Sunnuntai 20.1.2019

Bush estää vesikidutuskiellon

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.3.2008 15:51
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Ihmisoikeusaktivisti Maboud Ebrahimzadeh on vapaaehtoinen vesikuulustelutekniikan uhri, jotta lehdistö näkisi, miten vesikuulustelua käytännössä tehdään.

Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin odotetaan kaatavan tänään senaatin lakiehdotuksen, joka kieltäisi hukuttamistekniikan terroristiepäiltyjen kuulusteluissa. Senaatti esitti hukutustekniikan ja muiden kyseenalaisten kuulustelumenetelmien kieltämistä viime kuussa.

Bushin edustaja on vahvistanut, että presidentti estää lain voimaantulon veto-oikeudellaan. Bushin on määrä perustella lain hyydyttämistä tänään radiopuheessaan.

Bush on kertonut, että kuulustelutekniikoiden rajoittaminen estää hallitusta toimimasta tulevaisuuden terrori-iskuja vastaan. Hänen mukaansa puolustuvoimien kuulusteluoppaan 19 hyväksyttyä tekniikkaa eivät riitä ja ainakin CIA:lle täytyisi antaa oikeus myös kiistanalaisten menetelmien käyttöön.

Vesikidutuksessa vanki saadaan tuntemaan, että hän on hukkumaisillaan. CIA:n mukaan tekniikkaa on käytetty kolmen epäillyn kohdalla, joista yksi oli Syyskuun 11. terrori-iskujen pääsuunnittelija.

Vaikka Bush käyttäisi veto-oikeuttaan, Yhdysvaltain kongressi voi marssia vielä Bushinkin tahdon ylitse. Senaattori Edward Kennedyn mukaan vesikuulustelutekniikoiden hyväksyminen tahraa koko Yhdysvaltain maineen muun maailman silmissä.

Kuulustelutekniikan asiantuntijat kertovat, ettei kovaotteisen kuulustelun tuloksiin voi luottaa, koska kidutettava on käsittelyn jälkeen tilassa, jossa hän on valmis tunnustamaan mitä tahansa tekemättömiäkin rikoksia.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

katiskanen

Halleluuja Yhdysvallat.
Lisää vaan vankileirejä joiden olemassaolo kielletään joissa käytetään kidutusta kuulusteluissa ja lisää idioottimaisia Georgetuplaveebusheja vallankahvaan, niin hyvin menee...
Ei tuollaista pitäisi olla. Vaan on, vieläpä suurvalta.

Jalmari73

mutta oliko ne vuohiparat sittenkään asialla 11.9.2001? Oklahoman terroristi iskussa jäi kiinni maan omat kansalaiset.jopa persianlahden palkittu sotasankari.Mitenkä on 911 jutussa? Ketä siitä on tuotu oikeuden eteen?

kiravuo

"En tunne säälin häivää näiden vuohipartojen rankaisemisessa. Kaikki keinot vaan käyttöön."

Toki suosittelen kokeilemaan tuntumia omakohtaisestikin, mutta mikäli media on yhtään kärryllä, kidutusta on kohdistettu aika paljon ihmisiin, joilla on vanhentunut tyylitaju naamakarvallisuuden suhteen ja jotka ovat olleet vain väärään aikaan väärässä paikassa.

Ydinasia kuitenkin lienee se, että GWB julistaa kovaan ääneen, että länsimaisen demokratian perusarvot on aika hylätä ja korvata vahvimman oikeudella. Tai että ihmisoikeudet koskevat vain USA:n kansalaisia eikä meitä muita.

Timo Kiravuo

tapio_o_neva

Tuosta waterboardingista puhutaan niin paljon, että uskoisin, että se kannattaisi tuotteistaa. Ei muuta kuin joku israelilainen tai yhdysvaltalainen konsultti tuomaan Suomeen tehokkaan haastattelumenetelmän, millä voidaan tehostaa perheneuvotteluita, työhönottohaastatteluja, poliittista toimittamista sekä korvata elämysklenä värikuulien ammunta.

Jos jokainen olisi jo kouluikäisenä tai kansalaisopistossa tutustunut waterboardingiin. voisi haastattelun kohdalle sattuessa tieto säilyä paremmin.

Alempana mainitaan, ettei Yhdysvaltain ylipäällikköä ole valittu pääinkvisiittoriksi. Ei olekaan, mutta kristitty ihminen ei pärjää muslimien vastaisessa taistelussa käyttäytymättö uskonnollisen johtajan päättäväisyydellä. Yhdysvaltain presidentti on ristiretken johtajakuningas Ranskan ja Englannin joidenkin kuninkaiden tapaan ja samalla siis kristikunnan operatiivinen johtaja paavin hoitaessa hallituksen puheenjohtajan tehtäviä. Osama ja Yrjö ottavat toisistaan mittaa niin kuin ainakin turnajaisissa. Miljardin muslimin kansanliike vastaan runsaat miljooona ammattitaitoista sodankäynnin ja tiedustelun erityisasiantuntijaa.

11.9.2001 alkaen ihmiskunta palasi Westfalenin 1648 rauhan takaisiin aikaan, uskonsotien aikaan.

Yhdysvaltain politiikka on kuitenkin joustavaa, esimerkiksi Kosovssa, mutta ortodoksithan on luettava pääasiassa venäläisiksi, joista protestantit ja katolilaiset eivät piittaa sen enempää kuin menneinäkään vuosisatoina.

huhuh

Ainakaan McCain ei kidutusta, miten se sitten määritelläänkään, tule luultavasti lopettamaan. Mies puhuu kidutusta vastaan, mutta teot eivät tue puheita. Esimerkkinä viimeinen äänestys laista joka olisi estänyt kidutusta, mutta McCain äänesti tätä lakia vastaan.

http://balkin.blogspot.com/2008/02/senator-mccain-is-against-torture-but...

Demokraatit voisivat kidutuksen ainakin näennäisesti lopettaa, mutta en usko heihinkään. Onhan tässä ollut heilläkin aikaa jo tarpeeksi toimia.

pakista

Herra Bush näyttää jo unohtaneen, että hänet valittiin epämääräisin menetelmin USA:n presidentiksi eikä Uus-inkvisition kidutusmenetelmien pääinkvisiittoriksi pyhässä taistelussaan "vääräuskoisina" pitämiään terroristeja vastaan.

Hän ei näytä myöskään tajuavan, että terrorismi synnyttä terrorismia. Tästä on esimerkkinä Bushin hallinnon tukema Israel ja sen harjoittama terrori valtionsa sisällä.

mainman71

Yritätkö sanoa että kaikki mielisairaalaan joutuneet ovat siellä hyvästä syystä ja omaa syytään? Kiduttaminenkin on sitten sallittu kun kerran ovat siellä omaa syytään? Hieman jäi epäselväksi mitä yrität viestittää kommentillasi.

Mutta aitoon "1984" tyyliin on toki Suomessa jatkettava keskustelua WTC "pommittajien" oikeuksista jotta oman maan ihmisoikeuksista ei tarvitse puhua.

On tosiaan suurealistinen tunnelma kun "Homo Marski" elokuva saa valtion puolustusvoimat syytämään lapsellista "vastapropagandaa" Hägglundin suusta.

rovion

No mercy for the bad if they need it.

Terroristit tottelevat vain voimaa. Ja kunnioittavat, pitäisi ymmärtää mihin islamilainen kulttuuri perustuu. Eurooppalainen itkuhumanismi vain saavat vuohiparrat väpättämään kahta innostuneemmin.

Ihmisoikeudet ovat länsimainen konstruktio. Niillä on hyvin vähän, tai ei mitään, merkitystä länsimaiden ulkopuolella. Ja tämä olisi syytä tajuta pikaisesti myös meillä.

peternorth

Terroristit käyttävät ja tulevat jatkossakin käyttämään erittäin raakoja kuulustelukeinoja tavoitteisiin päästäkseen. Siksi hyväksyn kaikki mahdolliset voimakeinot kuulusteluissa vastapuolen taholtakin, mikäli tarve vaatii. Tuloksia ei muuten saada aikaiseksi.

Jokainen voi käyttää mielikuvitustaan ja kuvitella terroristien käyttämiä kidutuskeinoja, kun teloituksetkin suoritetaan lähes poikkeuksetta leikkaamalla pää irti tylsällä puukolla tai veitsellä. Käytäntö on erittäin suosittu ja netissäkin voi käydä niitä katsomassa, autenttista materiaalia on valtavasti tarjolla.

kiravuo

"Terroristit käyttävät ja tulevat jatkossakin käyttämään erittäin raakoja kuulustelukeinoja tavoitteisiin päästäkseen. Siksi hyväksyn kaikki mahdolliset voimakeinot kuulusteluissa vastapuolen taholtakin, mikäli tarve vaatii. Tuloksia ei muuten saada aikaiseksi."

Mutta kun homma ei toimi noin. Jos USA olisi tosiaankin pystynyt kohdistamaan kidutuksensa ja muut toimet vain terroristeihin, se olisi saatettu vielä hyväksyä. Mutta kun USA on heilunut holtittomasti, hyökännyt vääriin maihin jne. se on saanut vain radikalisoitua islamilaisen yhteisön.

Irakissa oli normaali rauhallinen diktatuuri, joka ei ollut mitenkään hyvä asia, mutta tumpuloinnillaan ja ristiretkeilyllään USA muutti huonon tilanteen katastrofiksi, herätti Lähi-Idän muslimit tajuamaan, että USA saattaa hyökätä kenen tahansa kimppuun, pudotella pommeja minne sattuu ja kiduttaa ihmisiä miten huvittaa (Abu Ghraib lähetti vahvan viestin tästä).

Toiminnallaan USA on luopunut länsimaisista arvoista ja omaksunut terroristien arvot: tärkeintä on iso paukku, sama se kuka on kohde.

Timo Kiravuo

veksi

Kuinka joku voi vielä tällä vuosituhannelle olla hyväksymässä Abu Graibit ja salaiset vankilat, tai Quantanamon vankilan, jossa pidetään vankeja ilman oikeuskäsittelyä vuosikausia.

Yhdysvallat ei ole ollut Bushin kaudella sivistysvaltio, eikä kuulu Vapaaseen Maailmaan.

Vapaa Maailma on heikosti reagoinut kidutuksiin ja kansainvälisten lakien törkeisiin rikkomisiin Bushin terrorihallituksen taholta.