Torstai 23.3.2017

Vahvistus Belgiasta: Kyse itsemurhaiskusta – uhriluku kasvoi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
22.3.2016 11:03
Päivitetty: 
22.3.2016 13:12
  • Kuva: All Over Press /EPA
    Kuva
    Järkyttyneitä ihmisiä Zaventemin lentokentän ulkopuolella räjähdysten jälkeen.
|

Belgialainen yleisradioyhtiö VRT raportoi, että Brysselin lentokentän räjähdys oli itsemurhaisku. Myös paikallinen syyttäjä on myöhemmin vahvistanut asian, kertoo maan toinen yleisradioyhtiö RTBF.

BBC kertoo Belgian syyttäjän vahvistaneen, että sekä lentokentän että metroasemien räjähdyksissä oli kyse terroriteoista.

Jo aiemmin belgialainen ja kansainvälinen media on kertonut, että Zaventemin lentokentän räjähdyksissä oli kyse kahdesta pommista.

VRT:n mukaan ainakin 13 ihmistä on kuollut lentokentän räjähdyksissä. Toinen Belgian yleisradioyhtiö RTBF puolestaan on kertonut kymmenestä kuolonuhrista, mutta tämäkään luku ei ole poliisin tai muiden viranomaisten vahvistama, BBC kertoo.

Myöhemmin Sky News kertoo, että iskuissa on kuollut yhteensä ainakin 21 ihmistä.

Lisäksi Brysselin metrossa on räjähtänyt ainakin yhdellä asemalla, minkä seurauksena kaikkia metroasemia ollaan sulkemassa. Bryssel asettuu muutenkin sulkutilaan, sillä metron lisäksi bussien ja raitiovaunujen liikennöintiä ollaan sulkemassa.

Kaikki Uuden Suomen uutiset Brysselin räjähdyksistä löydät tämän linkin takaa.

Lue myös: Brysselin lentokentällä olleet julkaisivat kuvia iskusta

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Raimo Laine

Lähes kaikki tunnistetut terroristit ovat tulleet "suojelua" tarvitsevien pakolaisten kanssa. Meillähän näitä on myös yllin kyllin. Suvikset vieläkin ihmettelevät mitä täällä tulisi pelätä, vaikka Supo ja Presidenttikin ovat asiasta vaimeasti varoitelleet. Opintomatka Brysseliin ja Pariisiin olisi paikallaan.
Ovatko sittenkään Odinin Sotilaat täysin väärässä ?

J.a. Tauriainen

Tuossa Belgian tapahtumat osoittaa todeksi sen, että kun autat jotakin ihmistä tai vaikkappa kokonaista kansakuntaa, niin ostat itsellesi vihollisen !
Paapokaa, PAAPOKAA edelleenkin muslimi pakolaisia, niin kyllä ne maksaa takaisin.