji, enkä muutenkaan puhunut mielisairaista. Mistä sitten päättelet minun vihaavan mielisairaita.Vanhan kansan suussa kusipääkään ei viitannut mielisairauteen. Mielisairaus yhdistettiin paremminkin sanaan "hullu".

Muuten olen samaa mieltä siitä, että kaikki sairaat tarvitsevat myötätuntoamme. Yritä edes joskus pysyä asiassa. Vai etkö todella parempaan pysty.

Kari Kivioja

Kuinka monta ja puna-armeijan sotarikollista on saanut tuomion? Ei kuule yksikään. Patsastelevat vieläkin "kunniamerkit" kaulassaan. He tappoivat 100 000 000 syytöntä ja saksalaiset sotavangit siihen päälle. Stalinradissa antautui noin 100 000 sakalaista ja palasi sotavankeudesta 5000 miestä.

Historiasta edes hajua saaneet tietävät venäläisyen sotilaiden riehuneen voittojen jälkeen julmasti kaikilla Saksalta vallatuilla alueilla maan alkuperästä riippumatta eli myös Neuvostoliiton alueilla.

Tasapuolisuus tekisi myös itäsokealle hyvää.

roy

Kari Kivioja: "Kuinka monta ja puna-armeijan sotarikollista on saanut tuomion? Ei kuule yksikään. Patsastelevat vieläkin "kunniamerkit" kaulassaan. He tappoivat 100 000 000 syytöntä ja saksalaiset sotavangit siihen päälle."

Ei pidä myöskään unohtaa, että osa niistä neuvostopartisaaneista, jotka sotien aikana terurastivat 181 suomalaissiviiliä, patsastelee vieläkin prenikat rinnassa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_partisaani-iskut_Suomeen

domino

Lähde on juuri ongelma. Kuolleista juutalaisista löydät kaikilla maailman kielillä etuperin ja takaperin "tietoa" miten asiat tapahtuivat. Tässähän on juuri se kysymys, sitä ei ole dokumentoitu, siitä ei ole kirjotettu tarkkaa sotahistoriaa, niin mistäköhän tämä johtuu? Lehdissä kirjoitetaan juuri ja tasan juuri se mitä ihmisten halutaan tietävän, ei yhtään sen enempää. Suomessa on viikottain käytännön esimerkkejä täydellisistä valheista, jotkut ovat toimittajalle annettuja joistain toimittajalla ei voi ollakaa parempaa hajua, yhteistä on vain se, että ne kirjoitetaan totuutena lehdessä.

Kari Kivioja

Kyseessä ei ole oletus, vaan asioista tietoisten arvio! Sen pitäisi mennä sinunkin kaaliin, vaan ei mene uskovaiselle. Siitä voit päätellä uskosi mielettömyyden.

Älä petä itseäsi luvulla, vaan kyse on periaattesta, että murhauskontojen kannattaminen on massamurhien hyväksymistä politiikan keinona. Häpeä hyvä ihminen julmuttasi!

Kari Kivioja

Tseka ja puna-armeija yhdessä teki raskasta tiliä. Lähteitä on lukemattomia. Otetaan Kommunismin musta kirja ja vankileirien saaristo edes aluksi ja Leninin kootut. Aasin selästä noi määrät on mielettömän suuria ja vaikeita käsittää. Rosinanten selästä noi olis helpompi hahmottaa.
Pakistan kiihko murhamiesten tuomiolle saattamisessa on todella huvittavaa, kun itäsokeana kuitenkin hyväksyt pyhien venäläisiesi massamurhat aivan huoletta. Tajuatko kuin hassua on juttusi!

Miksi?

Asia perusteltu tarkkaan Leninin kootuissa. Lahjakkaat luokat on tuhottava, että kommarien ökyrikkaat pysyvät vallassa ja ökyrikkaina. Lahjakkaat tapettiin jokaisesta kylästäkin, sillä ajattelevat pystyvät johtamaan kapinaa ja vievät aasilla ratsastavat matkassaan. Asia on näin simppeli. Ilman vastavoimaa ökyyrikkaat voivat saavuttaa ihmiskunnan historian suurimman vallan ja rikkauden. Saavuttivat todellakin, mutta lahjakkaat salasivat kykynsä ja Tsekan harava menetti piikkinsä tehon. Lahjakkaita riitti sittenkin tarpeeksi kaataman ökyrikkaiden vallan.

Sinä Pakista et herää, mutta joku muu voisi.

pakista

Don Quiote edelleenkään ei tuo esiin mitään faktaa vaan Rosinantea seuraa 100000000 haamujoukko.

On yleisesti jo tunnettua eri diktatuurien terroriteot ja erityisesti "punakantisten" oppien sellaiset. Tähän kun lisätään "valkoantisten" ja esimerkisksi Japanin harjoittama hirmuhallinto Aasiassa toisen maailmansodan aikana ja USA:n pommitukset Vietnamin maaperällä pitäisi kuvan alkaa selvitä jo Kiviojallekin.

Mutta toistaiseksi hän ei Rosinanten selässä näe muualle kuin itänaapurin suuntaan. Ilmeisesti pitkä ratsastus haamuarmeijan seurassa on aiheuttanut jäykkäkouristuksen.

Pieneksi avuksi jäykistyneelle:

http://www2.hs.fi/uutiset/juttu.asp?id=20001220KU11&a=1

Kari Kivioja

Pakistalle tietämättömyys on pyhää. Aasi on sulle sopiva ratsu näihin taisteluihin, joissa tietomääräsi on aseenkantajan tasoa. 100 000 000 on monien asintuntijoiden arv io. Toiset arvioivat että luku on 60 000 000. Luku on suunnaton. 100 000 000 uhria on niin paljon väkeä, että jos uhreja pistettäisiin yksi metrille, niin se jono yltäisi maapallon ympäri 2,5 kertaa. Siinä on kommunismin saavutus ja et raukka edes häpeä moisen hirviöopin järjetöntä kannattamista ja ihailua.

Voitko olla todelal tuollaisen opin kannattaja ja kiihkoisa ylistäjä. Muukin kirjoituksesi on samaa tasoa. Mikis pilkaat pikkumurhaajia, vaikka itse jumaloit suurinta hirviiötä. Eiko sulla pelaa mikään?

Et laikaan tajua mikä väki ratsastaa Rosinantella, sillä ratsastavat ammoin kuolleen aatteen älylliset kannattajat. Sinä ole vain uskovainen aasinkuljettaja, sillä et selkeästi tajua Rosinanten kuskin ajatuksia ja oppeja. Paras peruste on 100 000 000 uhri, joita et osaa yhdistää uskontoosi. Opintoja lisää! Ota kirjastosta peruskoulun historia ja aloita pian lukeminen, tai kuolen sun kanssas nauruun!

pakista

On selvää, että Rosinante nousee takajaloilleen Don Quijoten haamulukujen pelottamana. Jos käännät Rosinantea hiukankin muihinkin ilmansuuntiin kuin itään, niin väsynyt kaakkisikin rauhoittuu ja jopa innostuu laukkaan viimeisillä voimillaan 100000000:n haamulukuja pakoon.

Kari Kivioja

Ei 100 000 000 uhria häviä leikinlaskulla. Kerro lopultakin, miksi kannat julmaa ja typerää uskontoa, jolla on 100 000 000 syytöntä uhria painolastina. Kuitenkin mesoat täällä tuomisemassa täysin samantapaista keskitysleiriuskonto ja omassa uskossa on enemmän samaamurhaamista. Oletko niin hölmö, että et käsitä asiaa?

Kari Kivioja

Neuvostoliittoon pääsi suojaan suuri määrä kansallissosuja. Siellä heitä ei syytetty juutalaismurhista, koska Neuvostoliitto teki niitä itsekkin. Kykenevät pantiin rakentamaan aseita.

Jos itse kannattaa keskitysleirisosialismia, niin on aivan naurettavaa olla tuomitsemassa muita, kun ei tuomitse oma uskonnon rikoksia! Perusteleppa ne 100 000 000 uhria ja niitten tarpeellisuus uskontosi menestykselle.

domino

Ahaa. No mikäs tekee eron sitten. Sodan aikana sentään voitaisiin ajatella olevan jotain lieventäviä asianhaaroja, mutta rauhan aikana ei todellakaan. Mittava kansanmurha ei ole sotarikos, miksi, siksi että sitä ei ole kirjoitettu sellaiseksi. Voittaja saa päättää miten sodassa kävi.

pakista

No esimerkiksi Stalin keskitysleireillä kuolleiden omien kansalaisten
likvidointia ei voida laskea ymmärtääkseni sotarikokseksi vaan lähinnä poliittiseksi terrorismiksi. Lukuja en tunne, mutta lienevät suuret kuten natsien vastavilla tuhoamisleireillä.

Tarkka_Ilija

Kuinkahan moni muistaa, - tai edes alun alkaenkaan tietää - että suuri määrä natsien ydinjoukkoa siirtyi heti sodan loppumetreillä turvaan Yhdysvaltoihin ja heidän ympärilleen rakennettiin (hyvin kriminaaleja piirteitä omaava) organisaatio nimeltä CIA. Asiasta voi lukea enemmän hakusanalla Operation Paperclip.

NASA:ssa Apollo-ohjelmaa veti entinen, säälittä juutalaista orjatyövoimaa tarkoituksiinsa uhrannut natsi Wernher von Braun.

Voittajat ovat aina kirjoittaneet virallisen historiansa itselleen suotuisaan muotoon.

Juutalaisten kokemat hirveydet eivät ansaitse minkäänlaista puolustelua. Silti tämän vanhan miehen tuomitseminen on suurta teatteria.

Pitäisi mieluummin keskittyä siihen, missä se uusi 'natsismi' on sikiämässä ja siihen miten se pysäytetään. Tarkkailla sitä, onko jokin muu ryhmä nyt mahdollisesti joutumassa juutalaisten asemaan?

Pitäisi myös puhua avoimesti siitä, ketkä saksalaisen natsismin synnyttivät. Kysyä mm. kuka tai ketkä Hitlerin toiminnasta eniten
hyötyivät ja pohtia, voisivatko nämä samat tahot yrittää jotakin samanlaista taas uudelleen, ja niin edelleen.

Kari Kivioja

WW2 jäölkeen Kaikki suurvallat metsästivät saksalaisia tiedemiehiä. Saksan rakettitekniikkaan perustuivat avaruusraketin idässä ja lännessä. USA:ssa saksalaiset saivat toteuttaa itseään vapaina. Idässä avaruustekniikka tehtiin saksalaisten jne. ja venäläisten toimesta keskitysleireissä. Lue kirja "Ensimmäinen piiri".

Kari Kivioja

Stalin ja Hitler rakastivat toisiaan. Otappa selvää asioista! He elivät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun. Stalinin asuntoon ei ollut ulkopuolisilla asiaa! Hitlerin pelastamiseksi länsivaltojen käsistä teki pikaisen Berliinin hyökkäyksen pakolliseksi.

Oletko Stalinin takia mustasukkainen Hitlerille, kun vihaat häntä kovin. Ei tuota kommarien mieletöntä vihaa Hitleriä kohtaan voi muuten ymmärtää. Olihan Hitler Stalinin tapaan pystyvä murhamies! TIetysti Stalin murhatti 20 kertaa ihmisiä kuin Hitler. Ei kuitenkaan kommarin pitäsi Hitleriä' vähätellä saavutuksistaan. Pitäisi otta huomioon lyhyt aika. Toisaalta Stalin korjasi ystävänsä saamattomuuden aiheittamat laiminlyönnit lahjakkaiden vähentämisessä. Siitä oli tietysti lisää vaivaa.

askoniskala

ole tosissaan? Eihän?

Jos kuitenkin on, alan kyllä olla huolestunut. Kyllähän Veikko Huovinenkin kirjoitti kieli poskessa parodia -kirjansa "Veitikka - A Hitlerin elämä ja toiminta". Kirjan jotkut aikanaan taisivat ottaa tosissaan. Mutta rajansa kaikella.

Laitetaan Karille ja Rosinantelle vähän rauhoittavaa musiikkia.
http://www.youtube.com/watch?v=0aS3XzIn1nk&feature=related

Vetää mielestäni vertoja Segovian tulkinnalle.

Kari Kivioja

Pilailin tietämättömän Stalin-ihailijan kanssa, jonka uskonnossa täytyy diivailla älyllä, että tuntee ja huomaa eron, jota tavallinen ihminen ei voi tajuta. Niin hienostunutta älyä ei minulla ole. Minusta Hitlerin, Mussolinin, Castron Maon ja Polpotin uskonnot ovat vain röyhkeää ökykapitalismia. Todellisuudessa nämä uskonjohtajat kopioivat järjestelmänsa toinen toisiltaan. SIksi heillä on täytynyt olla suuri arvostus keskenään.

Onhan teitä aseenkantajia aasin selässä useita mm. Roh, Pakista ja Asko Niskala. Tapio Neva on tietysti jo ammoin kuolleen keskitysleiriaatteen kolhoosin pellolla laihtuneen luurankomaisen Rosinanten Neuvostopanssarein haarniskoitu ritari. Hän käy taistoon Stalinilta saatu miekka liian raskaan käytännön sotatoimiin. Niimpä tämä ritari aseenkantajineen saa selkäänsä jokaisessa majatalossa. Tuulimyllyt tietysti tämä ritari tunnistaa kapitalisteiksi ja käy hyökkäykseen ja taas käy huonosti.

Aseenkantaja ei tietysti näe jalat maataviistäen kovin kaus ja eipä ole kovin paljon tietoinen ritarinsa aateista eikä matkan tarkoituksesta. Kuitenkin aseenkantajat haaveilevat pääsevänsä edes pienen saaren diktaattoriksi uskollisella palvelulla.

Kari Kivioja

Suomalaiset ovat vaarassa joutua juutalaisten asemaan Tarkka_Ilija tyyppisten venäläismielisten toimesta. Heillä ei ole mitään pyhää. 1944 oli kommunistien laatimat listat valmiina suomalaisten siirtämiseen Neuvostoliitoon keskitysleireihin. Kommareilla on ilmeisesti vieläkin tappolistat valmiina. Suojeluskuntalaiset olis lynkattu välittömästi. Sitten olisi alkaneet kulakkivainot keskitysleirisosialistien toimesta. Prosessi olisi ollut kuten Virossa jne. toteutettiin. Useita kertoja sotien jälkeen Neuvostoliitto pyrki maamme miehitykseen ja Sinä satuilet natsismista eli saksalaisesta keskitysleirisosialismista.

Ilmesesti Hitler oli Stalinin tuella noussut pikkuveli. Tiedätkö, että Venäjän perlamentti on tuominnut kokemuksiinsa nojaten koommunismin rikollisjärjestöksi, joidenka uhrien määräksi arvioidaan noin 100 000 000 syytöntä uhria. Hitleristä hyötyi eniten Stalin. Stalin hyökkäsikin Hitlerin rinnalla Saksan sossuja vastaan ja näin varmisti Hitlerin valtaanpääsyn. Lopusta olet ehkä kuullut hiukan.

Oletko kuulut Tsekasta, joka on edelleen vallassa ja on Suomenkin venäläismielisten ja itasokeitten tukija.

Von Braun oli tiedemies ja ehkä voit ottaa selville millaista työtä he tekevät.

CIA on ollut keskeinen kommunistein vastustaja. Heillä on ollut senverran menestystä, että USA on vapaa ja kommarit ovat raivona.

Natsimi=kansallisosialismi=kommunismi =sosialismi yhdessä maassa ovat kaikki keskitysleirisosialismin muotoja, jotka ovat kuuluisia yli 100 000 000 uhriin murhasta. Vain kommunismi jatkaa inhaa taivaltaa pikkuveljiensä eli sossujen kanssa.

pakista

Hitaasti kääntyy Don Quioten väsynyt kaakki, mutta kääntyy kuitenkin kohti realistisempaa maailmaa kuin idän 100000000 haamut.

Lisää valistustaja, ja hän voi astua alas ratsailta kiihkoisan tuulimyllyhyökkäysten uuvuttamana lepäämään muiden istuttamien tiedon puiden siimekseen. Rosinatekin pääsee vihreiden laitumien rauhaan idän uskonritarimme kannustuksesta laihtuneena.

Don Quiotemme otti todesta käskyn: tiedon puusta älä syö !

Rauhoittumisen lisä tiedon puun alla:

http://www.youtube.com/watch?v=lhc7MEYY-Ho

Loistava Nana !

Kari Kivioja

Donin väki on kuolleen aatteen ja uskonkannattajia. Luuletko kommunismin todella olevan elossa muualla kuin Pohjois-Koreassa. Cuubakin on kaatumassa sisäänpäin!

Ei auta räkytys, sillä Don on aina kuolleen aatteen ja uskon kannattaja hassuinen tietämättömine aseenkantajineen.

Väitätkö kapitalismin kuolleen?

Kippari

Kun ottaa huomioon, että Italiassa fasistit pääsivät ensimmäisinä valtaan ja että Hitlerkin piti Italian fasismia mallinaan, niin tulee väkisinkin mieleen, että tässä yritetään peitellä omia väkivallantekoja kiinnittämällä huomio toisaalle. En tunne historiaa niin paljon, että pystyisin sanomaan onko Italialaisia tuomittu tekemistään hirmutöistä Etiopiassa ja muualla.
Seifert on kyllä mahdollisen tuomionsa ansainnut.

Kari Kivioja

Kommunismi on kansallisosialismin ja fasimin malli. Mussolini ihaili Leniä ja Stalinia. Hänellä oli jopa oma Tseka.

Stalinkin piti kansallisosialismia ja fasimia aatteellisesti läheisinä. Mihinkään muuhun ei päätelmään ei voi tulla.

Kansallissossut rakensivat aseita ja testasivat niitä Neuvostoliitossa.

Naurettava on kommarien ja kansallisossujen uskonriita. Musta kylki kummallakin.

Kari Kivioja

Olet pieni ja paksu ja kirjoitukset aasilla ratsastavan aseenkantajan pöhellystä. Se on sun kova uskonnollinen osasi ja muuhun ei aasin selässä pysty. Vain hassut uskovaiset ratsastaa aasilla. Kotitehtävä 100 000 000 asiasta sulla on tekemättä ja pysyykin aasin selässä tekemättä.

UlrikaJuselius

Hyvä Roy,

Ethän viittaa Wikipediaan jatkossa tietosanakirjana tai tiedon lähteenä.

Täällä on jo useaan kertaan todettu, että Wikipediasta puuttuvat suurelta osin lähteet ja sen kirjoittajat piilottelevat nimimerkkien takana. Siksi palvelu on parhaimmillaankin vain ajanvietepalvelu, joka on samaa luokkaa uskottavuusarvoltaan kuin suomi24 ja tämä keskusteluryhmä.

Olen itse kirjoittanut Wikipediaan ja minä tiedän mistä puhun.

roy

Ulrika Juselius,

Olet aikaisemminkin yrittänyt lopettaa keskustelua samaisella viestilläsi:

http://www.hs.fi/keskustelu/Vammalan+kappalainen+erotettiin+m%E4%E4r%E4a...

http://www.hs.fi/keskustelu/Ven%E4j%E4n+opposition+edustajaa+ammuttiin/t...

Sen sijaan että koetat esiintyä jonkinlaisena internet-poliisina, voisit yrittää vaihteeksi kertoa omia näkemyksiäsi keskustelun aiheista. Onko sinulla esimerkiksi jotakin uutta tietoa partisaani-iskujen uhreista tai haluaisitko mahdollisesti tuoda esiin muita asiaan liittyviä lähteitä?

PS Etkö näe mitään ristiriittaa siinä, että ensin haukut Wikipediaa epäuskottavaksi ajanvietepalveluksi ja sen jälkeen kerrot kirjoittavasi siihen itse?

Ulrika Juselius

Edellä 22.2.2008 kirjoittanut 'Ulrika Juselius' lienee sama, joka käytti minun nimeäni suomenkielisessä Wikipediassa käyttäjätunnuksenaan em. kirjoituksen aikoihin ja sai ikuisen porttikiellon Wikipediaan. Sama teksti on löytynyt samoihin aikoihin myös Helsingin Sanomien keskustelusivuilta ja se löytyy samalle päivälle päivättynä myös Journalisti-sivustolta http://www.journalistilehti.fi/blogi/journalistintoimituksenpaivakirja/2.... Copy-paste tuntuu sujuvan, mutta identiteettivarkaudesta saattaa seurata pahanlaatuinen rasitusvamma!

Katso koko tapahtumasarja sivuiltani kohdasta Sivuston tiedot > Mestaritonttujen seikkailuja Wiki-Wiki-maassa. Gunnarin kanssa olen aivan samaa mieltä.