Maanantai 29.8.2016

Hillary Clinton murskavoiton jälkeen: ”Voi kuulostaa oudolta”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
28.2.2016 09:09
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Hillary Clinton on voittanut kolme neljästä demokraattien esivaalista.
|
Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Hillary Clinton on voittanut esivaalin demokraattien presidenttiehdokuudesta selvin numeroin Etelä-Carolinassa. Clinton sai 74 prosenttia äänistä ja hänen vastaehdokkaansa Bernie Sanders 26 prosenttia.
 
Puheessaan Clinton korosti tasa-arvoa ja puhui syrjintää vastaan.
 
-Yhdysvallat ei tarvitse vihaa ja vastakkainasettelua vaan rakkautta ja välittämistä, hän sanoi.
 
Clinton kommentoi voittopuhettaan myöhemmin myös Twitterissä.
 
-Voi kuulostaa oudolta, että presidentiksi pyrkivät sanoo, että Amerikka tarvitsee rakkautta ja välittämistä - mutta me tarvitsemme.
 
Poliitikan kommentaattoreiden mukaan lausunto tarkoittaa sitä, että Clinton on jo aloittanut kampanjansa republikaanien kärkiehdokasta Donald Trumpia vastaan. Clinton on nyt voittanut kolme neljästä demokraattien esivaalista.
 
Lue täältä, miten dosentti Jyrki Iivonen kommentoi presidentinvaalien asetelmia ennen ensi tiistaita, jolloin esivaalit käydään kaikkiaan 13 osavaltiossa.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jarmo Lius

Yhdysvallat tarvitsee rakkautta sillä muualla maailmassa viha yhdysvaltalaisia kohtaan kasvaa. Vihan kasvulle löytyy syykin - USA on riehunut masilmalla aseineen ja murhannut ihmisiä piannkaksi vuosikymmentä aiheuttaen mm. nykyisen pakolaiskriisin Euroopassa. Clinton tunnetusti on sotahaukka. Tosin trumppa ei liene tätä parempi. Onkin valitettavaa että maa on luisunut kaksipuoluediktatuuriksi jossa valtaan pääsee mielipuoli jommasta kummasta leiristä.

Sinänsä pidin Hillaryn puheesta 1995 Pekingissä.

Vesa-Pekka Sainio

Olen saanut kuvan että Trumpin kohdalla jenkit ovat vähän samanlaisessa tilanteessa kun Obaman kanssa 2008. Eli on ehdokas (tosin nyt eri puolueesta) johon ladataan kohtuuttoman isoja odotuksia ja toivoa. Vähän samaan tapaan kuin Suomessa Perussuomalaisiin viime vaaleissa. Siinä missä Suomessa yksittäinen puolue ei mitenkään pysty muuttamaan sormia napsauttamalla perusteellisesti yhteiskunnallisia ongelmia vaan se pitää yrittää tehdä yhteistyössä ja "pitkässä juoksussa", sama koskee Yhdysvalloissa presidenttiä.

Jos ja kun Trump ja Clinton ovat vastakkain loppupeleissä, Clinton saattaa voittaa laajemmalla äänestäjäkunnalla (naiset, tietyt etniset väestöt). Joka tapauksessa Obama on hyvä esimerkki siitä että edes Yhdysvaltojen presidenttikään ei voi ajaa tavoitteitaan poliittisien realiteettien takia maaliin asti edes kahdessa kaudessa, sillä kädet ovat sidotut puoluepolitiikkaan ja taustaryhmien intresseihin.

Jouni Halonen

No niin, jenkit saavat pressakseen hullun tai kill-him-Hillaryn. Vaan eipä väliä, todellinen valta lymyilee jenkeissäkin aivan muualla kuin valkoisessa talossa tai kongressissa. Eli homma jatkuu samanlaisena pressasta huolimatta.

Olisiko muita uutisia, jotka koskisivat suomalaisia enemmän? Vaikka TTIP, NATO-muilutus, epädemokraattinen EU,....?